Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 60



 

Orimattilan kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös ja tuloksen käsittely

 

Kaupunginhallitus 25.03.2024 § 102 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Eero Aitkoski, eero.aitkoski(at)orimattila.fi

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja saatettava se tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, jolla on kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös.

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.

 

Lisäksi kuntalaissa on säädetty toimintakertomuksesta. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä

 

Vuoden 2023 talousarvio laadittiin 626 942 euroa ylijäämäiseksi, vuosikatteen ollessa 6 736 942 euroa. Alkuperäiseen talousarvioon tehtiin tilikauden aikana muutoksia toimintatuottoihin ja -kuluihin, toimintatuottoja pienennettiin 300 412 euroa ja toimintakuluja kasvatettiin 958 988 euroa. Muutetun talousarvion vuosikate sekä ylijäämä heikkenivät 1 259 400 euroa, vuosikatteen ollessa muutetussa talousarviossa 5 477 542 euroa ja tilikauden ylijäämä kääntyi 632 458 alijäämäksi. Talousarviomuutokset kohdistuivat kaikille toimialoille.

 

Toimintatuotot toteutuivat noin 900 000 euroa parempina muutettuun talousarvioon verrattuna. Toimintakulut toteutuivat taas noin 390 000 euroa pienempinä muutettuun talousarvioon verrattuna, jolloin toimintakate parani mutettuun talousarvioon noin 1,3 miljoonan euron verran.

 

Verotulot toteutuivat noin 1,9 miljoonaa euroa parempina kuin muutetussa talousarviossa. Tuloveron toteuma oli noin 1,7 miljoonaa euroa ennakoitua parempi, kiinteistöveron toteuma oli noin 145 000 euroa ennakoitua parempi sekä osuus yhteisöveron tuotosta oli noin 56 000 euroa ennakoitua parempi. Tuloveron ennakoitua parempaa toteumaa selittää sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksen vaikutus verotulojen tuottoihin; vuoden 2023 puolella on tilitetty vuoden 2022 tuloveroja. Vuoden 2022 verotettavista tuloista kunnille kuului suurempi osuus kuin vuoden 2023 tuloista. Samoin kuntien osuuteen yhteisöveron tuotossa vuoden 2022 osuudesta kunnille tilitettiin suurempi osuus kuin vuoden 2023 osuudesta.

 

Valtionosuudet toteutuivat noin 371 000 euroa heikompina kuin muutetussa talousarviossa. Merkittävin muutos oli Opetus- ja kulttuuritoimien rahoituslain mukaisten valtionosuuksien toteutuessa noin 379 000 euroa pienempinä kuin oli ennakoitu.

 

Rahoitustuotot ja -kulut toteutuivat noin 192 000 euroa ennakoitua parempina. Yleisen korkotason nousu näkyi korkotuottojen kasvuna, kun talletusten sekä antolainojen korkotuotot kasvoivat. Toisaalta korkokulut kasvoivat ottolainojen korkokustannusten noustessa.

 

Toimintakatteen, verotulojen sekä rahoitustuottojen ja -kulujen toteutuessa ennakoitua parempina, vuosikate toteutui noin 3,0 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempana, vaikka valtionosuudet toteutuivat ennakoitua pienempinä.

 

Poistot toteutuivat noin 241 000 euroa ennakoitua suurempina, ollen noin 6,5 miljoonaa euroa. Poistojen kasvuun vaikutti valmistuneet investoinnit. Kaupungin kiinteistöihin tehtiin arvonalentumisia noin 1,874 miljoonan euron arvosta, jolloin poisto ja arvonalentumiset olivat yhteensä noin 8,4 miljoonaa euroa.

 

Tilikauden tulos on 149 797,02 euroa ja poistoeron tuloutuksen jälkeen tilikauden ylijäämä on 253 004,55 euroa, ollen noin 885 000 euroa suurempi kuin muutetussa talousarviossa.

 

Alkuperäisen talousarvion investointimenoihin oli varattu 16,749 miljoonaa euroa. Talousarvion muutoksen myötä investointimenoja pienennettiin 1,316 miljoonaa euroa 15,433 miljoonaan euroon. Investointien toteuma oli noin 13,2 miljoonaa euroa, toteutuen noin 2,2 miljoonaa euroa ennakoitua pienempinä. Investointien tulot toteutuivat noin 8,2 miljoonaa euroa ennakoitua suurempina johtuen pelastusaseman myynnistä hyvinvointialueelle. Tämän johdosta investointien nettomenot olivat noin 4,6 miljoonaa euroa, ollen noin 10,6 miljoonaa euroa ennakoitua pienemmät.

 

Antolainoihin oli varattu talousarviossa 1,45 miljoonaa euroa. Antolainoja myönnettiin noin 1,5 miljoonaa euroa samalla kuin antolainoja takaisinmaksettiin noin 1,0 miljoonaa euroa.. Talousarviossa antolainojen muutokseen oli varattu 1,45 miljoonaa euroa antolainojen lisäystä, toteuman ollessa 0,5 miljoonaa euroa lisäystä.

 

Koska vuosikate oli ennakoitua parempi, investointien nettomenot ennakoitua pienemmät sekä antolainojen muutokset ennakoitua pienemmät, kaupungin tarve nostaa pitkäaikaista lainaa oli ennakoitua pienempi. Talousarviossa oli varauduttu nostamaan pitkäaikaista lainaa 15,0 miljoonaa euroa, mutta pitkäaikaista lainaa nostettiin vain 7,5 miljoonaa euroa. Pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin noin 10,9 miljoonaa euroa, joten lainakanta pieneni noin 3,4 miljoonalla eurolla.

 

Esityslistan liitteenä on Orimattilan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2023, joka sisältää toimintakertomuksen, tilinpäätöslaskelmat sekä liitetiedot.

 

Hyvinvointivaliokunta käsitteli omalta osaltaan tilinpäätöksen kokouksessaan 20.3.2024, sivistysvaliokunta käsitteli omalta osaltaan tilinpäätöksen 18.3.2024 ja kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta käsitteli omalta osaltaan tilinpäätöksen 19.3.2024.

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää
1) käsitellä toimintakertomuksen vuodelta 2023 ja tehdä siihen tarvittavat muutokset,
2) allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2023,
3) jättää tilinpäätöksen tilintarkastajille tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi,
4) oikeuttaa kaupunginjohtajan ja talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen pieniä teknisiä korjauksia virkamiestyönä, sekä
5) esittää valtuustolle, että tilikauden 2023 tulos 149 797,02 euroa käsitellään seuraavasti:
- tuloutetaan investointeihin liittyvä poistoeron vähennystä suunnitelman mukaan 103 207,53 euroa
- tilikauden ylijäämä 253 004,55 euroa siirretään edellisten tilikausien yli/-alijäämätilille.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti
1) käsitellä toimintakertomuksen vuodelta 2023 ja tehdä siihen tarvittavat muutokset,
2) allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2023,
3) jättää tilinpäätöksen tilintarkastajille tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi,
4) oikeuttaa kaupunginjohtajan ja talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen pieniä teknisiä korjauksia viranhaltijatyönä, sekä
5) esittää valtuustolle, että tilikauden 2023 tulos 149 797,02 euroa käsitellään seuraavasti:
- tuloutetaan investointeihin liittyvä poistoeron vähennystä suunnitelman mukaan 103 207,53 euroa
- tilikauden ylijäämä 253 004,55 euroa siirretään edellisten tilikausien yli/-alijäämätilille.
Tilinpäätös on allekirjoitettu sähköisesti.

Venla Avelin totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28, kohta 5) käsiteltäessä Orimattilan Vesi Oy:n tilinpäätöstietoja ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Tarkastuslautakunta 20.05.2024 § 46

 

Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Tilintarkastusyhteisö Revisium Oy on antanut tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2023. Kaupunginhallitus on hyväksynyt ja allekirjoittanut tilinpäätöksen 2023.

 

Puheenjohtajan esitys

 

Tilintarkastuskertomus vuodelta 2023 merkitään tiedoksi. Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään ja kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.

 

Päätös Merkittiin tilintarkastuskertomus ja tilintarkastajan raportointi tiedoksi. Päätettiin esityksen mukaisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 17.06.2024 § 60  

88/02.02.02/2024  

 

 

Vuoden 2023 tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus ovat liitteinä. 

  

 Päätösehdotus / kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä, että tilikauden 2023 tulos 149 797,02 euroa käsitellään seuraavasti:

- tuloutetaan investointeihin liittyvä poistoeron vähennystä suunnitelman mukaan 103 207,53 euroa

- tilikauden ylijäämä 253 004,55 euroa siirretään edellisten tilikausien yli/-alijäämätilille.

 

Päätösehdotus / tarkastuslautakunta

 

Kaupunginvaltuusto päättää, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään ja kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.

 

Tilintarkastuskertomus merkitään tiedoksi.

   

 

  Kaupunginjohtaja Kalle Larsson käytti puheenvuoron.

  Ryhmäpuheenvuorot käyttivät valtuutetut Tero Rönkkö (PS), Ida Jokinen (Kok. + KD), Riitta Lonka (Kesk.)

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä, että tilikauden 2023 tulos 149 797,02 euroa käsitellään seuraavasti:

- tuloutetaan investointeihin liittyvä poistoeron vähennystä suunnitelman mukaan 103 207,53 euroa

- tilikauden ylijäämä 253 004,55 euroa siirretään edellisten tilikausien yli/-alijäämätilille.

Kaupunginvaltuusto päätti, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään ja kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.

Tilintarkastuskertomus merkitiin tiedoksi.