RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 02.12.2024/Asianro 417
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liite10 | Liite nro 5 Orimattilan kaupungin lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle |
Etelä-Suomen Aluehallintovirastoon tulleen kantelun kuuleminen |
Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle/Virenojan uusi asemakaava-alue
Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 19.11.2024 § 148
Valmistelu ja lisätiedot yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari-Pekka Rajaranta, p. 044 781 3745, ari-pekka.rajaranta@orimattila.fi
Etelä-Suomen Aluehallintovirasto on pyytänyt Orimattilan kaupungilta lausuntoa kuntakanteluun liittyen Virenojan uuden asemakaava-alueen rakentamiseen vuonna 2022. Lausunnolle on haettu ja saatu jatkoaikaa 20.12.2024 saakka.
Orimattilan kaupunki on rakennuttanut 2022 Virenojalle uuden asuinalueen. Rakennushanke koski Vanhatien kadun ja vesihuollon saneerausta sekä Ritvanpellonkujan ja Ritvanpellonkaaren kadun ja vesihuollon rakentamista. Rakennuskohteeseen kuului myös maisemakumpareen ja hulevesialtaan rakentaminen sekä hulevesilinjan rakentaminen kaava-alueelta Virenojaan. Kohteeseen kuului myös Mt 167 Lahdentien ja Virenojantien vesihuoltolinjojen alitusten rakentaminen.
Urakoitsija Erkkiheikkilä Oy aloitti työt 9.3.2022 ja Orimattilan kaupunki sekä Orimattilan Vesi Oy on vastaanottanut urakan 8.7.2022.
Oheismateriaali: Etelä-suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö 3.10.2024
Liite nro 5: Orimattilan kaupungin lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle
Esittelijä Vt. kaupunkikehitysjohtaja Timo Tarkkala
Päätösehdotus
Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Orimattilan kaupunki antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle liitteen mukaisen lausunnon, minkä mukaan kaupunki on toiminut kaikkien rakennustöitä koskevien lakien ja määräysten mukaisesti ja noudattanut kaikissa tilanteissa soveltuvia maankäyttö- ja rakennuslain sekä kuntalain ja hallintolain pykäliä.
Päätös Kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.
Jakelu kaupunginhallitus
yhdyskuntatekniikan päällikkö
Kaupunginhallitus 02.12.2024
286/03.04/2024
Valmistelu ja lisätiedot yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari-Pekka Rajaranta, p. 044 781 3745, ari-pekka.rajaranta@orimattila.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että Orimattilan kaupunki antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle liitteen mukaisen lausunnon, minkä mukaan kaupunki on toiminut kaikkien rakennustöitä koskevien lakien ja määräysten mukaisesti ja noudattanut kaikissa tilanteissa soveltuvia maankäyttö- ja rakennuslain sekä kuntalain ja hallintolain pykäliä.
Päätös
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |