Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 148



 

Tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus

 

Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 15.11.2022 § 160 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta, p. 040 5155 183

 

Kuivannon tuulivoimapuiston osayleiskaava on edennyt luonnosvaiheeseen. Valiokunta käsittelee luonnoksen ja valmistelumateriaalin ja kaupunginhallitus päättää sen nähtäville asettamisesta.

 

Taustaa

Kaupunginvaltuusto päätti 13.12.2021 § 73 lisätä tuulivoimapuiston osayleiskaavahankkeen Orimattilan kaavoitusohjelmaan 2022-2026. Orimattilan kaupunginhallitus on hyväksynyt 24.1.2022 § 31 kaavan käynnistämissopimuksen ABO Wind Oy:n kanssa. Sopimuksessa on sovittu kaavatyön käynnistämisestä ja kaavakustannusten maksamisesta. Kaavakonsultiksi valittiin Ramboll Oy. Kaavan laatimista varten on kaupunginhallitus määrännyt rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen.

 

Osayleiskaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin 16.3.2022. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on hyväksytty kaavoituspäällikön viranhaltijapäätöksellä 23.3.2022. Aloitusvaiheen yleisötilaisuus pidettiin 18.5.2022 Orimattilan Kuivannon Maamiesseurantalolla. Tuulivoimapuistoon liittyvä kysely oli avoinna 18.5.-22.6.2022 ja siihen saatiin 103 vastausta, pääosin lähialueelta.

 

Kaavaluonnos

Kaava-alue rajoittuu lännessä voimassa olevaan Heinä-Leitsamaan osayleiskaavaan ja kaava-alueen koko on luonnoksessa 654 hehtaaria. Luonnos sisältää viisi tuulivoimalaa, yhden energiahuollon alueen, tielinjauksia ja maakaapelilinjauksia. Muutoin alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi.

 

Kaavaluonnosta varten on laadittu erilaisia luontoselvityksiä, maisema- ja kulttuuriympäristöselvitys, arkeologinen inventointi sekä melu- ja välkemallinnukset. Lisäksi on arvioitu taloudellisia ja ilmastovaikutuksia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty.

 

Kaavaluonnos ja valmistelumateriaali on tarkoitus laittaa nähtäville noin kuukauden ajaksi palautteen saamiseksi. Nähtävilläolon aikana järjestetään esittelytilaisuus. Palautteen pohjalta laaditaan kaavaehdotus, joka pyritään saamaan nähtäville syksyllä 2023.

 

Elinkeinovaikutukset

Kuivannon tuulivoimahankkeen investointikustannukset olisivat arviolta noin 37-75 miljoonaa euroa. Tuulivoimaloiden rakentamisen aikaisten töiden työllistämisvaikutusten alueellista jakautumista ei voi vielä arvioida. Oletuksena on, että lähialueen palveluntarjoajien kysyntä kasvaa. Työllistävä vaikutus on rakentamisen aikana noin 100 henkilötyövuotta ja käytön aikana 15 htv. Hankkeella on suoria vaikutuksia niihin metsän omistajiin, joilla on vuokrasopimus toimijan kanssa. Viiden voimalan vuosittainen kiinteistöverotuotto olisi noin 100 000.

 

Oheismateriaali

Tuulivoimapuiston OYK luonnos Kaavakartta 15.11.2022

Tuulivoimapuiston OYK luonnos Kaavaselostus 15.11.2022

Tuulivoimapuiston OYK luonnos Selostuksen liitteet 15.11.2022

 

 

 Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Kari Setälä

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se asettaa nähtäville Kuivannon tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmistelumateriaalin vuorovaikutusmenettelyä varten.

 

 Päätös Valiokunta päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti. Todettiin, että Ari Anttila oli esteellinen (intressijäävi, hallintolaki  28 § 1 mom. 3 kohta). Hän poistui kokouksesta tämän asian  esittelyn ja käsittelyn ajaksi. Tilapäisenä puheenjohtajana toimi Jukka Mölsä. Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa. 

Täytäntöönpano: pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle

 

 

Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 12.12.2023 § 148  

295/10.02.02/2021  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta, p. 040 5155 183

 

Kuivannon tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä 4.11.2022 - 1.1.2023. Luonnoksesta saatiin 16 lausuntoa ja yhdeksän kirjallista mielipidettä. Saadun palautteen ja tehtyjen lisäselvitysten pohjalta suunnitelmaluonnosta on muutettu. Viiden tuulivoimalan sijaan suunnitelma sisältää enää kolme tuulivoimalaa ja ne on sijoitettu hieman eri paikkoihin. Tällä on pyritty minimoimaan voimaloiden ympäristöönsä aiheuttamat vaikutukset.

 

Kaavaehdotus

Kaavaehdotuksessa on osoitettu alueet ja ohjeelliset rakennuspaikat kolmelle tuulivoimalalle. Tuulivoimaloille on merkitty kulkuyhteydet, sähköasema ja sähkönsiirtoreitit. Osayleiskaava-alue on muualla pääosin maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Lisäksi kaavaehdotukseen on varattu energiahuollon alue, jonne voi rakentaa sähköaseman ja jossa voidaan myös varastoida sähköä.

 

Kaavaselostus sisältää kattavan kuvauksen suunnittelualueesta, hankkeesta ja hankkeen vaikutuksista.

 

Valmistuessaan osayleiskaavaa saa käyttää kaavan mukaisten tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden alueilla (erillistä asemakaavaa ei tarvita).

 

Kuivannon tuulivoimahankkeen kolmen tuulivoimalan (18-30 MW:n) investointikustannukset olisivat arviolta noin 27-45 miljoonaa euroa. Paikalliseen aluetalouteen voi odottaa jäävän noin 10-20 prosenttia hankkeen investointikustannuksista. Keskimääräinen vuosittainen kiinteistöverotuotto kaupungille olisi noin 20 000-21 000 euroa voimalaa kohti 25-30 vuoden ajan.

 

Oheismateriaali

Tuulivoimapuiston OYK ehdotus Kaavakartta 4.12.2023

Tuulivoimapuiston OYK ehdotus Kaavaselostus 4.12.2023

Tuulivoimapuiston OYK ehdotus Selostuksen liitteet

 

 

 Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Kari Setälä

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se asettaa nähtäville Kuivannon tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotuksen vuorovaikutusmenettelyä varten.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

 Päätös Jouni Nurminen esitti Kuivannon tuulivoiman osayleiskaavan lopettamista ja päättämistä asukaskyselyn vastauksiin perustuen. Rambollin asukaskyselyn mukaan jopa 85 prosenttia vastustaa tuulivoimapuiston rakentamista Kuivannolle. Valtuutettujen tulisi kunnioittaa asukaskyselyn tulosta, koska kielteisesti suhtautuvien määrä on näinkin suuri. Lisäksi tuulivoimaloita on enää kolme kappaletta aiemman viiden tai kuuden sijaan, jolloin kiinteistöverotuototkin putoavat melkein puoleen. Kustannusten nousu kuitenkin tulee muutoinkin vähentämään tuulivoimaloita, joten on hyvin epätodennäköistä, että kolmen myllyn rakentamista aloitetaan muutoinkaan.

Keskustelun päätteeksi Jouni Nurminen muutti esitystään niin, että valiokunta esittää kaupunginhallitukselle, että se ei aseta nähtäville Kuivannon tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotusta vuorovaikutusmenettelyä varten.

Sari Eiranen kannatti vastaesitystä. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu vastaesitys ja asiasta tuli äänestää.

Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän äänestysesityksen, että he, jotka kannattavat kaupunkikehitysjohtajan tekemää esitystä, äänestävät JAA , ja he, jotka kannattavat Jouni Nurmisen tekemää esitystä äänestävät EI.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä ääniä annettiin seuraavasti:
3 (kolme) JAA-ääntä (Tero Rönkkö, Ari Anttila, Tuula Koivunen) ja 2 (kaksi) EI-ääntä (Jouni Nurminen, Sari Eiranen).

Antti Tuomala ja Jukka Mölsä jääväsivät itsensä tämän pykälän esittelyn ja käsittelyn ajaksi (interssijäävi, hallintolaki 28.2 §).

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Täytäntöönpano: pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle.