RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus/ valtuustoaloite 7.6.2021 Jukka Mölsä: Orimattilan Yrityskiinteistöt Oy:n asema osana kaupungin elinvoimapalveluita uudelleen arviointiin
Kaupunginvaltuusto 07.06.2021 § 35
Jukka Mölsä jätti Keskustan valtuustoryhmän aloitteen, jossa esitetään, että Orimattilan Yrityskiinteistöt Oy:n asema osana kaupungin elinvoimapalveluita arvioidaan pikimmiten uudelleen. Aloitteentekijöiden mukaan kunnan tytäryhtiön kautta harjoitettavaa yrityskiinteistöjen hallintaa käytetään menestyksekkäästi useissa kunnissa. Orimattilan Yrityskiinteistöillä on vain muutama kiinteistö, eikä sille ole aloitteen mukaan annettu mahdollisuutta toimia kiinteistömarkkinoilla aktiivisemmin.
Kaupunginhallitus 14.06.2021 § 280
Valmistelu ja lisätiedot
Talous- ja hallintojohtaja Päivi Suikkanen, p. 040 848 3051
sp: paivi.suikkanen(at)orimattila.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää aloitteiden valmistelusta seuraavasti:
- sota-ajan ja evakkojen vaiheet, Pertti Laaksonen, sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialan valmisteluun
- Porvoonjoen virkistyskäyttö ja padot, Keskustan valtuustoryhmä, elinvoima- ja teknisen toimialan valmisteluun
- liikuntayhdistysten avustukset, Keskustan valtuustoryhmä, sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialan valmisteluun
- Orimattilan Yrityskiinteistöt Oy:n strategia, Keskustan valtuustoryhmä, konsernipalveluiden toimialan valmisteluun
- tuulivoimaloiden suoja-alue, Sari Sikkilä, elinvoima- ja teknisen toimialan valmisteluun
- Jymylinnantie, kaava, Liike Nyt, elinvoima- ja teknisen toimialan valmisteluun
- infotilaisuuksen, seminaarien ja iltakoulujen kokouspalkkioista luopuminen, Liike Nyt, konsernipalveluiden toimialan valmisteluun
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 15.01.2024 § 15
Valmistelu ja lisätiedot ma. kehittämispäällikkö Markku Nenonen, markku.nenonen(at)orimattila.fi
Elivoimapalvelut ja niiden kehittäminen ovat tulevaisuutta ajatellen kaupungin toiminnan keskeisintä ydintä.
Aloite sisältää aiheellista pohdintaa siitä, tulisiko kaupungilla olla joku konkreettinen kiinteistöihin liittyvä työkalu, jolla yrityksiä voisi houkutella nykyistä paremmin sijoittumaan Orimattilaan.
Orimattilan Yrityskiinteistöt Oy on vuonna 2022 päätetty ajaa alas, joten kyseisen yhtiön strategista asemaa ei ole enää tällä hetkellä tarkoituksenmukaista arvioida.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen johdosta annetun selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa aloitteen johdosta annetun selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Täytäntöönpano:
Pöytäkirjanote: aloitteen tekijä
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |