RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 368
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen työjärjestys
Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 368
Päätösehdotus Todetaan esityslistan mukainen työjärjestys. Hyväksytään lähetetyn esityslistan ulkopuolelta käsiteltäväksi otettavat asiat.
Päätös Todettiin esityslistan mukainen työjärjestys.
Todettiin Muut asiat (§ 373) kirjattavaksi tulevat kaupunginhallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajan esille tuomat asiat.
Ennen varsinaisia kokousasioita Orimattilan Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Tiina Mattila ja hallituksen puheenjohtaja Heli Heikkilä kertoivat yhtiön ajankohtaisista asioista.
Ville Erola totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28 kohta 5) ja poistui kokouksesta Orimattilan Asunnot Oy:n ajankohtaiskatsauksen ajaksi. Puheenjohtajana kokouksessa toimi hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Tero Nieminen.
Lisäksi ennen varsinaisia kokousasioita johtoryhmän jäsenet (Kalle Larsson, Lilli Peltonen, Eera Aitkoski, Petra Nevalainen, Mika Silvennoinen, Kari Setälä ja Anniina Mäki) olivat vastaamassa hallituksen kysymyksiin § 370 Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024-2026.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |