RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistysvaliokunta
Esityslista 12.08.2025/Asianro 94
Lukuvuoden 2026-2027 työ- ja loma-ajat perusopetuksessa ja lukiossa
Sivistysvaliokunta 12.08.2025
Valmistelu ja lisätiedot Jarno Ovaska, opetuspäällikkö. p. 040 844 1750
Lukuvuoden 2026–2027 työ- ja loma-ajat perusopetuksessa ja lukiossa
Sivistysvaliokunta päättää Orimattilan koulujen työ- ja loma-ajoista (Orimattilan kaupungin hallintosääntö 7. luku, § 4).
Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.
Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä ja esiopetusta annetaan vähintään 700 tuntia vuodessa.
Lukiolain 13 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee laatia vuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista, työajoista, 8 §:ssä tarkoitetusta koulutuksen järjestäjän yhteistyöstä ja koulutuksen hankkimisesta, 25 §:n 1 momentissa tarkoitetusta itsenäisestä opiskelusta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.
Lukuvuoden työ- ja loma-ajoista on keskusteltu Päijät-Hämeen sivistystoimen ohjausryhmässä 14.5. 2025 ja hyväksi koetun käytännön mukaan työ- ja loma ajat on pyritty sopimaan kuntien välillä mahdollisimman yhtenäisiksi. Orimattilan koulujen henkilöstö on Päijät-Hämeen sivistystoimen ohjausryhmän esityksen kannalla.
Esitys lukuvuoden 2026-2027 työ- ja loma-ajoiksi perusopetuksessa ja lukiossa on:
lukuvuoden aloitus 12.8.2026
syysloma vk 43 (19.-25.10.2026)
joululoma 19.12.2026-3.1.2027 (viimeinen koulupäivä pe 18.12.)
talviloma vk 9 (1.-7.3.2027)
helatorstain jälkeinen perjantai vapaa 7.5.2027
lukuvuosi päättyy 5.6.2027
Esiopetuksen työ- ja loma-ajoista sekä varhaiskasvatuksen loma-aikojen palvelun laajuudesta päätöksen tekee varhaiskasvatuspäällikkö (Orimattilan kaupungin hallintosääntö 7. Luku 9 §).
Yritysvaikutusten arviointi
Myönteinen vaikutus | positiivinen 3 | neutraali 2 | negatiivinen 1 | Kielteinen vaikutus | |
| |||||
Edistää yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
| x |
| Kaventaa yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
|
Lisää Orimattilan vetovoimatekijöitä |
| x |
| Vähentää Orimattilan vetovoimatekijöitä |
|
Vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja aluetalouteen |
| x |
| Ei työllisyys- tai aluetalousvaikutuksia |
|
Vaikuttaa positiivisesti yritysilmapiiriin |
| x |
| Vaikuttaa negatiivisesti yritysilmapiiriin |
|
Esittelijä Vs. sivistysjohtaja Esa Kähkönen
Päätösehdotus
Sivistysvaliokunta päättää, että lukuvuoden 2026–2027 työajat Orimattilan perusopetuksessa ja lukiossa ovat seuraavat:
lukuvuoden aloitus 12.8.2026
syysloma vk 43 (19.-25.10.2026)
joululoma 19.12.2026-3.1.2027 (viimeinen koulupäivä pe 18.12.)
talviloma vk 9 (1.-7.3.2027)
helatorstain jälkeinen perjantai vapaa 7.5.2027
lukuvuosi päättyy 5.6.2027
Päätös
Toimivalta Hallintosääntö 1.6.2025, 6 luku 7§
Jakelu