Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 31



 

Vastaus valtuustoaloite 25.9.2023: Lapsien ja nuorten osallisuuden lisääminen, kesämuusikoiden palkkaaminen

 

Sivistysvaliokunta 12.12.2023 § 142 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja, Mika Silvennoinen

 

Sivistystoimiala on saanut käsiteltäväkseen valtuustoaloitteen (kesk.) nuorten osallisuuden lisäämiseksi ja katumuusikoiden palkkaamiseksi. Porvoon kaupunki on työllistänyt useampana kesänä nuoria kesämuusikoita. Nuoret musisoivat Porvoon keskustassa puistojen ja torin ohella eri alueilla.

 

Aloitteessa esitetään, että Orimattilan kaupunki palkkaa kesälle 2024, Porvoon mallin mukaisesti kesämuusikoita, jotka elävöittäisivät keskustaa musiikilla ja loisivat viihtyisiä hetkiä kuntalaisille ja vierailijoille. Kustannusvaikutuksien arvioidaan aloitteessa n. 600 €/soittaja. Mahdollista olisi etsiä yhteistyökumppaneita tai perustaa Porvoon mallin mukaisen projektin. Aloitteessa oli pyyntö myös selvittää rahoitusta testamentti/perintövaroista.

 

Oheismateriaali: Valtuustoaloite koskien lasten ja nuorten osallisuutta ja katumuusikoiden palkkaamista.


Lasten- ja nuorten osallisuuden lisääminen ja hyvinvoinnin parantaminen on tärkeää sivistystoimialalle. Edellisinä kesinä on palkattu nuoria kesätyöntekijöitä kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluille ja se olisikin luonteva keino toteuttaa valtuustoaloite. Totutuksen haasteeksi muodostuu joulukuussa 2023 käynnistyneet talouden tehostamisohjelma ja yhteistoimintaneuvottelut, joiden päättymisen jälkeen on vasta selvillä eri toimintaresurssit ja -mahdollisuudet kaupungin toimintojen osalta.

 

Esittelijä ? ? Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen 

 

 Päätösehdotus

 

Sivistysvaliokunta päättää esittää, että valtuustoaloitteeseen ei varata määrärahoja vuodelle 2024. YT-neuvottelujen ja talouden tehostamisohjelman lopputulosta on mahdotonta ennakoida, eikä kesätyöntekijöiden palkkaaminen vuodelle 2024 ole välttämättä mahdollista. Esitetään edelleen kaupunginhallitukselle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

 Päätös Sivistysvaliokunta päätti esittää, että valtuustoaloitteeseen ei varata määrärahoja vuodelle 2024. Muutosneuvottelujen ja talouden tehostamisohjelman lopputulosta on mahdotonta ennakoida, eikä kesätyöntekijöiden palkkaaminen vuodelle 2024 ole välttämättä mahdollista. Esitetään edelleen kaupunginhallitukselle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

 

Kaupunginhallitus 15.01.2024 § 31  

    

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen, mika.silvennoinen(at)orimattila.fi

 

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa aloitteen johdosta annetun selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Täytäntöönpano:

Pöytäkirjanote: aloitteen tekijä