RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 151
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talouden tasapainottamisen toimenpiteet / Vapaa-aika ja osallisuus
Sivistysvaliokunta 16.04.2024 § 53
Valmistelu ja lisätiedot Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen, mika.silvennoinen(at)orimattila.fi
Kaupunginvaltuusto päätti 27.11. 2023 (§ 81) talouden tasapainottamisryhmän perustamisesta sekä velvoitti kaupunginhallituksen nimeämään talouden tasapainottamisryhmän, jonka tehtävänä on valmistella talouden tasapainottamisen toimenpiteet valtuuston päätettäväksi helmikuussa 2024. Kaupunginvaltuusto päätti, että talouden tasapainottamisen toimenpiteet jaksotetaan vuosille 2024-2026 siten, että kaupungin talous on tasapainossa vuoden 2026 tilinpäätöksessä. Kaupunginhallitus päätti 4.12. 2023 (§395) nimetä talouden tasapainottamisen ohjausryhmän varsinaiset jäsenet ja asiantuntijajäsenet sekä nimetä asiantuntijaryhmien jäsenet.
Samaisessa kokouksessa kaupunginhallitus käynnisti koko kaupungin organisaatiota koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena oli 40 htv:n vähentäminen. Kaupungin strategian mukaisesti asukkaat osallistettiin säästöesityksien valmisteluun sähköisellä kyselyllä. Vastauksia saatiin 97 kappaletta. Vastaukset käsiteltiin ohjausryhmässä ja jokainen asiantuntijaryhmä käsitteli sekä huomioi omalta osaltaan saadut vastaukset. ?
Asiantuntijaryhmät aloittivat työskentelynsä joulukuussa 2023. Ohjausryhmältä saamansa toimeksiannon mukaan asiantuntijaryhmien tehtävänä oli esittää 31.1. 2024 mennessä toimenpiteet, joilla toimintakulut laskevat tehtäväksiannon mukaisesti viimeistään vuonna 2025 vuoden 2024 talousarvioon verrattuna. (Toimintakulujen leikkaus voi olla maltillisempi, mikäli vastaavasti toimintatuottoja nostetaan saman verran.) Työryhmien tehtävänä oli myös esittää toimenpiteet palveluverkon kehittämiseksi. Kehittäminen tuli sitoa vuositasolla tapahtuviin muutoksiin. Työryhmän tehtävänä oli niin ikään esittää toimenpiteet työhyvinvoinnin kehittämiseen osalta.
Asiantuntijaryhmien esitykset käsiteltiin ohjausryhmässä ja ohjausryhmän hyväksymä kokonaisesitys talouden tasapainottamiseksi on liitteenä (Orimattila_2.0_Talouden_tasapainopaketti_lausunnoille) ja sen vapaa-aika ja osallisuuspalveluihin liittyvät toimenpide-ehdotukset, riskien arviointi sekä toimenpiteet työhyvinvoinnista huolehtimiseen on esitelty sivuilla 63-71.
Esittelijä Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen
Päätösehdotus
Sivistysvaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle ohjausryhmän esityksen sivuilla 67 ja 69 lueteltujen kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluihin liittyvien talouden tasapainottamistoimien hyväksymistä.
Päätös Sivistysvaliokunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle ohjausryhmän esityksen sivuilla 67 ja 69 lueteltujen kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluihin liittyvien talouden tasapainottamistoimien hyväksymistä.
Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Kaupunginhallitus 22.04.2024 § 151
326/02.00/2023
Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Mika Silvennoinen, mika.silvennoinen(at)orimattila.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle ohjausryhmän esityksen sivuilla 67 ja 69 lueteltujen kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluihin liittyvien talouden tasapainottamistoimien hyväksymistä.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle ohjausryhmän esityksen sivuilla 67 ja 69 lueteltujen kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluihin liittyvien talouden tasapainottamistoimien hyväksymistä.
Ville Erola totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28, kohta 4) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Puheenjohtajana pykälän ajan toimi varapuheenjohtaja Riitta Lonka.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |