Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 185


 

Kokouksen työjärjestys

 

Kaupunginhallitus 05.06.2023 § 185  

    

 

 

 

Päätösehdotus Todetaan esityslistan mukainen työjärjestys. Hyväksytään lähetetyn esityslistan ulkopuolelta käsiteltäväksi otettavat asiat.

 

Päätös Todettiin esityslistan mukainen työjärjestys.
Todettiin, ettei Muut asiat (§ 197) kirjattavaksi ole kaupunginhallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajan esille tuomia asioita.
Ennen varsinaisia kokousasioita Orimattilan Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Tiina Mattila ja hallituksen puheenjohtaja Heli Heikkilä antoivat katsauksen yhtiön ajankohtaisiin asioihin. Ville Erola totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28, kohta 5) ja poistui katsauksen ajaksi kokouksesta. Katsauksen ajan puheenjohtajana toimi hallituksen varapuheenjohtaja Tero Nieminen.