RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 120
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointiraportti 2023
HyvVal 20.03.2024 § 25
Valmistelu ja lisätiedot vs. hyvinvointijohtaja Petra Nevalainen, petra.nevalainen@orimattila.fi
Kuntalain 2 §:ssä todetaan, että kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja turvallisuutta sekä huolehtia heidän palvelujensa järjestämisestä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Lisäksi kunnan tehtävänä on luoda edellytyksiä asukkaiden osallistumiselle ja vaikuttamiselle sekä toimia asukkaidensa yhteisten etujen toteuttamiseksi. Tämän lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 3 §:ssä määritellään, että kunnan ja hyvinvointialueen on huolehdittava väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Kunnan rooli kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on siis keskeinen ja monimuotoinen. Kunnat toimivat paikallisina palveluntuottajina ja yhteisöjen kehittäjinä, ja niiden tehtävänä on huolehtia kuntalaistensa hyvinvoinnista ja terveydestä. Tämä tehtävä kattaa laajasti eri palvelualueita, kuten esimerkiksi kaavoituksen, liikunnan, kulttuurin ja varhaiskasvatuksen.
Kunnan tehtävänä onkin luoda edellytyksiä terveelliselle ja turvalliselle elinympäristölle, tarjota laadukkaita palveluita sekä edistää kuntalaistensa hyvinvointia ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Tämä vaatii monialaista yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä jatkuvaa seurantaa ja arviointia kunnan toiminnan vaikuttavuudesta.
Yksi tärkeä osa kunnan toimintaa on vuosittainen raportointi valtuustolle. Tämä raportointi antaa kattavan kuvan siitä, miten kunta on onnistunut toteuttamaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviä tavoitteitaan sekä mitä toimenpiteitä ja resursseja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on käytetty. Raportoinnin avulla valtuusto voi arvioida kunnan toiminnan tuloksellisuutta ja tehdä tarvittavia päätöksiä tulevien vuosien suunnittelun ja resurssien kohdentamisen osalta.
Tässä raportoinnissa tulee esille saavutetut tulokset eri toiminta-alueilla, peilaten laajassa hyvinvointisuunnitelmassa asetettuihin, koko valtuustokauden voimassa oleviin tavoitteisiin. Lisäksi esiin nousevat mahdolliset haasteet ja kehittämiskohteet, joista luonnollisesti muodostuu tulevan kauden tavoitteita.
Liitteenä nro 3 on Hyvinvointiraportti vuodelta 2023.
Esittelijä Vs. hyvinvointijohtaja Petra Nevalainen
Päätösehdotus
Hyvinvointivaliokunta merkitsee vuoden 2023 hyvinvointiraportin tiedokseen ja päättää lähettää sen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.
Päätös Hyvinvointivaliokunta täydensi vuoden 2023 hyvinvointiraporttia ja merkitsi sen tiedokseen sekä päätti lähettää sen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.
Kaupunginhallitus 08.04.2024 § 120
Valmistelu ja lisätiedot Hallintojohtaja Lilli Peltonen, lilli.peltonen(at)orimattila.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee hyvinvointiraportin 2023 tiedokseen ja päättää lähettää sen hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös Kaupunginhallitus merkitsi hyvinvointiraportin 2023 tiedokseen ja päätti lähettää sen hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustolle.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |