RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointiraportti 2022
HyvVal 19.04.2023 § 44
Valmistelu ja lisätiedot vs. hyvinvointijohtaja Petra Nevalainen, petra.nevalainen@orimattila.fi
Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman tekeminen perustuu lakiin. Sote-järjestämislain 6. § mukaan kunnan on
- seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin
- pystyttävä raportoimaan toteutetuista toimenpiteistä
- valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista (Valtuustokausittainen hyvinvointikertomus)
- strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet (Hyvinvointisuunnitelma)
- raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain (Vuosittainen hyvinvointiraportointi).
Nyt hyväksyttävänä on siis vuosiraportti vuodelta 2022. Raportissa on kuvattu vuoden 2022 hyvinvointityötä eri toimialojen näkökulmasta, nostettu esiin erityisiä ilon ja huolenaiheita, sekä tuotu väestöryhmien tilannetta esiin indikaattoritiedon valossa. Iso osa lasten ja nuorten indikaattoritiedosta perustuu kouluterveyskyselyyn, joka tehdään joka toinen vuosi. Vuodelta 2022 ei siis ole siltäosin päivitettyä indikaattoritietoa. Lisäksi kertomuksessa on esitelty Terveydenedistämisaktiivisuutta TEA-viisari työvälineen kautta sekä tuotu esiin HYTE-kertoimen tilanne tämänhetkisen tiedon valossa.
Syksyllä 2022 on hyväksytty laaja hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022-2025. Vuosiraportissa on arvioitu myös tämän suunnitelman tavoitteiden edistymistä.
Hyvinvointiraportti vuodelta 2022 liitteenä nro 1
Esittelydiat hyvinvointiraportista liitteenä nro 2
Esittelijä Vs. hyvinvointijohtaja Petra Nevalainen
Päätösehdotus
Hyvinvointivaliokunta merkitsee hyvinvointiraportin vuodelta 2022 tiedoksi, ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Hyvinvointivaliokunta hyväksyy ja merkitsee tiedoksi hyvinvointiraportin vuodelta 2022, ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.Lisäksi valiokunta merkitsi tiedokseen Orimattilan kuntakortin, joka on osa hyvinvointialueen vuoden 2022 hyvinvointiraporttia ja toimittaa sen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle sekä valtuustolle yhdessä Orimattilan oman hyvinvointiraportin kanssa. Kuntakortti liitteenä nro 1a.
Kaupunginhallitus 22.05.2023 § 164
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan ja merkitsee hyvinvointiraportin 2022 tiedoksi ja lähettää sen valtuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti hyväksyä osaltaan ja merkitsi hyvinvointiraportin 2022 tiedoksi ja päätti lähettää sen valtuustolle hyväksyttäväksi.
Kaupunginvaltuusto 12.06.2023 § 26
Hyvinvointiraportti on liitteenä.
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto hyväksyy hyvinvointiraportin 2022.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi hyvinvointiraportin 2022.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |