Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 3


 

Kokouksen työjärjestys

 

Kaupunginhallitus 15.01.2024 § 3  

    

 

 

 

Päätösehdotus Todetaan esityslistan mukainen työjärjestys. Hyväksytään lähetetyn esityslistan ulkopuolelta käsiteltäväksi otettavat asiat.

 

Päätös Todettiin esityslistan Muut asiat § 37 (pöytäkirja § 36) kirjattavaksi tulevat kaupunginhallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajan esille tuomat asiat.
Todettiin, että esityslistan § 9 Oikaisuvaatimus sivistysvaliokunnan päätöksiin § 129 ja § 130, siirretään sivistysvaliokunnan käsittelyyn. Sivistysvaliokunnan muutoksenhaussa on ollut erheellinen muutoksenhakuohje.
Lautakunnan, lautakunnanjaoston, lautakunnan alaisen viranomaisen päätöksestä tehdään oikaisuvaatimus lautakunnalle. Lautakuntien sijaan kunnassa voi olla valiokunta.
Pykälien numerointi korjataan pöytäkirjaan.

Ennen varsinaisia kokousasioita Päijät-Hämeen liiton edunvalvontajohtaja Antti Kalliomaa kertoi maakunnan edunvalvonnasta.