Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 375


 

Kokouksen työjärjestys

 

Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 375  

    

 

 

 

Päätösehdotus Todetaan esityslistan mukainen työjärjestys. Hyväksytään lähetetyn esityslistan ulkopuolelta käsiteltäväksi otettavat asiat.

 

Päätös Todettiin esityslistan mukainen työjärjestys.
Kokouksen aluksi ei kuultu katsausta Päijät-Hämeen kesäyliopiston ajankohtaisista asioista. Uusi ajankohta sovittanee seuraavalle hallituksen kokoukselle.
Todettiin Muut asiat (§ 394) kirjattavaksi tulevat kaupunginhallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajan esille tuomat asiat.
Ennen varsinaisia kokousasioita talousjohtaja Eero Aitkoski selosti §379 Perintövarojen käyttö ja §380 Saatavien poistot sekä sivistysjohtaja Mika Silvennoinen selosti §377 Orimattilan yhteiskoulun ja Erkko lukion rehtorien virkojen lakkautus ja kahden apulaisrehtorin viran perustaminen sekä §378 Uuden yhteiskoulun kalustehankinnan hankesuunnitelman mukaisen määrärahan tarkistaminen.
Ida Jokinen totesi olevansa esteellinen §377 (Hallintolaki §28, kohta 7) ja §378 (Hallintolaki §28, kohta 4).