RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 80
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus/valtuustoaloite Veteraanipuistoon taideteos, kirsikkapuisto
Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 13.06.2023 § 80
142/10.03.01.00/2023
Valmistelu ja lisätiedot kunnallistekniikan työnjohtaja Janne Komulainen, puh. 044 781 3619, janne.komulainen@orimattila.fi, suunnittelu- ja vihertyönasiantuntija Mari Kauppinen, p. 044 781 3964,
mari.kauppinen@orimattila.fi
Aloitteen tiivistelmä
Kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala on saanut käsiteltäväkseen valtuustoaloitteen koskien Veteraanipuistoa Lahdentien varrella.
Aloitteessa esitetään pysyvän taideteoksen perustamista Veteraanipuistossa sijaitsevan lammen varrelle, paikkaan, missä oli aiemmin kaislavene -teos. Mieluiten lammen teemaan sopiva teos.
Lisäksi aloitteessa esitetään, että Veteraanipuiston läntinen puoli muutetaan kirsikkapuistoksi.
Oheismateriaali:
Valtuustoaloite koskien Veteraanipuistoa Lahdentien varrella
Taustaa
Orimattilan kaupunki on uudistanut Veteraanipuiston ympäristöä vuonna 2019. Puiston kunnostaminen perustui lammen pohjoispuoleisen alueen asemakaavamuutokseen ja kunnostusrakentamisen tavoitteena on jo ennakoiden sovittaa metsäinen puisto paremmin tulevaan rakennetumpaan ympäristöön, säilyttäen silti puistometsän suojaavuus sekä metsäinen reitistö. Suunnitelmassa tavoitteena oli parantaa puistolammen ympäristön viihtyvyyttä. Lammen yhteyteen rakennettiin uusi väylä Lahdentieltä puistoon, kehitettiin alueen valaistusta sekä uusittiin istutuksia. Lammen välittömään ympäristöön perustettiin nurmipinta. Myös kulttuuritalon yhteyteen rakennettiin uusi poikittaispolku Lahdentieltä puistoon ja puisto rakennetaan nurmipintaiseksi.
Toimenpiteet
Vastauksena aloitteeseen kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala toteaa, että taideteoksen sijoittamiselle Veteraanipuiston lammen läheisyyteen ei ole estettä ja tekninen valmius mm. mahdolliselle taideteoksen valaistukselle on jo puistossa olemassa. Vuonna 2021 lammen ympäristössä oli kesän ajan Tuuliajolla -taideteos.
Saatujen asiantuntija-arvioiden perusteella nykyistä Veteraanipuiston metsäaluetta ei katsota soveltuvaksi kirsikkapuiden kasvupaikaksi, sillä alue on alavaa ja hyvin märkää.
Kaupunkikehitys- ja tekninen toimi esittää, että kukkivista pikkupuista, kuten kirsikoiden eri lajikkeista/lajeista sekä esim. koristeomenapuista perustettaisiin kujanne Lahdentieltä kirkon suuntaan nykyisen kevyen liikenteen väylän ja polun ympärille. Mahdollinen kirsikkakujanne tulisi suunnitella yhteistyössä Orimattilan seurakunnan kanssa.
Lisäksi esitetään nykyisen metsäalueen siistimistä ja suunnitelmallista hoitoa. Veteraanipuiston metsäalue tulisi tällä hetkellä päätöksenteossa olevaan Orimattilan kaupungin metsästrategiaan mukaan luokitella arvometsäksi. Arvometsiin liittyy maisemaan, kulttuuriin, luonnon monimuotoisuuteen tai muuhun metsäalueen piirteeseen liittyviä erityisarvoja, joita halutaan vaalia ja kehittää. Arvometsien kehittäminen nähdään pitkän aikavälin mahdollisuutena korostaa Orimattilan metsien monimuotoisuuteen, maisemaan ja kulttuuriarvoihin liittyviä piirteitä. Metsästrategian mukaisesti arvometsiä hoidetaan kohdekohtaisen metsäsuunnitelman mukaisesti arvojen vaatimalla tavalla.
Kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala tulee esittämään seuraavien vuosien investointiohjelmaan määrärahoja kirsikkakujanteen suunnittelulle ja perustamiselle. Kustannusarvio määräytyy suunnittelutyön edetessä.
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Kari Setälä
Päätösehdotus
Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle vastauksena aloitteeseen, että hyväksytään edellä esitetyt toimenpiteet.
Lisäksi esitetään, että aloite siirretään taideteoksen perustamisen/hankinnan osalta sivistysvaliokunnan käsittelyyn.
Päätös Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle vastauksena aloitteeseen, että hyväksytään edellä esitetyt toimenpiteet.
Lisäksi esitetään, että aloite siirretään taideteoksen perustamisen/hankinnan osalta sivistysvaliokunnan käsittelyyn.
Samalla esitetään, että aloite todetaan loppuunkäsitellyksi kaupunkikehitys- ja teknisen valiokunnan osalta.
Täytäntöönpano: pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle ja sivistysvaliokunnalle.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |