RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 02.12.2024/Asianro 419
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Oikaisuvaatimus henkilöstöpäällikön päätökseen § 15/2024 Työpaikkaohjaajan korvauksen myöntämättä jättäminen
Kaupunginhallitus 02.12.2024
265/01.00.02/2024
Valmistelu ja lisätiedot henkilöstöpäällikkö Anniina Mäki
p. 044 781 3997, anniina.maki(at)orimattila.fi
Orimattilan kaupunginhallitukselle on saapunut määräajassa oikaisuvaatimus henkilöstöpäällikön päätökseen § 15/2024 Työpaikkaohjaajan korvauksen myöntämättä jättäminen. Oikaisuvaatimuksella haetaan oikaisua, että korvaus myönnettäisiin.
Kaupunginhallitus on päättänyt 15.01.2024 § 10 paikallisesta sopimisesta. Paikallisen sopimuksen mukaan työpaikkaohjaajalle korvataan 70 euroa kuukaudessa erilliskorvauksena korkeintaan kuuden kuukauden ajan KVTES- ja TS-sopimusalalla. Kuukausiperusteinen erilliskorvaus suhteutetaan sopimuksessa sovittuun ohjausjaksoon. Korvauksen saamisen ehtona on, että nimetyllä työpaikkaohjaajalla on koko harjoitteluajan itsenäinen ohjausvastuu. Paikallissopimuksen mukaan korvaus maksetaan vain opiskelijalle nimetylle päävastuulliselle ohjaajalle, jos ohjaustehtävästä on tehty kirjallinen sopimus Orimattilan kaupungin ja ko. opiskelijan oppilaitoksen välillä.
Oikaisuvaatimuksen tehnyt henkilö on toiminut työpaikkaohjaajana 15.2.2024-23.2.2024 välisen ajan, mutta Orimattilan kaupungin paikallissopimuksen mukaan työpaikkaohjaajan korvausta maksetaan vain sopimuksessa mainitulle päävastuulliselle ohjaajalle. Oikaisuvaatimuksen tehneen henkilön nimi on korjattu sopimukselle käsin kirjoittamalla. Tästä johtuen oikaisuvaatimuksen tehneelle henkilölle ei makseta korvausta. Kaupunki ei voi maksaa korvausta sellaisen asiakirjan perusteella, johon on käsin korjattu tietoja. Sopimuksessa mainittu henkilö on sovittu koulutuksentarjoajan kanssa opiskelijan ohjaajaksi sopimuksentekohetkellä ja ohjausvastuun siirtoa varten tulisi valmistella uusi sopimus.
Oikaisuvaatimus ja sopimus työssäoppimisjaksosta liitteenä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että se ei kumoa henkilöstöpäällikön päätöstä 24.10.2024 § 15. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden pohjalta olisi edellytyksiä päätöksen muuttamiseksi. Oikaisuvaatimus hylätään.
Päätös
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |