RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistysvaliokunta
Esityslista 10.11.2026/Asianro 165
Lumate-linjan perustaminen Erkon yhteiskouluun vuosiluokille 7-9.
Sivistysvaliokunta 10.11.2026
Valmistelu ja lisätiedot Jarno Ovaska opetuspäällikkö, jarno.ovaska@orimattila.fi
Osana lukio- ja yläkouluopetuksen kehittämistä ja oppimistulosten parantamista esitetään, että Erkon yhteiskouluun perustetaan elokuusta 2027 alkaen erillinen LUMATE-luokka, jolle haetaan kuudennen vuosiluokan keväällä. Valinnassa huomioidaan oppilaan koulumenestys ja motivaatio. Valintakokeen mahdollisuus selvitetään. LUMATE-luokalle valitaan korkeintaan 16 oppilasta, jotta luokka voi opiskella kaikki aineet, myös laboratoriossa, kokonaisena ryhmänä. Luokka perustetaan, jos soveltuvia hakijoita on vähintään 13. Valinnasta päättää perusopetuksen ja lukion rehtori yhdessä valintaryhmän kanssa. Valintakriteerit määritellään ennen haun avaamista.
Painotetussa opetuksessa opetetaan kaikki samat perusasiat kuin muillakin luokilla. LUMATE-painotus muodostuu yhteensä kahdeksasta vuosiviikkotunnista lisää luonnontieteiden, taiteen, teknologian ja matematiikan opetusta. Tämä rakennetaan valinnaistunteja suuntaamalla ja lisäämällä oppilaille yksi lisätunti yhdeksännelle luokalle. Näin kokonaistuntimäärä on yläkoulun aikana painotetussa opetuksessa vain yhden vuosiviikkotunnin suurempi kuin muilla oppilailla. Jos oppilas valitsee lyhyen kielen (B2 eli saksa, ranska tai venäjä), tulevat nämä tunnit lisäksi. Tuntijakoesitys liitteenä.
Tuntimäärät vuosittain: 7. luokka 31 tuntia, 8. luokka 30 (32) ja 9. luokka 31 (33). Suluissa tuntimäärä, jos oppilas valitsee vapaaehtoisen B2-kielen.
Oppilaat pääsevät syventämään ymmärrystään ja kehittämään taitojaan luonnontieteissä, matematiikassa ja teknologiassa. Taideopinnot tukevat näitä tavoitteita ja teknologiaa hyödynnetään myös taiteen opetuksessa. (Vertaa STEAM: Science, Technology, Engineering, Art ja Mathematics, eli tiede, teknologia, suunnittelu, taide ja matematiikka. Pedagogisesti STEAM korostaa oppilaslähtöisyyttä, kokeilevaa oppimista ja yhteisöllisyyttä, jossa oppilaat ovat aktiivisia toimijoita.)
Painotetun opetuksen kursseilla keskitytään syventäviin ja soveltaviin tehtäviin sekä käytännön työskentelyyn erilaisissa oppimisympäristöissä. Työskentelymenetelmissä huomioidaan yhteistoiminnallisuus ja toiminnallinen työskentely. Oppilaita kannustetaan luovuuteen ja oma-aloitteisuuteen. Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään monipuolisesti työvälineenä. Oppilaiden monipuolista ajattelua ja taitoa soveltaa opittua vahvistetaan esimerkiksi puheen, välineiden, piirtämisen ja kirjallisen työskentelyn avulla. Oppimaan oppimisen taitojen merkitystä korostetaan sekä kannustetaan ahkeruuteen ja sinnikkyyteen myös vaativien tehtävien ratkaisemisessa. Näin tuetaan loogisen päättelykyvyn, ongelmanratkaisutaitojen ja kriittisen ajattelun kehittymistä. Yläkoulun kolme vuotta luovat vahvan pohjan toisen asteen opiskelulle.
Painotetun opetuksen alettua suunnitellaan, miten sitä hyödynnetään oppilaiden lukio-opintoihin ohjaamisessa. Selvitetään esimerkiksi mahdollisuutta jonkin lukion paikallisen, valinnaisen kurssin suorittamisesta jo osana painotettua opetusta peruskoulussa.
Koska oppilaiden perustuntimäärä ei ole kuin yhden tunnin suurempi ja ryhmäkoko vain hiukan keskimääräistä pienempi, on linjan kustannusvaikutus hyvin maltillinen. Lisäkustannus opetuksen osalta on vain yksi vuosiviikkotunti (n. 2500 €), koska linjan vuoksi ei perusteta useampia luokkia kuin ilman linjaakaan. Opintokäynteihin on hyvä varata vuositasolla 1000–2000 euroa.
Liite nor 6: Orimattilan tuntijakoesitys1.8.2027 alkaen
Yritysvaikutusten arviointi
Myönteinen vaikutus | positiivinen 3 | neutraali 2 | negatiivinen 1 | Kielteinen vaikutus | |
| |||||
Edistää yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
| X |
| Kaventaa yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
|
Lisää Orimattilan vetovoimatekijöitä | X |
|
| Vähentää Orimattilan vetovoimatekijöitä |
|
Vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja aluetalouteen |
| X |
| Ei työllisyys- tai aluetalousvaikutuksia |
|
Vaikuttaa positiivisesti yritysilmapiiriin |
| X |
| Vaikuttaa negatiivisesti yritysilmapiiriin |
|
Esittelijä Sivistysjohtaja Heidi Nygren
Päätösehdotus
Sivistysvaliokunta päättää perustaa Lumate-linjan Erkon yhteiskouluun.
Päätös
Toimivalta
Jakelu