RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite6 | Valtiovarainministeriön päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista | |
Liite7 | Valtiovarainministeriön päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2023 |
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja verotulomenetysten korvaus vuonna 2023 sekä päätös kotikuntakorvauksista vuodelle 2023
Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 41
21/02.05.01.01/2023
Valmistelu ja lisätiedot Talous- ja konsernijohtaja Vesa Urtti, vesa.urtti(at)orimattila.fi, 0400 447 383
Valtiovarainministeriö on tehnyt 29.12.2022 päätökset sekä peruspalvelujen valtionosuudesta, verotulomenetysten korvauksesta ja kotikuntakorvauksista vuodelle 2023 että kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2023.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 5 §:n mukaan kunnan peruspalvelujen valtionosuus koostuu seuraavista valtionosuusperusteista:
1) valtionosuustehtävien laskennallisista kustannuksista ja
2) syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, asukasmäärän kasvun ja saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosien määräytymisperusteista.
Kuntien valtionosuutta lisätään ja vähennetään mainitun lain 4 ja 5 luvussa tarkoitetuilla erillä. Näitä ovat:
- perusopetuksen aloittamisen johdosta maksettavan rahoituksen vähentäminen
- kunnan peruspalvelujen valtionosuuden vähentäminen kuntaan maksetun perustoimeentulotuen määrällä
- hyvinvointialueiden perustaminen ja tehtävien järjestämisvastuun siirrosta vuonna 2023 aiheutuvien taloudellisten vaikutusten rajoittaminen (muutosrajoitin)
- valtionosuusjärjestelmän muutoksen tasaus
- määräaikaiset kuntien valtionosuuteen kohdistuvat vähennykset ja lisäykset
Veroperustemuutoksista johtuvia kunnallisverotulomuutoksia vastaava euromäärä maksetaan kunnille valtionosuuden yhteydessä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 33 §:n mukaan.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 35 §:n mukaan kotikuntakorvaus määräytyy kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien esi- ja perusopetuksen toteutuneiden kustannusten perusteella erikseen 6-, 7-12 ja 13-15 -vuotiaille.
Valtiovarainministeriö on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 35 §:n 6 momentin nojalla päättänyt, että vuoden 2023 kotikuntakorvauksen perusosa on 7.436,67 (7.452,22) euroa.
Oppilaan iän mukaan määräytyvä kotikuntakorvaus saadaan kertomalla kotikuntakorvauksen perusosa kertomalla kunnan 6-vuotiaiden määrä luvulla 0,61, 7-12-vuotiaiden määrä luvulla 1,00 ja 13-15-vuotiainen määrä luvulla 1,60.
Valtionvarainministeriön 29.12.2022 päätösten mukaiset valtionosuudet ja talousarviossa ennakoidut valtionosuudet on esitetty oheisessa taulukossa:
Valtionosuudet 2023 | TA2023 | Päätös | Erotus |
Peruspalvelujen valtionosuus | 13 000 369 | 13 036 566 | 36 197 |
Verotulomenetysten korvaus | 2 889 911 | 2 807 764 | -82 147 |
Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus | - 1 911 725 | -2 120 236 | -208 511 |
Yhteensä | 13 978 555 | 13 724 094 | -254 461 |
Kotikuntakorvausten tulot | 1 230 000 | 1 349 161 | 119 161 |
Kotikuntakorvausten menot | -953 020 | -1 021 050 | -68 030 |
Yhteensä | 276980 | 328 111 | 51 131 |
YHTEENSÄ |
|
| -203 330 |
Valtionvarainministeriön päätöksen mukaan valtionosuuksia tullaan tilittämään 203 330 euroa budjetoitua vähemmän.
Talous- ja konsernijohtaja on yhteistyössä tulosalueiden kanssa tarkistanut oheiset päätökset ja todennut, ettei oikaisuvaatimuksiin ole aihetta.
Liitteenä on päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2023 sekä päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2023.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää merkitä päätöksen tietoonsa saatetuksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti merkitä päätöksen tietoonsa saatetuksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |