RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 201
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Palkkaharmonisaatiolaskun kiistäminen
Kaupunginhallitus 03.06.2024 § 201
289/00.04.02/2023
Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Eero Aitkoski, eero.aitkoski(at)orimattila.fi
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä muuttui sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Päijät-Hämeen hyvinvointialueeksi 1.1.2023. Tämän jälkeen hyvinvointialue on toteuttanut henkilöstönsä palkkaharmonisaatiota tekemällä työntekijäjärjestöjen kanssa asiasta sopimuksen syksyllä 2023.
Nyt hyvinvointialue on lähettänyt liitteenä olevan laskun palkkaharmonisaatiosta Orimattilan kaupungille ja muille entisen hyvinvointialueen jäsenkunnille. Laskussa vaaditaan osuutta palkkaharmonisaation kuluista vuosilta 2020-2022, viivästyskorkoja sekä palkanlaskennan kuluja.
Lain sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta 18 §:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Työsopimuslain ja lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta mukaan "ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkka- tai muusta työsuhteesta johtuvasta saatavasta vastaavat luovuttaja ja luovutuksensaaja yhteisvastuullisesti. Luovuttaja on kuitenkin luovutuksensaajalle vastuussa ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän saatavasta, jollei muuta ole sovittu." Tässä tapauksessa mitään muuta ei ole sovittu.
Palkkaharmonisaatioon liittyvät kustannukset eivät ole olleet erääntyneet liikkeenluovutuksen tapahtuessa, joten hyvinvointialueen kunnat eivät ole niistä vastuussa. Palkkaharmonisaatio ei käsittele saamatta jäänyttä palkkaa, kuten hyvinvointialueen taholta on useissa neuvotteluissa väitetty, vaan kyse on palkanerosta maksettavasta korvauksesta, joka perustuu työsopimuslain syrjintäkieltoon ja tasapuolisen kohtelun vaatimukseen. Korvaussaatava erääntyy asiasta tehtävän sopimuksen tai tuomioistuimen ratkaisun mukaisesti. Tällaista erääntymistä ei ole ollut olemassa liikkeenluovutuksen tapahtuessa.
Laskun määrän osalta hyvinvointialue ei ole toimittanut useista pyynnöistä huolimatta sellaista laskelmaa, josta voitaisiin todeta mihin laskutetut summat perustuvat. Viivästyskorkovaatimus on ennenaikainen ja täysin perusteeton, koska hyvinvointialue ei ole toimittanut em. laskelmaa eikä ole aikaisemmin lähettänyt edes laskua nyt vaaditusta summasta.
Edellä esitettyyn viitaten, Orimattilan kaupunki katsoo että:
- Kaupungille osoitettavan laskun tulee perustua joko Hyvinvointialueen ja kaupungin väliseen sopimukseen tai oikeuden päätökseen. Koska Hyvinvointialue ei ole asiassa kumpaakaan osoittanut, laskun maksuvelvoite ei perustu lakiin tai sopimukseen.
- Vaatimuksen esittäminen asiassa edellyttää, että Hyvinvointialue kaupungille osoittamansa päätöksensä osana osoittaa vaatimuksen olevan Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön toimeenpanosta (616/2021), liikkeenluovutuslain, työsopimuslain ja viranhaltijoista annetun lain mukainen. Hyvinvointialue ei ole tehnyt päätöstä palkkaharmonisoinnin toteuttamisesta, siten että päätös olisi saatettu sen vaikutuspiiriin kuuluvien tietoon. Koska kaupungilla ei ole ollut mahdollista päätöksen tutustua, päätös ei Orimattilan kaupungin osalta ole lainvoimainen.
- Peruste korvaukseen liittyvästä viivästyskoron maksamisesta perustuu Hyvinvointialueen tahtotilaan ja intressiin. Korkeimman oikeuden (KKO) päätöksessä 2024:9 on todettu, että palkkaharmonisoinnin edistäminen suunnitelman mukaisesti on riittävä, eikä harmonisointiratkaisu anna perustetta viivästyskorkoon. Koska asiasta on oikeuskäytännön perusteella ollut mahdollista sopia ilman korvaukselle maksettavaa viivästyskorkoa, kaupunki ei katso viivästyskoron olleen kaupungin sopima, eikä kaupungin intressin mukainen.
- Palkanlaskennan kustannusten jako jäsenkuntiin ei perustu sopimukseen Hyvinvointialueen ja kaupungin välillä, eikä sellaista sopimusehdotusta ole esitetty. Koska asiasta ei ole sovittu, kustannustenjakoa ei voida hyväksyä.
Edellä mainittuihin perusteihin pohjautuva reklamaatio on liitteenä.
Esittelijä Hallintojohtaja Lilli Peltonen
Vs. kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää kiistää Päijät-Hämeen hyvinvointialueen laskun 17.5.2024 sekä perusteeltaan että määrältään liitteenä olevan reklamaation mukaisesti.
Päätös Kaupunginhallitus päätti kiistää Päijät-Hämeen hyvinvointialueen laskun 17.5.2024 sekä perusteeltaan että määrältään liitteenä olevan reklamaation mukaisesti.
Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa. Toisena pöytäkirjantarkastajana pykälän osalta toimi Tuomo Jussila.
Sari Sikkilä, Juha Hämäläinen, Jukka Mölsä ja Jari Hosiaisluoma (Hallintolaki § 28, kohta 1) sekä Tommi Hykkyrä, Jarmo Keskevaari ja Venla Avelin (Hallintolaki §28, kohta 5) totesivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn sekä päätökseteon ajaksi.
Kokoukseen varajäseneksi asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi kutsuttiin varajäsen Arja Simola.
Ote Päijät-Hämeen hyvinvointialule
talousjohtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |