RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perintövarojen käyttäminen avoimeen varhaiskasvatukseen Kimpan toimintaan toimintavuodeksi 2024-2025
Sivistysvaliokunta 18.03.2024 § 15
123/02.05.01.01/2023
Valmistelu ja lisätiedot varhaiskasvatusjohtaja Johanna Lepistö johanna.lepisto(at)orimattila.fi
Sivistysvaliokunta on käynyt lähetekeskustelua 12.09.2023 § 109 sekä päättänyt 10.10.2023 § 121 Sivistystoimialan talousarviosta 2024. Tämän jälkeen kaupunginvaltuusto on 27.11.2023/§ 80 päättänyt avoin varhaiskasvatus Kimpan toiminnan jatkamisesta perintövaroilla vuonna 2024.
Kimpan toimintaa supistetaan elokuusta 2024 alkaen. Osaviikkoinen toiminta sisältää Perhepirtin, kuten nykyisinkin, kerran viikossa ja kerhotoimintaa kahtena aamupäivänä nykyisen kolmen päivän sijaan. Kimpan toimintaa ei järjestetä esi- ja perusopetuksen loma-aikoina.
Varhaiskasvatuspalveluiden henkilöstön sijoittamisen, lapsiryhmien ja tilankäytön suunnittelu toimintavuodelle 2024-2025 on käynnissä. Mikäli Kimpalle osoitettu rahoitus päättyy 31.12.2024, on varhaiskasvatuspalveluissa varauduttava 1.1. 2025 alkaen normaalia suurempiin hakemusmääriin, tilankäytön haasteisiin ja henkilöstön rekrytointiin.
Suunnittelun ja lapsiperheiden ennakoitavan arjen näkökulmasta Kimpan toiminnan rahoittamisesta esitetään päätöstä kokonaiselle toimintavuodelle 2024-2025. Kimpan arvioidut toimintakulut ovat noin 65 000€/vuosi.
Esittelijä Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen
Päätösehdotus
Sivistysvaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että avoin varhaiskasvatus Kimpan toimintaan osoitetaan perintövarat kokonaiselle toimintavuodelle 2024-2025.
Päätös Sivistysvaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Avoimen varhaiskasvatuksen yksikön Kimpan toimintaan osoitetaan perintövarat kokonaiselle toimintavuodelle 2024-2025.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |