Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 327


 

Oppilasesitykset Etelä-Suomen alueelliselle maanpuolustuskurssille vuodelle 2025

 

Kaupunginhallitus 07.10.2024 § 327  

    

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot hallintojohtaja Lilli Peltonen, 

  lilli.peltonen(at)orimattila.fi, 044 7813 602

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää yhteistyössä puolustusvoimien kanssa vuonna 2025 kuusi alueellista maanpuolustuskurssia. Näistä kursseista yksi Kanta- ja Päijät-Hämeen alueen toimijoille suunnattu kurssi ja Orimattilan kaupungille on varattu yksi osanottajapaikka.

Kurssi järjestetään 3.-7.11.2025 Kanta- tai Päijät-Hämeen alueella. Kurssin tarkempi pitopaikka ilmoitetaan myöhemmin.

 

Alueellisen maanpuolustuskurssin tavoitteena on:

- antaa osallistujille yleiskuva Suomen ulko-, turvallisuus- ja

puolustuspolitiikasta sekä kokonaisturvallisuuden eri alojen järjestelyistä, valmiudesta ja kehittämisestä normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa

- perehdyttää osallistujat kokonaisturvallisuuden eri alojen yleisiin ja

erityisesti alueellisiin sekä paikallisiin tehtäviin ja niiden

toteuttamismahdollisuuksiin sekä keskinäisiin vaikutussuhteisiin

normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa

- edistää alueen viranomaisten ja häiriötilanteissa sekä poikkeusoloissa eri alojen keskeisiä tehtävä hoitavien tai niihin suunniteltujen henkilöiden ja heidän edustamiensa yhteisöjen yhteistoimintaa.

 

Esityksissä toivotaan huomioitavan, että maanpuolustuskurssille esitettävillä henkilöillä on ennakoitavissa vielä noin 10 vuoden työura kurssin jälkeen. Tämän vuoksi kyselyssä pyydetään täyttämään myös esitettävän henkilön syntymävuosi. 

 

On toivottavaa, että kunnat ottavat esityksiä tehdessään huomioon valmiuden kannalta keskeiset kunnalliset liikelaitokset ja kuntakonserniin kuuluvat osakeyhtiöt.

Kurssi on maksuton kuten myös kurssin aikaiset ruokailut. Kurssin järjestäjien toimesta ei osanottajille makseta päivärahoja, matkakorvauksia tai muita kuluja.

 

Oppilasesitykset pyydetään 1.11.2024 mennessä https://link.webropolsurveys.com/S/934DDDA094B46E83 -linkin kautta.

Esitetyt oppilaat  sijoitetaan kursseille aluehallintoviraston toimesta liitteenä olevan taulukon oppilaspaikkajaon ja kurssiajankohdan mukaisesti.

Lisäksi pyydämme ilmoittamaan halutessanne kaksi varahenkilöä

mahdollisia peruutuksia varten. Näille henkilöille ei merkitä

kurssiajankohtaa. Kurssien ajankohdat ja kutsualueet on merkitty liitteeseen.

 

Esittettävästä henkilöstä annetaan tietoja aluehallintoviraston ylläpitämään rekisteriin.

 

Jaetut kurssipaikat ovat pääsääntöisesti organisaatiolähtöisiä. 

Mikäli kurssille valittu henkilö joutuu perumaan kurssille tulonsa

myöhemmin kuin kaksi viikkoa ennen kurssin alkua, oppilasvaihdosta ei enää tehdä. Tällöin organisaatiolle osoitettu kurssipaikka menetetään.

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää esittää perusopetuksen ja lukion rehtori
Antti Ketosta maanpuolustuskurssille 3.-7.11.2025.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää perusopetuksen ja lukion rehtori Antti Ketosta maanpuolustuskurssille 3.-7.11.2025.

 

 Jakelu hallintojohtaja Lilli Peltonen,

  perusopetuksen ja lukion rehtori Antti Ketonen ja

  Etelä-Suomen aluehallintovirasto