RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 10.09.2024/Pykälä 105
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oikaisuvaatimus sivistysjohtajan päätöksestä 19.6.2024 § 57
Sivistysvaliokunta 10.09.2024 § 105
245/12.02.01/2024
Valmistelu ja lisätiedot Vs. sivistysjohtaja Esa Kähkönen, esa.kahkonen(at)orimattila.fi
Oikaisuvaatimuksen tekijä on jättänyt 28.6.2024 oikaisuvaatimuksen sivistysjohtaja Mika Silvennoisen päätökseen 19.6.2024 §57/2024. Oikaisuvaatimus, työntekijän suullisen kuulemisen pöytäkirja sekä sivistysjohtajan päätös ovat liitteinä.
Orimattilan kaupungin hallintosäännön mukaan sivistysjohtaja päättää koulunkäyntiohjaajaresurssin kohdentumisesta valiokunnan vahvistaman raamin puitteissa (6. luku 5 §). Sivistysvaliokunta päätti 18.6.2024 § 74, että opetuspalveluiden koulunkäyntiohjaajaresurssi/raami on lukuvuonna 2024-2025 yhteensä 49,5 henkilötyövuotta, josta valmistavaan opetukseen kohdistuu 2,5 henkilötyövuotta. Osana vuoden 2024 talousarviota ja kaupungin talouden tasapainotustyötä koulunkäyntiohjaajaresurssiin on kohdistunut valmistelua ja päätöksiä, joiden vuoksi koulunkäyntiohjaajaresurssi pienenee kaupunkitasoisesti 12 henkilötyövuotta lukuvuodelle 2024-2025 verrattuna edelliseen lukuvuoteen.
Vuorenmäen koululla on aiemmin työskennellyt kolme koulunkäynninohjaajaa. Koska Vuorenmäen koulu on ollut tähän saakka ainoa yksikkö, missä koululaisten iltapäivätoiminta on järjestetty kaupungin omana toimintana, on kahdella koulunkäynninohjaajalla ollut normaalia pidempi viikoittainen työaika. Orimattilan kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.4.2024 § 157 päättänyt, että lukuvuonna Vuorenmäen koululla koululaisten iltapäivätoiminnan palveluntuottajana toimii Ampun 4H-yhdistys ry.
Edellä mainituin syin työnantaja on harkinnut Vuorenmäen koulun koulunkäyntiohjaajaresurssin vähentämistä ja yhden ohjaajan toimipaikan siirtoa toiselle koululle (Myllylä). Asiaan liittyen on 22.5.2024 järjestetty kaikille kolmelle ohjaajalle henkilökohtainen kuulemistilaisuus, joista on myös laadittu kirjalliset muistiot. Kuulemistilaisuuksiin ovat ko. työntekijöiden lisäksi osallistuneet rehtori Anne Seppänen sekä pääluottamusmies Roosa Hallikainen. Kuulemisissa kaikki kolme ohjaajaa ovat ilmoittaneet, että he eivät ole halukkaita siirtymään Myllylän kouluun.
Sivistysjohtaja on päätöksellään § 55/2024 vahvistanut koulunkäyntiohjaajaresurssiksi lukuvuodelle 2024-2025 Vuorenmäen kouluun kaksi ohjaajaa ja Myllylän kouluun yhdeksän ohjaajaa.
Sivistysjohtaja on päättänyt 19.6.2024 § 57/2024 edellä luetelluin perustein, henkilökohtaisten kuulemisten sekä rehtorin esityksen perusteella siirtää oikaisuvaatimuksen tekijän toimipisteeksi Myllylän koulun 1.8.2024 alkaen.
Oikaisuvaatimuksen tekijä toivoo, että hänen siirtoaan Vuorenmäeltä Myllylän kouluun koskeva päätös käsiteltäisiin uudelleen. Oikaisuvaatimus sisältää perustelut toivomukselle.
Esittelijä Vs. sivistysjohtaja Esa Kähkönen
Päätösehdotus
Sivistysvaliokunta päättää, että se ei kumoa sivistysjohtajan päätöstä 19.6.2024 § 57/2024. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden pohjalta olisi edellytyksiä päätöksen muuttamiseksi. Oikaisuvaatimus hylätään.
Päätös Sivistysvaliokunta päätti, että se ei kumoa sivistysjohtajan päätöstä 19.6.2024 §57/2024. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden pohjalta olisi edellytyksiä päätöksen muuttamiseksi. Oikaisuvaatimus hylätään.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |