Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 322



 

A217 Rautamäentien asemakaavan käynnistämissopimus ja käynnistäminen

 

Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 24.09.2024 § 112 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta, p. 040 5155 183

 

Orimattilan kaupunki on neuvotellut Fortum Power & Heat Oy:n kanssa asemakaavatyön käynnistämisestä Pennalan teollisuusalueelle. Sopimus koskee noin 150 hehtaarin suuruista aluetta.

 

Asemakaavahankkeen tavoitteena on suunnitella yhtenäinen vähintään 100 hehtaarin suuruinen datakeskuksen korttelialue. Tämä edellyttää Rautamäentien linjauksen siirtämistä. Kaupunki on jo tehnyt kaavan käynnistämissopimuksen osayleiskaavan laatimisesta alueelle.

 

Kaavahanke ei ole mukana kaavoitusohjelmassa vuosille 2024-2028. Kaupunginhallitus voi tarvittaessa päättää ottaa merkittävän ja kiireellisen kaavahankkeen työn alle ilman kaavoitusohjelman muutosta. Hankekehittäjän tavoitteena on saada kaava hyväksyttäväksi vuonna 2025. Kyseessä on kaupungin elinvoiman kannalta merkittävä hanke.

 

Kaavoitussopimuksen mukaan Fortum Power & Heat vastaa kaavan laatimisen ja kaatyössä tarvittavien selvitysten laadinnan konsulttihankinnoista ja -kustannuksista. Kaupunki laskuttaa tehdystä työstä 7 000 euroa ja suorat kulut (mm. lehtikuulutukset) toteutuneen mukaisesti.

 

Oheismateriaali 3: A217 asemakaavan käynnistämissopimus Fortum Power & Heat Oy

 

 Esittelijä Vt. kaupunkikehitysjohtaja Timo Tarkkala

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää aloittaa Rautamäentien asemakaavan laatimisen ja päättää hyväksyä liitteen mukaisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen Fortum Power & Heat Oy:n kanssa. Asemakaava on merkittävä ja kaavatyö voi alkaa heti. Asemakaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan käynnistämissopimus tulee voimaan allekirjoitusten myötä. Pöytäkirja tarkastetaan pykälän osalta kokouksessa.

 

 Päätös Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 Jakelu kaupunginhallitus

 

Kaupunginhallitus 07.10.2024 § 322  

256/10.02.03/2024  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta, p. 040 5155 183

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää aloittaa Rautamäentien asemakaavan laatimisen ja päättää hyväksyä liitteen mukaisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen Fortum Power & Heat Oy:n kanssa. Asemakaava on merkittävä ja kaavatyö voi alkaa heti. Asemakaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan käynnistämissopimus tulee voimaan allekirjoitusten myötä.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti aloittaa Rautamäentien asemakaavan laatimisen ja päätti hyväksyä liitteen mukaisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen Fortum Power & Heat Oy:n kanssa. Asemakaava on merkittävä ja kaavatyö voi alkaa heti. Asemakaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan käynnistämissopimus tulee voimaan allekirjoitusten myötä.

 

 

 Jakelu kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta,

  Fortum Power and Heat Oy