RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 327
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Orimattilan kaupungin lausunto: Ehdotus Päijät-Hämeen liiton vuosien 2024-2026 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja vuoden 2024 talousarvioksi
Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 327
295/00.04.01/2023
Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Eero Aitkoski, eero.aitkoski(at)orimattila.fi
Perussopimuksen mukaan Päijät-Hämeen liiton on toimitettava seuraavan kalenterivuoden talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotus jäsenkunnille 15.10. mennessä.
Päijät-Hämeen liiton perussopimuksen mukaan liitto on maakunnan kehittämisen ja yhteistyön keskus, joka vastaa jäsenkuntia ja niiden väestöä palvelevasta maakunnallisesta suunnittelu- ja kehittämistyöstä sekä edunvalvonnasta. Liiton tehtäviä ovat:
. huolehtia maankäyttö- ja rakennuslaissa kuntayhtymälle säädetyistä tehtävistä
. huolehtia alueiden kehittämisestä annetussa laissa ja asetuksessa sekä rakennerahastoohjelmien kansallisesta hallinnoinnista annetussa laissa ja asetuksessa maakunnan liitolle määrätyistä tehtävistä.
. hoitaa muutkin sille lainsäädännössä määrätyt tehtävät. Lakisääteisten tehtävien lisäksi liitto huolehtii muusta kehittämistoiminnasta maakunnassa sen henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja hyvän elinympäristön turvaamiseksi, vahvistaa maakunnallista yhteenkuuluvuutta sekä sisäistä ja ulkoista yhteistyötä.
. hoitaa maakuntien yhtäpitävin päätöksin aluekehityslain mukaiset maakuntien yhteistoiminta-alueen tehtävät. Tämän yhteistoiminta-alueen muodostavat Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Uusimaa.
Liiton vuoden 2024 toiminnan ja talouden näkymät perustuvat maakuntastrategiaan ja -ohjelmaan ja toiminta- ja taloussuunnitelmaan 2023-2025. Strategian painopisteet on hyväksytty maakuntavaltuustossa joulukuussa 2021. Maakuntastrategian painopisteitä ovat:
- vetovoima
- uudistumiskyky
Maakunnan elinvoiman vahvistamisessa keskeisessä roolissa ovat elintarviketeollisuuden, sähköisen liikenteen, kiertotalouden sekä liikunnan ja hyvinvoinnin edistäminen. Lisäresurssitarve maakunnassa kohdistuu ennen kaikkea osaavan työvoiman saatavuuteen, TKI-toiminnan kehittämiseen, alueen saavutettavuuden ja kehittyvän kaupunkiinfrastruktuurin vahvistamiseen.
Aluekehityksessä vuoden 2024 keskeistä toimintaa on tehostaa verkostoyhteistyössä maakuntastrategian edistämistä tukevia alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä hankkeita. Kuntien kehittämistoimintaa avulla esim. kiertotaloushankkeissa tai Ilmastosuunnitelmien laadinnassa. Kehittämisen teemojen kärjessä ovat sport (esim. Lahti Sport Hub), valmistus (mm. sähköinen liikenne) ja ruoka/juoma (esim. Food Campus). EU:n rakennerahastokauden neljännen käyttövuoden EAKR-ohjelman rahoitusresurssit myönnetään arviointien kautta valituille hankkeille. Koordinaatiota tehdään yhdessä Etelä-Suomen maakuntien kanssa. Kansallinen AKKE-rahoitus loppui vuoden 2023 aikana ja hankkeista palautuvat varat kohdistetaan uusiin pieniin TKI- ja elinvoimahankkeisiin. Toiminnassa ja hanketyössä korostuu läpileikkaavana kestävyysteema.
Päijät-Hämeen liitto esittää Orimattilan perusmaksuosuudeksi 183 839 euroa, kasvua edelliseen vuoteen verrattuna 5 048 euroa eli 2,82 prosenttia. Perusmaksuosuuden lisäksi rahoitetaan Lahden yliopistokampusta 7 693 eurolla, ja Liikkuva maakunta -hanketta 6 693 eurolla. Orimattilan kaupungin kokonaismaksuosuus on yhteensä 198 226 euroa, pysyen edellisvuoden tasolla.
Liiton talousarvioesityksessä vuoden 2023 toimintakate on -72 460 euroa (-33 073 euroa 2023), vuosikate -72 260euroa (- 32 873 euroa 2023), tilikauden tulos -72 260 euroa (-37 873 euroa 2023) ja tilikauden alijäämä -72 260 euroa (-37 873 euroa 2023). Liitolla on aikaisemmilta vuosilta ylijäämää yhteensä 862 973,09 euroa.
Maakuntavaltuuston hyväksymässä vuosien 2023-2025 taloussuunnitelmassa on jäsenkuntien maksuosuuden arvioitu kasvavan vuoden 2024 käyttömenoihin kolme prosenttia. Nyt esittelyssä oleva talousarvioesitys perustuu jäsenkuntien maksuosuuden kolmen prosentin kasvuun. Vuosien 2025 ja 2026 kuntarahoitteisten käyttömenojen kasvuksi on arvioitu kaksi prosenttia.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää todeta lausuntonaan, että se hyväksyy esitetyn Päijät-Hämeen liiton vuosien 2024 - 2026 toiminta- ja taloussuunnitelman ja vuoden 2024 talousarvion.
Päätös Kaupunginhallitus päätti todeta lausuntonaan, että se hyväksyy esitetyn Päijät-Hämeen liiton vuosien 2024 - 2026 toiminta- ja taloussuunnitelman ja vuoden 2024 talousarvion
Ote: Päijät-Hämeen liitto, toimisto(at)paijat-hame.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |