RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aloiteluettelo
Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 39
12/07.02.01.01/2023
Valmistelu ja lisätiedot Hallintojohtaja Lilli Peltonen, lilli.peltonen(at)orimattila.fi,
p. 044 781 3602
Hallintosääntö luku 16 § 1
Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä
esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
KÄSITELTÄVÄNÄ OLEVAT ALOITTEET
| ||
Aloitteen tekijä | Aloitteen sisältö | Toimenpiteet |
Valtuustoaloitteet | ||
Kv 12.12.2022 Jari Hosiaisluoma | Pysyvän taideteoksen asettaminen Veteraanipuiston lammen rannalle Lahdentien varrella sekä puiston läntisen puolen muuttaminen kirsikkapuistoksi | Kh 16.1.2023 Kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun |
Kv 12.12.2022 Nuorisovaltuusto | Nuoret mukaan Yhteiskoulun sisustuksen ja esille tulevan taiteen suunnitteluun ja valintaan. | Kh 16.1.2023 Sivistystoimialan valmisteluun |
Kv 7.11.2022 Pertti Laaksonen | Kuntalaisten tiedon lisääminen juurista ja sota-ajasta | Kh 14.11.2022 Sivistystoimialan valmisteluun |
Kv 26.9.2022 Perussuomalaiset, valt. ryhmä Tero Rönkkö | Orimattilan kaupungin työntekijöiden tavoitettavuuden parantaminen | Kh 3.10.2022 Konsernipalveluiden valmisteluun |
Kv 14.3.2022 Liike Nyt valt. ryhmä Susanna Särkinen | Muutos hallintosääntöön luku 3 § 2 ja § 4 7-jäsenisessä valiokunnassa viisi tulisi olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja ja 5-jäsenisessä valiokunnassa/jaostossa neljä tulisi olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja | Kh 28.3.2022 Konsernipalveluiden valmisteluun |
Kv 14.3.2022 Liike Nyt valt. ryhmä Susanna Särkinen | Valtuustoaloitteet tulee olla valtuuston listalla kaksi kertaa vuodessa. Tehdyistä aloitteista vähintään 75 % tulee olla käsitelty saman vuoden aikana. | Kh 28.3.2022 Konsernipalveluiden valmisteluun |
Kv 14.3.2022 Pertti Laaksonen | Tuetaan elintarviketuotantoa ja samalla kylien säilymistä elinvoimaisina | Kh 28.3.2022 Konsernipalveluiden valmisteluun |
Kv 31.1.2022 Liike Nyt valt. ryhmä Susanna Särkinen | Valtuustoaloitteiden käsittelylista kotisivuille ja päivitetään säännöllisesti | Kh 21.2.2022 Konsernipalveluiden valmisteluun |
Kv 31.1.2022 Perussuomalaiset, valt. ryhmä Tommi Hykkyrä | Viranhaltijamittarin käyttöönotto | Kh 21.1.2022 Konsernipalveluiden valmisteluun |
Kv 31.1.2022 Pertti Laaksonen | Käkelän palveluyksiköiden ruokapalvelut ulkoistamisen vaikutukset | Kh 21.1.2022 Konsernipalveluiden valmisteluun |
13.12.2021 LiikeNyt | Strategian tärkeät asiat keskustelutilaisuudet valtuutetuille | Kh 20.12.2021 Konsernipalveluiden toimialan valmisteluun |
13.12.2021 Sari Sikkilä | Reliefin hankkiminen kaupungille | Kh 20.12.2021 Opetus- ja kasvatustoimialan valmisteluun |
13.12.2021 Keskusta | Vuosikello talousarvion laadintaan | Kh 20.12.2021 Konsernipalveluiden valmisteluun |
13.12.2021 Liike Nyt | Orimattilan poliittisten ryhmien keskustelutilaisuudet strategian tärkeimmistä asioista | Kh 20.12.2021 Konsernipalveluiden valmisteluun |
Kv 15.11.2021 Kokoomus KD valt. ryhmä Tuomo Jussila | Kaupungintalon pohjoispäätyyn muraali / valoteos | Kh 29.11.2021 Opetus- ja kasvatuspalvelun ja konsernipalvelun valmisteluun Sivistysvaliokunta 11.10.2022 Sivistysvaliokunta päättää lähettää muraali- ja valoteoksiin liittyvät aloitteet edelleen kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun sekä konsernipalveluiden valmisteluun Orimattilan markkinointisuunnitelman yhtymäkohdan osalta |
Kv 11.10.2021 Keskusta valt.ryhmä Tero Nieminen | Selvitys siirtymisestä osallistuvan budjetoinnin malliin aluekumppanuuspöytien sijasta | Kh 1.11.2021 Konsernipalveluiden valmisteluun |
9.8.2021 Tero Nieminen | Orimattilan kaupunki päivittäisi sisäisen tarkastuksen ja valvonnan sekä riskienhallinnan ohjeen. Toimintaa edistävät periaatteet luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden työskentelyn pohjaksi. | Kh 30.6.2021 Konsernitoimialan valmisteluun |
7.6.2021 Jukka Mölsä | Orimattilan Yrityskiinteistöt Oy:n asema osana kaupungin elinvoimapalveluista uudelleen arviointiin | Kh 14.6.2021 Konsernipalveluiden valmisteluun |
7.6.2021 Liike Nyt valt.ryhmä Susanna Särkinen | Jymylinnantien rakentaminen | Kh 14.6.2021 Elinvoima- ja teknisen toimialan valmisteluun |
Kv 7.12.2020 Keskustan valtuustoryhmä/ Sanna Heikkinen | Vapputorin järjestämisen kokonaisvastuu kaupungille | Kh 14.12.2020 Sivhyn valmisteluun |
Kv 9.11.2020 Sari Sikkilä ym. | Maastopyöräilylenkki | Kh 23.11.2020 Liikuntatoimen valmisteluun |
Kv 8.6.2020 Pertti Laaksonen ja Juha Hämäläinen | Mikäli kyläkouluja myydään, harkitaan niiden antamista kyläläisille kylätaloksi | Kh 15.6.2020 Konsernipalveluiden valmisteluun |
Kv 17.2.2020 Pertti Laaksonen | Hoitajakoulutuksen lisääminen | Kh 2.3.2020 Toimialojen yhteisvalmisteluun |
Kv 11.11.2019 Kokoomus ja KD / Jussi Vahe | Tapahtumatuki urheiluseuroille ja paikallisyhdistyksille | Kh 18.11.2019 Konsernipalveluiden valmisteluun yhdessä muiden toimialojen kanssa. |
Hallitusaloitteet | ||
28.3.2022 Pertti Laaksonen | Ukrainan pakolaisten tukeminen | Kh 25.4.2022 Konsernipalveluiden valmisteluun yhdessä muiden toimialojen kanssa |
15.6.2020 Pertti Laaksonen | Länsi-Orimattilan koulutilanne | Kh 22.6.2020 Sivistystoimen valmisteluun |
15.6.2020 Pertti Laaksonen | Säästötoimenpiteinä: harkintaa investoinneissa, hykyn vuokranmääritystä kiirehditään, Hennan aseman parkkipaikan maksullisuutta selvitetään | Kh 22.6.2020 Konsernipalveluiden ja elitekin valmisteluun |
Kuntalaisaloitteet | ||
25.3.2022 Niina Saarinen/ Kuntalaisaloite.fi -palvelu | Uimahallin aukiolo kesällä | Kh 11.4.2022 Hyvinvointivaliokunnan valmisteluun |
30.5.2022 Pertti Laaksonen | Kuivannon koulun säilyminen | Kh 16.3.2022 Opetus- ja kasvatuspalvelun toimialan valmisteluun |
KÄSITELLYT ALOITTEET
| ||
Aloitteen tekijä | Aloitteen sisältö | Toimenpiteet |
Valtuustoaloitteet | ||
Kv 26.9.2022 Liike Nyt valt. ryhmä Susanna Särkinen | Asukaskyselyn järjestäminen palveluverkkoasiassa syksyn 2022 aikana | Kh 3.10.2022 - sivistystoimialan valmisteluun Sivistysvaliokunta 22.11.2022 - sivistysvaliokunta esittää sitovana toiminallisena tavoitteena, että vuonna 2023 toteutetaan opetuspalveluihin sekä niiden laatuun ja kehittämiseen tähtäävä osallistava ja fasilitoitu verkkoprosessi, joka kohdennetaan kaikille kaupungin huoltajille, oppilaille ja opetus-/kasvatushenkilöstölle - sivistysvaliokunta esittää kaupunginhallitukselle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 19.12.2022 - vastaus tiedoksi kaupunginvaltuustolle - esitys valtuustolle: aloite todetaan loppuun käsitellyksi
|
Kv 16.5.2022 Kokoomus KD valt. ryhmä Mirva Illi-Lampio | koulunkäyntiavustajien tehtävänimikkeen muutos koulunkäynninohjaajiksi | Kh 13.6.2022 - opetus- ja kasvatuspalveluiden valmisteluun Sivistysvaliokunta 11.10.2022 - kaupunginhallitus päätti muuttaa koulunkäyntiavustajien tehtävänimikkeet koulunkäynninohjaajiksi 1.8.2022 alkaen - sivistysvaliokunta esittää kaupunginhallitukselle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 31.10.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitelly |
Kv 14.3.2022 Perussuomalaiset, valt. ryhmä Arja Simola | maksuttomat uimahalli- ja kuntosalikäynnit kaikille alle 18-vuotiaille Orimattilalaisille koulujen loma-aikoina, kokeiluna vuoden 2022 elokuusta vuoden ajaksi | Kh 28.3.2022 - hyvinvointitoimialan valmisteluun Hyvinvointivaliokunta 22.6.2022 - Liikuntapalvelut koostaa kesän 2023 aikana lukuvuoden 2022-2023 käynnit hyvinvointivaliokunnalle ja tuo sen myötä asian uudelleen käsittelyyn alkusyksystä 2023 - hyvinvointivaliokunta hyväksyi aloitevastauksen ja lähettää sen kaupunginhallitukselle Kh 8.8.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 14.3.2022 Perussuomalaiset valt. ryhmä Arja Simola | luistelukenttä Orimattila Areenan alueen läheisyyteen talvella 2023 | Kh 28.3.2022 - hyvinvointitoimialan valmisteluun Hyvinvointivaliokunta 22.6.2022 - luistelukenttä voidaan toteuttaa Jymylinnan parkkialueelle talvikaudelle 2022-2023 ilman valaistusta, jollon se palvelee päiväaikaan nimemomaan koulujen ja päiväkotien käyttöä - hyvinvointivaliokunta hyväksyi aloitevastauksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle Kh 8.8.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 14.3.2022 Keskustan valt. ryhmä Riitta Lonka | ohjeistus koulutusten maksatuksiin | Kh 28.3.2022 - konsernipalveluiden valmisteluun Kh 17.10.2022 - koulutuksen kustannuksista vastaa pääsääntöisesti työnantaja - koulutuksen takaisinmaksuvelvollisuuteen tulee huomioida, että työnantaja ja palvelussuhteessa oleva voivat sopia työnantajan palvelukseen sitoutumisesta vähimmäisajaksi ja koulutuskustannusten takaisin korvaamisesta työnantajalle sitä vastaan, että palvelussuhteessa oleva saa työnantajan kustantamana tavanomaisesta poikkeavaa koulutusta - täydennyskoulutus ei yleensä täytä tavanomaisesta poikkeavan koulutuksen kriteereitä kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 14.3.2022 Perussuomalaiset valt. ryhmä Ville Erola | Orimattilan kaupungille työsuhde polkupyörä | Kh 28.3.2022 - konsernipalveluiden valmisteluun Kh 30.5.2022 - kaupungin työntekijöiden kiinnostusta työsuhdepyörään selvitettiin webropool-kyselyllä toukokuussa 2022 - 49 henkilöä olisi valmis hankkimaan työsuhdepolkupyörän (67 % vastaajista). Vastaajien määrä oli 73 - kustannusvaikutuksia ei ole pidetty kohtuuttomina, työantajan kannalta kustannusneutraaleina - asian valmistelua jatketaan kaupunginhallitus antaa esittelytekstin mukaisen selvityksen kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 14.3.2022 Pertti Laaksonen | evakot-tapahtuman järjestämistä | Kh 28.3.2022 - opetus- ja kasvatuspalveluiden valmisteluun Opetus-kasvatusvaliokunta 14.6.2022 - Ehdotetaan päätettäväksi, että Orimattilan kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmaan vastaanotetaan Kirvu-kokoelman yhteyteen orimattilalaisia ja Orimattilaa koskevaa evakkoaineistoa - Lisäksi ehdotetaan päätettäväksi, että kaupungin järjestämään itsenäisyyspäivän juhlaan otetaan teemoiksi evakot ja Ukraina sekä osuus, jossa voidaan muistella yhdessä kaupunkiin liittyvää evakkohistoriaa - Samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 8.8.2022 - kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 31.1.2022 Vihreä valt. ryhmä Saku Salminen | Kuivannon koulun öljylämmityksen korvaaminen fossiilittomalla polttoaineella | Kh 21.2.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 19.04.2022 - Lämmitysjärjestelmien muutokset ja toteutukset hyväksytään talousarviokäsittelyn yhteydessä.Samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 9.5.2022 selvitys kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esitetään, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 31.1.2022 Keskustan valt. ryhmä Riitta Lonka | neuvottelu Väyläviraston kanssa: Villintien ylikäytävän liikennöinnin jatkaminen, Käkelän ylikäytävän mahdollinen sulkeminen | Kh 21.2.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 19.04.2022 - käkeläntien asemakaavamuutosta tullaan ehdottamaan vuoden 2023 kaavoitusohjelmaan.Samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 9.5.2022 selvitys kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esitetään, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 31.1.2022 Kokoomus ja KD valt.ryhmä Sari Eiranen | - walk in -palvelu yhdeksi tukimuodoksi ehkäisevässä mielenterveystyössä kohderyhmänä nuoret | Kh 21.2.2022 - hyvinvointitoimialan ja nuorisotoimen valmisteluun HyvVal 18.05.2022 - hyvinvointivaliokunta hyväksyi aloitevastauksen ja lähettää sen edelleen Kaupunginhallitukselle sekä tiedoksi Opetus- ja kasvatusvaliokunnalle Kh 13.6.2022 - kaupunginhallitus antaa aloitteen johdosta annetun selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi Opetus- ja kasvatusvaliokunta 14.6.2022 - Opetus- ja kasvatusvaliokunta yhtyy Hyvinvointivaliokunnan aloitevastaukseen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle Kh 8.8.2022 - kaupunginhallitus antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi
|
Kv 31.1.2022 Perussuomalaiset, valt. ryhmä Tommi Hykkyrä | Tönnön alueen puuttuvat katuvalot valosuunnitelmaan | Kh 21.1.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 17.05.2022 - katuvalaistussuunnitelma tullaan päivittämään viimeistään vuonna 2023 - saapunut aloite tarkastellaan ja arvioidaan uudelleen päivitystyön yhteydessä. Kh 13.6.2022 kaupunginhallitus antaa kaupunkikehitys- ja teknisen valiokunnan antaman vastauksen aloitteeseen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
13.12.2021 Pertti Laaksonen | Artjärventien risteysalueen järjestelyt | Kh 20.12.2021 - kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 15.3.2022 - vaihtoehtoiset ratkaisut selvitetään asemakaavatyön luonnosvaiheessa ja samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 28.3.2022 - kaupunginhallitus antaa aloitteeseen vastauksen tiedoksi kaupunginvalutuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi
|
13.12.2021 Sari Sikkilä | Orimattilan terveyskeskuksen pysäköintipaikkojen lisääminen | Kh 20.12.2021 - kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 19.04.2022 - alueesta tehdään vuonna 2022 kokonaisvailtainen suunnitelma. Samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 9.5.2022 - selvitys kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esitetään, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi
|
13.12.2021 Vesa Teräs | Orimattilan kaupunki LUT:n kanssa yhteistyöhön ja aloittaa valmistelun Junior University toiminnan käynnistämiseksi Orimattilan kouluissa | Kh 20.12.2021 - opetus- ja kasvatustoimialan valmisteluun Sivistysvaliokunta 11.10.2022 - Orimattilan kaupunki lähtee edistämään yhteistyötä LUT-yliopiston kanssa ja aloittaa valmistelun Junior University toiminnan käynnistämiseksi Orimattilan kouluissa Kh 31.10.2022 -kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
13.12.2021 Kokoomus ja Kristillisdemokraatit | kaupungin sähkönkilpailutus | -Kh 20.12.2021 - kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 19.04.2022 - nykyinen sähkönhankinnan puitejärjestelyn sopimuskausi on 1.1.2021 - 31.12.2024. Samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 9.5.2022 selvitys kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esitetään, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 15.11.2021 SDP valt. ryhmä Vesa Teräs | aurinkoenergian käyttömahdollisuuksien kartoittaminen kaupungin kiinteistöissä | Kh 29.11.2021 - kaupunkikehitys- ja teknisten palveluiden valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 19.04.2022 - aurinkoenergian hyödyntämisen suunnittelua jatketaan talousarvion sallimissa rajoissa - kaupungin ympäristöohjelmaan lisätään tarkempia tavoitteita ja toimenpiteitä päästövähennyksen saavuttamiseksi kaupungin omistamissa kiinteistöissä - uusiutuva energia otetaan mukaan osana uudis- ja korjausrakentamishankkeiden hankesuunnittelua Kh 9.5.2022 selvitys kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esitetään, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 11.10.2021 Tero Rönkkö | lemmikkieläimille uimapaikka | Kh 1.11.2021 - kaupunkikehitys- ja teknisten palveluiden valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 19.04.2022 - Orimattilan kaupungilla ei ole esittää sopivaa paikkaa aidatun lemmikkiystävällisen uimarannan perustamiseen - samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 8.8.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 11.10.2021 Liike Nyt valt. ryhmä Juha Hirvonen | kaupungin nettisivuille virkamiesten toimenkuva, vastuualue ja yhteystiedot | Kh 1.11.2021 - konsernipalveluiden valmisteluun Kh 29.8.2022 - kaupungin kotisivuilta löytyvät toimialoittain ja palveluyksiköittäin johtavien viranhaltijoiden yhteystiedot kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 11.10.2021 Jari Hosiaisluoma | selvitetään kaupungin omistamien soranottoalueiden myyntimahdollisuudet | Kh 1.11.2021 - kaupunkikehitys- ja teknisten palveluiden valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 21.6.2022 - kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle ettei, asiaselostuksessa mainituin perustein, kyseessä olevia soranottoalueita myydä Kh 8.8.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
9.8.2021 Sari Eiranen kok ja kd | Orimattilaan perustettaisiin lasten parlamentti | Kh 30.8.2021 - opetus- ja kasvatustoimialan valmisteluun Opetus-kasvatusvaliokunta 18.1.2022 - selvitetään nuoriso- ja opetuspalveluiden yhteistyönä - tavoite: toiminta käynnistetään vuonna 2023 Kh 24.1.2022 -selvitys annetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle -esitys: valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
7.6.2021 Liike Nyt valt. ryhmä Susanna Särkinen | toimielinten järjestämistä infotilaisuuksissa, seminaareissa ja iltakouluista otetaan kokouspalkkio pois | Kh 14.6.2021 - konsernipalveluiden toimialan valmisteluun Kh 17.10.2022 - valtuustoinfoista, jotka järjestetään ennen valtuuston kokouksia, ei suoriteta kokouspalkkiota - Orimattilan kaupungin kokouspalkkiosääntö noudattelee yleisiä kunta-alan palkkiosääntölinjauksia kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 15.3.2021 Liike Nyt valt. ryhmä | henkilökunnan liikunta- ja kulttuurietu jokavuotiseksi | Kh 29.3.2021 - konsernitoimialan valmisteluun Kh 31.10.2022 -vuoden 2023 talousarviovalmistelussa on esitetty 56 000 euron määrärahapanostusta henkilöstön työhyvinvointiin - kohdentamistavasta päätetään sen jälkeen, kun määrärahasta on päätetty talousarvion hyväksymisvaiheessa -kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 15.3.2021 PeruS valt. ryhmä | koulukiusaamisen ja - väkivallan ehkäiseminen | Kh 29.3.2021 - sivhyn valmisteluun OpetKasv 18.01.2022 - päätösehdotuksesta poiketen asia palautetaan uudelleen valmisteluun Opetus- ja kasvatusvaliokunta 14.6.2022 - järjestetään ryhmäyttävää, kiusaamista ja väkivaltaa ennaltaehkäisevää toimintaa: mm. KiVa-koulutoiminta, Friends-. - kiusaamiseen puututaan selvittely- sovinto- ja seuraamistoimenpitein KiVa-koulu ohjeistuksen mukaisesti - oppilaiden hyvinvointia, turvallisuutta ja yhteishenkeä seurataan jatkuvasti ja kartoitetaan erilaisin kyselyin lukuvuoden aikana. - yhteisöllinen oppilashuolto tarkkailee luokan ja yksittäisen oppilaan tilannetta ja havaitessaan epäkohtia ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Kh 8.8.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 18.1.2021 Liike Nyt Susanna Särkinen | muutos hallintosääntöön virkojen valinnasta päättämisen osalta | Kh 25.1.2021 - konsernipalveluiden valmisteluun Kh 17.10.2022 - täyttölupaa haettaessa voidaan rekrytointiprosessiin nimetä erillinen haastatteluryhmä - haastatteluryhmän nimeäminen toteutuu tapauskohtaisesti kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 7.12.2020 Pertti Laaksonen | Ajan Railo -muistomerkki | Kh 14.12.2020 - sivhyn valmisteluun Sivistysvaliokunta 11.10.2022 - Sivistysvaliokunta suosittelee kouluille Pertti Laaksosen Historian palasia -kirjanhankintaa koulukirjastojen kokoelmiin Kh 31.10.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto totetaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kv 5.10.2020 Pertti Laaksonen | P-H hykyn palvelusetelin käytön tasapuolisuus, hinnankorotuksen vaikutukset | Kh 26.10.2020 - konsernipalveluiden valmisteluun Kh 29.8.2022 - järjestämisvastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista siirtyy Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle 1.1.2023 - arvot tarkistetaan tässä yhteydessä vastaamaan olemassa olevaa kustannustasoa palvelusetelilain mukaisesti siltä osin, kun hyvinvointialue tulee käyttämään palveluseteleitä eri palvelujen järjestämistapana - kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi
|
Kv 23.9.2019 Tero Nieminen | sähköinen päätöksenteon ennakkoarviointi | Kh 14.10.2019 - konsernipalveluiden valmisteluun Kh 29.8.2022 - päätösten vaikutusten ennakkoarvioinsta käydään Orimattilan kaupungin johtoryhmän ja päättäjien välinen tarvekeskustelu arviointimenettelyn valinnasta, periaatteista ja säännöistä - tarvekeskustelu tullaan käymään syksyn 2022 aikana kaupunginjohtajan kutsusta - kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi
|
|
|
|
Hallitusaloitteet | ||
3.10.2022 Pertti Laaksonen | itäiseen Orimattilaan tarvitaan kaksi koulua | Kh 17.10.2022 - sivistystoimialan valmisteluun Sivistysvaliokunta 22.11.2022 - sivistysvaliokunnan 20.9. 2022 osaltaan hyväksymän vuoden 2023 talousarvioesityksen mukaan tavoitteena tulee 6.6. 2022 valtuuston hyväksymien palveluverkkoa ohjaavien periaatteiden perusteella olla, että Länsi-ja Itä-Orimattilan alueilla toimii yksi koulu nykyisen kahden sijasta 1.8. 2024 alkaen - sivistysvaliokunta esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 19.12.2022 - selvitys tiedoksi kaupunginvaltuustolle - esitys: aloite todetaan loppuun käsitellyksi
|
3.10.2022 Pertti Laaksonen | Sepänjoentien kunnostus | Kh 17.10.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 15.11.2022 - Orimattilan kaupunki on lisännyt aloitteessa esitetyn Sepänjoentien kunnostuksen ja mahdollisen päällystämisen kaupungin Ely-keskukselle antamaan lausuntoon tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2023-2026 - samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 21.11.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kh 13.9.2021 Pertti Laaksonen | hoitajien koulutuksen lisääminen | Kh 27.9.2021 - opetus- ja kasvatustoimialan sekä hyvinvointitoimialan yhteisvalmisteluun Hyvinvointivaliokunta 16.3.2022 - Päijät-Sote vastaa palveluiden järjestämisestä ja antanut vastauksena: - ulkomaalaisten hoitajien rekrytointi käynnistynyt, ensimmäiset hoitajat Filippiineiltä 4 / 2022 - oppisopimuskoulutusta laajennettu - huomiota henkilöstön hyvinvointiin ja jaksamiseen Kh 11.4.2022 - kaupunginhallitus antaa selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto totetaa aloitteen loppuun käsitellyksi Opetus- ja kasvatusvaliokunta 12.4.2022 - opetus- ja kasvatusvaliokunta yhtyy hyvinvointivaliokunnan asiasta antamaan vastaukseen Kh 25.4.2022 - kaupunginhallitus merkitsee opetus- ja kasvatusvaliokunnan
|
Kh 30.8.2021 Pertti Laaksonen | haja-asutusalueiden tien varsien pusikkojen leikkaus | Kh 13.9.2021 - elitekin valmisteltavaksi Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 19.04.2022 - haja-asutusalueen tienvarsien niitto kuuluu Ely-keskukselle Kh 9.5.2022 - selvitys kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esitetään, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi
|
Kh 16.8.2021 Riitta Lonka | Kh saa hyvissä ajoin ennen talousarvion hyväksymistä selvityksen ja esityksen tehtävien jaosta ja miten jory:n jäsenet kokevat muutokset asukkaiden ja päätöksentekijöiden hyväksi | Kh 30.8.2021 - konsernitoimialan valmisteluun Kh 29.8.2022 - organisaation ja tehtävien tasapuolisen jakautumisen tarkastelu on edelleen ajankohtainen asia - vastuut ja tehtävänkuvat käydään läpi ja vahvistetaan vuosittain kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
Kh 10.5.2021 Ville-Petteri Erola | kunniamerkit | Kh 24.5.2021 - konsernitoimialan valmisteluun Kh 12.9.2022 - Orimattilan kaupungissa tullaan noudattamaan nykyistä täsmällisemmin Aluehallintoviraston sekä Ritarikuntien ohjetta kunniamerkkiesitysten tekemisestä sekä kunniamerkkiehdotusten perusteita - kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi
|
Kh 12.4.2021 Pertti Laaksonen | risujen polttaminen haja-asutusalueella | Kh 26.4.2021 - elitekin valmisteluun Ympäristövaliokunta 06.04.2022 - aloite on siirretty 18.3.2022 toimivaltaiselle alueelliselle jätehuolto-viranomaiselle - Samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 9.5.2022 - selvitys kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esitetään, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi
|
Kuntalaisaloitteet | ||
9.2.2022 Niina Saarinen / Kuntalaisaloite.fi -palvelu | kaupunki maksaa sähkölaskut niiden yhdistysten osalta, jotka tuottavat hyvinvointia kuntalaisille | Kh 21.2.2022 - hyvinvointivaliokunnan valmisteluun Hyvinvointivaliokunta 22.6.2022 - tällä hetkellä on käytössä olosuhdeavustus, minkä perusteella on mahdollista saada avustusta myös yhdistyksen tai seuran sähkölaskuihin - hyvinvointivaliokunta hyväksyi aloitevastauksen ja lähettää sen kaupunginhallitukselle Kh 8.8.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
6.4.2022 Niina Saarinen / Kuntalaisaloite.fi - palvelu | muraaliteokset Erkko-lukion päätyseinään ja kirjasto/taidemuseon seinään | Kh 25.4.2022 - opetus- ja kasvatuspalvelun sekä kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Sivistysvaliokunta 11.10.2022 - Sivistysvaliokunta päättää lähettää muraali- ja valoteoksiin liittyvät aloitteet edelleen kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun sekä konsernipalveluiden valmisteluun Orimattilan markkinointisuunnitelman yhtymäkohdan osalta Kh 31.10.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
23.5.2022 Sini Saares | Luhtikylän ja Järvikunnan koulut pidettävä auki, kunnes Länsi-Orimattilan uusi koulu valmistuu | Kh 30.5.2022 - opetus- ja kasvatuspalvelun toimialan valmisteluun Sivistysvaliokunta 11.10.2022 - sivistysvaliokunnan 20.9. 2022 osaltaan hyväksymän vuoden 2023 talousarvioesityksen mukaan tavoitteena tulee olla, että Länsi-Orimattilan alueella toimii yksi koulun nykyisen kahden sijasta 1.8. 2024 alkaen. Kh 31.10.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
9.8.2022 Salla Ritala | liikenneturvallisuuden parantaminen Kankaanmäellä | Kh 29.8.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisten palveluiden valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 18.10.2022 - risteysalueen suunnittelua tarkastellaan uudelleen asemakaavamuutoksen jälkeen Kh 31.10.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
12.9.2022 Kari-Markku Karjalainen | vapaa-ajanasunnot vakituiseen asumiseen | Kh 12.9.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisten palveluiden valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 18.10.2022 - rakennusjärjestyksen päivittäminen edellyttää erillistä selvitystä ja valtuuston päätöstä - rakennusjärjestys päivitetään seuraavan kerran lakimuutoksen myötä 2023-2024 Kh 31.10.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
3.10.2022 Pertti Laaksonen | Heinämaanraitin tien korotuksien poistaminen | Kh 17.10.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisten palveluiden valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 15.11.2022 - Heinämaanraitti (yhdystie 11873) on valtion tie ja Ely -keskuksen hallinnoima tie. Ely -keskus määritttelee maanteiden ylläpidon toimenpiteet - toimiala lähettää aloitteen ja tämän päätöksen tiedoksi Uudenmaan Ely-keskukselle - samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 21.11.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
31.10.2022 Sirpa Koskimaa | Mustakorventien ja Kaitilantien risteyksen turvallisuus | Kh 14.11.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisten valiokunnan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 13.12.2022 - risteysalueen sekä muut Mustankorventien alkuosaa koskevat palautteet otetaan mukaan yhdeksi kokonaisuudeksi ensi vuodelle toimenpide-ohjelman koriin F - Pienet LITU (liikenneturvallisuuskohteet) Kh 19.12.2022 - selvitys annetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle esitys valtuustolle: aloite todetaan loppuun käsitellyksi |
15.12.2021
| katuvalot Rauhalan alueelle | Kh 28.3.2022 - kaupunkikehitus- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 17.05.2022 - katuvalaistussuunnitelma tullaan päivittämään viimeistään vuonna 2023 - saapunut aloite tarkastellaan ja arvioidaan uudelleen päivitystyön yhteydessä. Kh 13.6.2022 kaupunginhallitus antaa kaupunkikehitys- ja teknisen valiokunnan antaman vastauksen aloitteeseen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. |
7.12.2021 Pertti Oksanen | pysäköintipaikkojen lisääminen Kankaanmäen terveyskeskukseen | Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 19.04.2022 - alueesta tehdään vuonna 2022 kokonaisvaltainen suunnitelma, jossa huomioidaan joukkoliikenne, kadunvarsipysäköinti, pysäköinnin aikarajallisuuden valvonta, henkilökunnan pysäköinti sekä ympäristöarvot. Kh 25.4.2022 kaupunginhallitus antaa kaupunkikehitys- ja teknisen valiokunnan antaman vastauksen aloitteeseen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. |
28.10.2021 | katuvalot Huoltotielle | Kh 28.3.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 21.06.2022 - katuvalaistussuunnitelma tullaan päivittämään viimeistään vuonna 2023 - saapunut aloite tarkastellaan ja arvioidaan uudelleen päivitystyön yhteydessä - kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti Kh 8.8.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
30.9.2021 | katuvalot Pasinan alueelle | Kh 28.3.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 17.05.2022 - katuvalaistussuunnitelma tullaan päivittämään viimeistään vuonna 2023 - saapunut aloite tarkastellaan ja arvioidaan uudelleen päivitystyön yhteydessä Kh 13.6.2022 kaupunginhallitus antaa kaupunkikehitys- ja teknisen valiokunnan antaman vastauksen aloitteeseen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. |
29.9.2021 Harri Ruuttila | kaupunki ostaa yksityiselle myymänsä omakotitalotontin takaisin | Kh 24.1.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 21.06.2022 - tonttien takaisinostoperiaatteita tarkastellaan parhaillaan valmistelussa olevan maapoliittisen ohjelman päivitysprosessin sekä uusien kauppakirjapohjien valmistelun yhteydessä Kh 8.8.2022 kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen tehdyn selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
15.6.2021 | ojarumpujen laittaminen ja ojien täyttäminen Tukkitie-Latvakuja sekä Runkokuja tonttien 1 ja 2 kohdalla Latvakujaa tontin 1 kohdalla | Kh 28.3.2022 - kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan valmisteluun Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 17.05.2022 - tukkitien alue ei kuulu tulevien vuosien aikana kaupungin hulevesi- ja kadunsaneerauskohteisiin - kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala tulee parantamaan alueen kuivatusta avo-ojien kaivuulla - samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi Kh 13.6.2022 - kaupunginhallitus antaa selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi Kh 8.8.2022 - kaupunginhallitus merkitsee vastineen tiedoksi ja liittää sen asian käsittelyaineistoon. Asian käsittely on kesken, joten päätökseen ei ole muutoksenhakuoikeutta
|
21.2.2021 Sirkka Lehti Arto Riikonen | koiralatu Peltolan alueelle | Kh 8.3.2021 - sivhyvn valmisteluun Hyvinvointivaliokunta 16.3.2022 - valiokunta hyväksyi aloitteen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle Kh 28.3.2022 kaupunginhallitus antaa vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi |
15.1.2021 Orimattilan Ampumaratayhdistys ym. järjestöt Pertti Oksanen | Olympiavoittajantien päätyalueen / väylien kunnossapidon siirtäminen kaupungille | Elitek 16.2.2021 - ei siirretä kaupungille - selvitetään muiden toimialojen osalta Kh 22.2.2021 - aloite palautetaan elitekin valmisteluun Kh 28.3.2022 - kunnossapidolle ei ole yhdyskuntateknisiä eikä taloudellisia perusteita - kunnossapitoa ei siirretä kaupungille - esitys valtuustolle: aloite todetaan loppuun käsitellyksi
|
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus antaa aloiteluettelon kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa valmiiksi merkityt aloitteet loppuun käsitellyiksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa aloiteluettelon kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa valmiiksi merkityt aloitteet loppuun käsitellyiksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |