Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 224

Vastaus aloitteeseen: Vastaus valtuustoaloitteeseen: Keskustan kehittäminen - Palojoen rannan suunnittelu ja hoito, Aurinkomajan päivitys

Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 21.05.2024 § 64 

Valmistelu ja lisätiedot:

yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari-Pekka Rajaranta, 044 781 3745, ari-pekka.rajaranta@orimattila.fi, suunnittelu- ja vihertyönasiantuntija Mari Kauppinen, 044 781 3964, mari.kauppinen@orimattila.fi, toimitilajohtaja Leena Pekkanen, 044781 3990,

leena.pekkanen@orimattila.fi

Aloitteen tiivistelmä

Kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala on saanut käsiteltäväkseen valtuustoaloitteen (12.6.2023) koskien keskustan kehittämistä, Palo-joen rannan suunnittelua ja hoitoa sekä Aurinkomajan päivitystä.

Aloitteessa kerrotaan viherympäristöjen, puistojen ja puutarhojen merkityksestä ihmisten mielenterveydelle. Aloitteessa viitataan MIELI ry:n nettisivuille, jossa asiasta mainitaan seuraavasti:

 "Viherympäristöjä, puistoja ja puutarhoja on käytetty mielenterveyden häiriöiden ja ongelmien kuntoutuksessa, kuten ahdistuksen, levottomuuden ja masennuksen lievittämisessä sekä tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa.

Luonnon tarjoamat aistimukset ja virikkeet hoitavat mieltä ja kehoa. Fyysiset oireet lievittyvät, ja häiritsevä tietoisuus oireista tai kipu voi vähentyä, kun huomio kiinnittyy oman itsen ulkopuolelle. Elvyttävä viherympäristö on käyttäjälle turvallinen ja tarjoaa mahdollisuuksia toimia, ja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa."

Aloitteen mukaan Orimattilan keskustasta olisi mahdollisuus toteuttaa esteettömästi saavutettava ja vuorovaikutukseen mahdollistava sosiaalinen ympäristö.  Lisäksi aloitteessa todetaan, että Aurinko-kahvila ympäristöineen kaipaa kohennusta ja sen ympäristöön olisi mahdollista toteuttaa oleskelualue, jonne on esteetön kulku. Kaupungin tulisi tukea kahvilan toimintaa kehittämällä kahvilan ympäristöä. Aloitteen mukaan on tärkeää, että Aurinkokahvila tarjoaa nuorille kesätyöpaikan ja sen myötä nuorille mahdollisuuden tutustua yrittäjyyteen ja asiakaspalveluun. Aloitteessa kysytään, löytyykö esim. kaupungin nuorisopuolelta rakennuksen ehostamiseen ja oleskelualueen rakentamiseen osaamista.

Aloitteessa todetaan, että kahvilan ympäristö ja koko Palojoen rantasuunnitelma ja alueen hoito vaikuttaa keskustamme ilmeeseen. Tarkasteltava alue olisi Erkonsillan molemmin puolin aina Lemmensillalta sorsalammelle saakka. Aloitteessa huomautetaan, että risukoiden siistiminen vaikuttaa keskustan viihtyvyyteen. Ranta-alue tarvitsee järkevän suunnitelman näyttääkseen viihtyisältä ja hoidetulta. Keskustaa tulisi voida ihastella sen sijaan, että näkyy risukoita ja hoitamattomia alueita. Rantaväylän tulisi olla houkutteleva reitti liikkua ja ihastella ympäristöä. Lisäksi istuma-paikkoja tulisi olla riittävästi myös heikommin liikkuvien tueksi.

Aloitteen tekijöillä on ollut aloitteena Orimattilan kaupungille myös kirsikkapuiston tai hyötykasveja sisältävän puutarhaympäristön pe-rustaminen. Nämä aloitteet eivät olleet toistaiseksi edenneet. Aloit-teessa todetaan, että elävä keskusta on mainittu Orimattilan kau-pungin strategiassa ja lisäksi hyvinvointiraportin mukaan mielen hyvinvointi kaipaa täällä kohennusta. Nämä olisi mahdollista yhdis-tää luomalla Palojoen rantaan ympäristö, jota on ilo katsella ja jossa on ilo liikkua. Unohtamatta kahvilan ja kahvittelun sosiaalista puolta.

 Oheismateriaali nro 5: Valtuustoaloite 12.6.2023

Taustaa

Yhdyskuntatekniikka

Vastauksena aloitteeseen kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala toteaa, että Palojoen hankesuunnittelu on aloitettu vuoden 2023 investointiohjelman mukaisesti keväällä 2023. Hankesuunnitelmassa tarkasteltiin eri vaihtoehtoja ranta-alueiden kehittämiseen. Tavoitteena oli esittää erilaisia vaihtoehtoja jokiuoman viihtyvyyden parantamiseksi, mm. ranta-alueen laajuuden osalta. Vaihtoehtoisista ratkaisuista laadittiin kustannusarviot sekä havainnekuvia. Hanke-suunnitelman perusteella voidaan vertailla kustannuksiltaan erilaisia toteuttamistapoja, ymmärtää niidenmerkitys kokonaisuuden kannalta ja valita lähtökohdat tarkemman suunnittelun pohjaksi.

Tavoitteena on löytää yhdessä kuntalaisten ja päättäjien kanssa luotu lähtökohta Palojoen rantaympäristön kehittämiselle sekä se, että yhdessä luotuun ratkaisuun voidaan sitoutua pitkällä aikavälillä. Pitkäjänteinen sitoutuminen on alueen kehittämisen, toteutuksen ja hoidon kannalta tärkeää.

Osana Palojoen kehittämisen hankesuunnitelmaa toteutettiin kun-talaiskysely marraskuussa 2023.  Kysely oli avoinna kaupungin nettisivuilla. Kooste kyselyn tuloksista on tämän asian liitteenä.

Kyselyyn saatiin 128 vastausta. Kyselyssä selvitettiin millaisiin asioihin/toimenpiteisiin Palojoen varren kehittämisessä haluttaisiin panostaa. Tältä osin vastauksissa korostui toivottuina parannustoimenpiteinä mm. rantakasvillisuuden siistiminen, valaistus sekä yleisesti viihtyvyyden ja virkistyskäytön lisääminen. Kyselyssä kysyttiin mm. mitä Palojoki merkitsee vastaajalle, sijaitseeko Palojoki arjen kulkureitin varrella sekä minkä verran vastaaja haluaisi kaupungin budjetoivan määrärahoja Palojoen kehittämisen/kunnostamisen hankkeeseen.

Hankesuunnittelu on päättynyt. Tarkoituksena tarkastella asiaa laajemmin osallistaen ja tuoda hankesuunnitelma tulevaisuudessa päätöksentekoon kaupunkikehitys- ja tekniseen valiokuntaan. Hankesuunnitelma on liitteenä vastauksena tähän aloitteeseen.

Liite nro 3 Palojoen hankesuunnitelma ja liitteet

Vireillä olleiden aloitteiden osalta vastauksena aloitteeseen kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala toteaa, että kirsikkapuiston perustamista koskevaan aloitetta on käsitelty kaupunkikehitys- ja teknisessä 13.06.2023 § 80. Tällöin päätettiin esittää kirsikkakujanteen suunnittelulle ja perustamiselle määrärahoja seuraavien vuosien investointiohjelmaan.

Tilapalvelu

Vireillä olevan aloitteen osalta vastauksena kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala vastaa, että Aurinkomajan katon pesu ja ulkopuolisten pienten kunnostus-/maalaustöiden teettäminen toteutetaan taloudellisten mahdollisuuksien mukaan.

 Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Timo Tarkkala

 Päätösehdotus

  Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen seuraavaa:

Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta jatkaa Palojoen hankesuunnitelman jatkototeutusta edellä esitetyn mukaisesti.

Lisäksi kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala jatkaa pienten korjausten tekemistä alueella.

Samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 Päätös Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

Täytäntöönpano: pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle

Kaupunginhallitus 10.06.2024 § 224  

339/10.03.01.00/2023  

Valmistelu ja lisätiedot suunnittelu- ja vihertyönasiantuntija Mari Kauppinen, 044 781 3964, mari.kauppinen@orimattila.fi

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 Päätösehdotus

  Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen seuraavaa:

 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen seuraavaa: Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta jatkaa Palojoen hankesuunnitelman jatkototeutusta edellä esitetyn mukaisesti. Lisäksi kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala jatkaa pienten korjausten tekemistä alueella. Samalla esitetään, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Pöytäkirjanote: aloitteen tekijä