Dynasty tietopalvelu
Orimattilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 261


Liitteet
Numero Otsikko
Liite5 Liite 1Orimattilan kaupunki Arviointikertomus 2024
(pdf 496.66 kb)

Kokousasian teksti

 

Vuoden 2024 arviointikertomuksen havaintoihin vastaaminen

 

Kaupunginhallitus 23.06.2025 § 261  

169/00.03.00/2025  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Talouspäällikkö Eero Aitkoski, eero.aitkoski(a)orimattila.fi

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään arviointikertomuksessa. Tarkastuslautakunta on hyväksynyt ja allekirjoittanut arviointikertomuksen kokouksessaan 21.5.2025 § 44.

 

Arviointikertomus on käsitelty valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä 16.6.2025 § 44. Valtuusto merkitsi tiedoksi liitteenä olevan arviointikertomuksen ja pyysi kunnanhallitukselta vastineetta arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin. Lisäksi kaupunginvaltuusto kehotti kaupunginhallitusta ottamaan huomioon arviointikertomuksessa esitetyt suositukset valmistellessaan seuraavia talousarvioita ja taloussuunnitelmia

 

Kaupunginhallitus lähettää arviointikertomuksen toimialoille ja valiokunnille tutustuttavaksi ja lausunnoille. Toimialojen tulee osaltaan esittää lausunnot arviointikertoumuksessa esitettyihin havaintoihin siten, että valiokunnat käsittelevät vastaukset 5.9.2025 aikana ja toimittavat lausunnot tiedoksi kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus kokoaa lausunnot yhteen ja vastaa kaupunginvaltuustolle.

 

 Esittelijä  

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi.

Kaupunginhallitus päättää lähettää arviointikertomuksen toimialoille. Vastaukset  arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin tulee toimittaa hallitukselle 5.9.2025 mennessä.

 

 Päätös Kaupunginhallitus merkitsi arviointikertomuksen tiedoksi.  Kaupunginhallitus päätti lähettää arviointikertomuksen toimialoille. Vastaukset  arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin tulee toimittaa hallitukselle 5.9.2025 mennessä.

 

 

 Toimivalta Kuntalaki § 121

 

 

 Jakelu toimialajohtajat, toimielinten pöytäkirjanpitäjät