Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointivaliokunta
Pöytäkirja 18.01.2023/Pykälä 4


 

Hallintosääntömuutokset

 

HyvVal 18.01.2023 § 4  

    

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot vs. hyvinvointijohtaja Petra Nevalainen, petra.nevalainen@orimattila.fi

 

Orimattilan kaupungin hallintosääntöä on tarpeen päivittää palveluiden kehittämisen näkökulmasta.

 

Koska hyvinvointijohtajan tehtävänkuvaan kuuluu hallintosäännön mukaan hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisen jotaminen ja kehittäminen sekä vastuu hyvinvointikertomustyöstä, olisi luontevaa, että hän vastaa niistä hyvinvointivaliokunnalle. Kunnan ylin johto eli kunnanvaltuusto on kuitenkin lopulta vastuussa päätöksistä, joilla kunnassa edistetään hyvinvointia ja terveyttä. Valtuusto velvoittaa eri toimialat ottamaan hyvinvointi- ja terveysnäkökulmat huomioon omassa toiminnassaan. Kunnanvaltuuston tehtävänä on myös varmistaa, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtamisesta ja vastuista sovitaan selkeästi.

 

Hyvinvointia ja terveyttä edistetään kaikilla kunnan toimialoilla. Se parantaa kuntalaisten elämänlaatua, lisää työllisyyttä ja tuottavuutta sekä hillitsee sosiaalisten ongelmien ja eriarvoisuuden kasvua.Kaupunkiin on nimetty hyvinvointityön ohjausryhmä (vhp 2020), joka kokoaa eri toimialat, ja osaltaan vastaa hytetyön poikkihallinnollisuudesta. Työryhmän valmistelijana toimii hyvinvointijohtaja.

 

Alla kuvattuna hallintosääntöön esitetyt muutokset:

 

[lisäys] [poistuu]

 

Hyvinvointijohtaja

  1. vastaa kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtamisesta ja kehittämisestä kaupungin strategian, lainsäädännön sekä talousarvion tavoitteiden mukaisesti
  2. johtaa ja kehittää hyvinvointipalveluiden toimialaa sekä seuraa toimialan yleistä kehitystä
  3. vastaa kaupungin hyvinvointikertomus- ja suunnitelma prosesseista sekä toimii asiantuntijana toimialallaan liittyvien muiden suunnitelmien, ohjeiden ja ohjelmien valmistelussa ja toteutuksessa
  4. koordinoi aluekumppanuuspöytien toimintaa sekä kehittää ja valmistelee yhteistyötä järjestö-, seura-, yhdistys- ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa sekä vastaa osallisuuden kehittämisestä oman toimialansa alaisissa toiminnoissa
  5. toimii työsuojelupäällikkönä
  6. päättää toimialansa työntekijöiden tehtävään ottamisesta

 

 

Liikunta- ja vapaa-aikapäällikkö

 

 

  1. johtaa, valvoo, koordinoi ja kehittää liikunta- ja vapaa-aikapalveluja, seuraa alan yleistä kehitystä ja tekee sen edellyttämiä esityksiä toimialan kehittämiseksi
  2. valmistelee valiokunnalle liikunta- ja vapaa-aikapalvelujen talousarvioesitykset, toiminnalliset tavoitteet ja strategiaesitykset sekä muut toimialaan liittyvät asiat
  3. päättää toimialansa tulosalueensa hallinnassa olevien tilojen ja alueiden käyttövuoroista ja aukioloajoista sekä kaikkien sisäliikuntatilojen vuosittaisista vakiovuoroista
  4. päättää tulosalueensa hallussa olevien tilojen järjestyssäännöistä
  5. valmistelee valiokunnalle liikunnan vuosiavustukset ja päättää pienistä kohdeavustuksista
  6. vastaa liikunta- ja vapaa-aikapalvelujen asiakaspalvelusta, arvioinnin kehittämisestä sekä toimintakertomuksen ja tilastotietojen toimittamisesta
  7. osallistuu seudulliseen yhteistyöhön (ei hallintosääntöasia)
  8. myöntää erityisuimakortit ja -kuntosalikortit
  9. päättää tulosalueensa työntekijöiden tehtävään ottamisesta (tästä nyt delegointipäätös, voisiko olla suoraan?)
  10. koordinoi aluekumppanuuspöytien toimintaa sekä edistää osallisuutta omalla toimialueellaan tekemällä laajasti seura-, yhdistys- ja kolmannen sektorin sekä yritysten yhteistyötä kaupungin edustajana

 

Hyvinvointivaliokunta päättää

 

  1. toimialaa koskevista toimintasuunnitelmista ja -periaatteista,
  2. yli vuoden kestävän palkattoman harkinnanvaraisen virkavapauden ja työloman henkilöstölle lukuun ottamatta toimialajohtajaa
  3. talousarvioon perustuvat tulosalueiden käyttösuunnitelmat
  4. omalta osaltaan saatavien poistosta 200 - 1000 euron arvoisten yksittäisten saatavien osalta
  5. vuoden orimattilalaisen urheiluteon valinnasta

 

Lisäksi:

 

Ohjaa ja johtaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvää poikkihallinnollista kehittämiskokonaisuutta kunnan eri toimialojen sekä yleishyödyllisten yhteisöjen ja yksityisten yritysten kanssa sekä vastaa hyvinvointikertomuksen toteutuksesta ja seurannasta ja esittää sitä hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle. [tämä kokonaisuus siirtyisi kaupunginhallitukselta]

 

 Lisäksi muutetaan hyvinvointitoimialan kuvaus:

 

Hyvinvointitoimialaan kuuluvat hyvinvointipalvelut, hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisen johtaminen, osallisuuspalvelut, maahanmuutto-, seniori-, sekä liikunta- ja vapaa-aikapalvelut

 

Hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisen johtamisen ja ohjauksen siirto kaupunginhallitukselta hyvinvointitoimialalle ei poista kaupunginhallitukselta sen ensimmäistä tehtävää:

 

  1. johtaa ja kehittää kaupungin taloutta, elinvoimaa sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä

 

 

 

 Esittelijä Vs. hyvinvointijohtaja Petra Nevalainen

 

 Päätösehdotus

 

  Hyvinvointivaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että esittelytekstissä kuvatut muutokset huomioidaan lopullisessa hallintosäännön päivityksessä.

 

 Päätös Riitta Lonka ehdotti asian jättämistä pöydälle. Hyvinvointivaliokunta päätti yksimielisesti että asia jätetään pöydälle.