RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hennan nykytila-analyysi
Kaupunginhallitus 16.01.2023 § 4
18/00.01.02/2023
Valmistelu ja lisätiedot elinkeinopäällikkö Juha Liukkonen
044 781 3550, juha.liukkonen(at)orimattila.fi
Hennan puutarhakaupunginosa lähti liikkeelle vuonna 2002, kun valtio myönsi määrärahat Helsinki-Lahti oikoradan rakentamiselle. Vuonna 2002 käynnistettiin EU-hanke, jossa tutkittiin aseman rakentamismahdollisuuksia palvelemaan Orimattilan, Kärkölän ja pohjois-Mäntsälän asukkaita.
Vuonna 2004 Henna liitettiin Lahden kaupunkiseudun rakennemalliin. Vuonna 2008 Henna vahvistettiin maakuntakaavaan, jossa Hennan eteläosa ja Tuuliharjan palvelualue merkittiin karttaan ja muu Hennan alue osoitettiin kehittämisen kohdealueeksi.
Hennan kehittämistä varten kaupunki teki vuonna 2007 yhteistyösopimuksen SRV Yhtiöiden kanssa. Tavoitteena oli, että kaupunki ostaa maat, kaavoittaa ne ja rakentaa kunnallistekniikan sekä SRV ostaa tontit ja rakentaa asunnot, palvelurakennukset ja yrityskiinteistöt.
Vuonna 2010 SRV yhdessä rahoittajana toimineen Tekesin ja kaupungin kanssa käynnisti kaksivuotisen INTO-hankkeen. Hankkeen tavoitteena oli suunnitella tulevaisuuden kaupunkikonsepti ja soveltaa suunnitelmia Hennaan. Samoihin aikoihin laadittiin myös raiteistosuunnitelma teollisuusalueelle ja laajemman Hennan alueen osayleiskaava.
Aseman rakentamista varten kaupunki ja Liikennevirasto solmivat keväällä 2012 aiesopimuksen aseman avaamisesta. Henkilöliikenne oikoradalla avattiin 10.12.2017.
Hennan alueen kehittämiseksi on syksyllä vuonna 2019 päättynyt kaksi ja puoli vuotta kestänyt Henna-pilottihanke. Tämän jälkeen kehittämiseen ei ole ollut varta vasten varattua henkilöresurssia ja vuosibudjettia. Hankkeen jälkeen alueelle on investoitu vuosittaisen talousarvion puitteissa maa-, katu- ja tieinfraan sekä 54 paikkaiseen päiväkotiin.
Hennan nykytila-analyysi on oheismateriaalina.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
1. Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi Hennan nykytila-analyysin ja esittää sen hyväksymistä kaupunginvaltuustolle,
2. esittää kaupunginvaltuustolle, että strategian mukainen Hennan kehittämissuunnitelman tekijä kilpailutetaan kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan toimesta ja
3. kaupunginvaltuusto tarkistaa pykälän kokouksessa.
Päätös Keskustelun kuluessa Pertti Laaksonen esitti asian pöydälle jättämistä, mutta pöydällejättöä ei kannatettu.
Kaupunginhallitus
1. merkitsi tiedoksi Hennan nykytila-analyysin ja esittää sen hyväksymistä kaupunginvaltuustolle,
2. esittää kaupunginvaltuustolle, että strategian mukainen Hennan kehittämissuunnitelman tekijä kilpailutetaan kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan toimesta ja
3. tarkisti pykälän kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |