Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 259


 

Vastaus/kuntalaisaloite Arolan Metsärinteen alueen turvallisuus

 

Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 13.06.2023 § 81 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot kunnallistekniikan työnjohtaja Janne Komulainen, puh. 044 781

  3619, janne.komulainen@orimattila.fi

Aloitteen tiivistelmä

Orimattilan kaupungille on saapunut kuntalaisaloite koskien Arolan kaupunginosan, Metsärinteen alueen turvallisuutta. Aloitteen on allekirjoittanut 17 alueen asukasta.

 

Aloitteessa kerrotaan, että aloitteen allekirjoittajat ovat havainneet Marjametsänkaaren kohdalla Metsärinteentien risteysalueella mm. suojatien kohdalla paljon suurella ylinopeudella ajavia autoja. Alueella on havaittu jo useita vaaratilanteita. Aloitteessa huolen aiheena on erityisesti alueen lasten turvallisuus. Lisäksi aloitteessa huomautetaan, että Marjametsänkaari on hiekkapintainen, joka aiheuttaa mm. pölyämistä, epämukavuutta ja terveyshaittaa asukkaille

 

Aloitteessa toivottiin ratkaisuna, että Orimattilan kaupunki asentaisi hidastetöyssyn ainakin Marjametsänkaarelle, Metsätähdenkujan ja Metsärinteentien väliselle alueelle ennen suojatietä tai suojatie korotettaisiin pikaisesti.

 

Oheismateriaali: Kuntalaisaloite koskien Arolan kaupunginosan, Metsärinteen alueen turvallisuutta

 

Taustaa

Alue on rakentumassa oleva omakotitaloalue, jossa on runsaasti kuljetus- ja rakennusalan liikennettä.

                                           

Teknisen toimen esitys toimenpiteistä:

Risteysalueelle asennetaan vuoden 2023 aikana hidastinpalkki/hidastetöyssy Marjametsänkaarelle, Metsärinteentien risteysalueelle.

 

Marjametsänkaaren sekä sen sivukatujen asfaltointia tullaan esittämään kaupungin investointeihin ja päällystysohjelmaan seuraaville vuosille.

 

Kustannusvaikutus hidastinpalkin hankinnalle ja asentamiselle kokonaisuudessaan on noin 2000 euroa.

 

 Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Kari Setälä

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen, että hyväksytään edellä esitetyt toimenpiteet Metsärinteentien ja Marjametsänkaaren liikenneturvallisuuden edistämiseksi.

Samalla esitetään, että aloite todetaan loppuunkäsitellyksi.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

 Päätös Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Täytäntöönpano: pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.

 

 

Kaupunginhallitus 21.08.2023 § 259  

193/09.00/2023  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot hallintojohtaja Lilli Peltonen, lilli.peltonen(at)orimattila.fi

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen johdosta annetun selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa aloitteen johdosta annetun selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.