Dynasty tietopalvelu
Orimattilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Lupajaosto
Pöytäkirja 06.08.2025/Pykälä 5


Kokousasian teksti

 

Lupajaoston kokousaikataulu ja kokoukset kaudella 1.6.2025- 31.5.2029

 

Lupajaosto 06.08.2025 § 5  

    

 

Valmistelu ja lisätiedot johtava rakennustarkastaja Timo Tarkkala, puh. 040 749 7065, timo.tarkkala@orimattila.fi

 

1. Kokousaika ja -paikka

 

Orimattilan kaupungin hallintosäännön 19 luvun 5 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa.

 

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asiansa käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

Puheenjohtaja voi myös perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Ympäristövaliokunta (1.6.2025 alkaen lupajaosto) on edellisellä valtuustokaudella kokoontunut pääsääntöisesti joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17.00 kaupunginhallituksen kokoushuoneessa. Lisäksi kokouksiin on voinut osallistua etänä Teams-järjestelmän avulla.

 

2. Varajäsenen kutsuminen

 

Hallintosäännön 19 luvun 10 § mukaan toimielimen jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn.

 

Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voi toimittaa kutsun varajäsenelle.

 

3. Läsnäolo ja puheoikeus

 

Hallintosäännön 19 luvun 11 § ja 12 § mukaan toimielimen jäsenten ja esittelijän lisäksi toimielimen kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksen puheenjohtajalla kaupunginjohtajalla sekä lisäksi elinvoimajohtajalla lupajaoston kokouksessa.

 

Kaupunginhallitus voi määrätä edustajansa toimielimeen, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kaupunginhallituksen varajäsen tai kaupunginjohtaja.

 

Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin.

 

Toimielin voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisestä asiassa. Asiantuntijan on poistuttava kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

4. Esityslistan jakelu ja julkaiseminen

 

Hallintosäännön 19 luvun 6 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti edellyttäen, että siihen tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä.

 

Jakelu

-

lupajaoston varsinaiset jäsenet ja varajäsenet

-

kaupunginhallituksen edustaja ja varajäsen

-

lupajaoston esittelijä ja kokoukseen osallistuva viranhaltija

-

elinvoimajohtaja

-

kaupunginjohtaja

-

nuorisovaltuuston edustaja

-

kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtaja

-

Päijät-Hämeen ympäristöterveys

-

elinvoimatoimialan viranhaltijat ja työntekijät

 

Julkaisu

Hallintosäännön 19 luvun 7 §:n mukaan esityslistat julkaistaan kaupungin verkkosivuilla.

 

 5. Pöytäkirjan tarkistaminen ja julkaisu

 

Tarkistaminen

Hallintosäännön 19 luvun 25 § mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Toimielin päättää pöytäkirjanpitäjän.
 

Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. 

 

Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta.

 

Jos valitut pöytäkirjantarkastajat eivät hyväksy laadittua pöytäkirjaa, se tarkastetaan toimielimen seuraavassa kokouksessa.
Kiireellisissä asioissa pöytäkirja / ko. pykälä voidaan tarkastaa kokouksessa heti päätöksenteon jälkeen.

 

Julkaisu 

Hallintosäännön 19 luvun 26 § mukaan tarkastettu pöytäkirja, siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin määrätään.

 

 

 Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Timo Tarkkala

 

 Päätösehdotus

 

  1.
Lupajaoston kokoukset pidetään toimikaudella 2025-2029 kerran kuukaudessa, pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17.00 alkaen kaupungintalon kokoushuoneessa, poikkeustapauksissa kokouksiin voi osallistua Teams-yhteydellä. 

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
  
2.
Hyväksytään varajäsenen kutsuminen kokoukseen hallintosäännön mukaisesti.
  
3.
Päätetään, että nuorisovaltuuston edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kokouksissa.
  
4.
Hyväksytään esityslistan jakelu ja julkaisu edellä esitetyn mukaisesti.
  
5.
Hyväksytään pöytäkirjan tarkistaminen ja julkaisu edellä esitetyn mukaisesti. 

6.
Päätetään lisäksi, että valitaan kokouksessa aina kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirja tulee tarkastaa viivytyksettä sen valmistuttua, kuitenkin viimeistään kokousta seuraavana maanantaina.

 

 Päätös Lupajaosto päätti yksimielisesti päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 Toimivalta Hallintosääntö 19. luku