RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistysvaliokunta
Esityslista 12.08.2025/Asianro 89
Lastenkulttuurikeskus Efektin rahoitusosuus 2025
Sivistysvaliokunta 12.08.2025
116/12.03.00.00/2025
Valmistelu ja lisätiedot vapaa-aika- ja hyvinvointipäällikkö Minna Sirnö, minna.sirno(at)orimattila.fi
Lahden kaupungin kulttuuripalvelut sekä muut Päijät-Hämeen kunnat tekevät yhteistyötä Lastenkulttuurikeskus Efektin kautta. Yhteistyötä on tehty jo vuodesta 2006. Lastenkulttuurikeskus Efektin toiminta kattaa koko Päijät-Hämeen. Efektin Mukana toiminnassa mukana olevat kunnat ovat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.
Efekti tukee toiminnallaan koulujen ja varhaiskasvatuksen taidekasvatusta ja kulttuurityötä. Efekti pyrkii lisäämään uusia yhteistyösuhteita, hankkeita ja toimintoja Päijät-Hämeen alueella ja nostamaan esiin päijäthämäläistä lastenkulttuuriosaamista hankkimalla esityksiä ja työpajoja lastenkulttuurin ammattilaisilta alueen päiväkoteihin ja kouluihin. Kuntien ja kolmannen sektorin yhteistyön kautta taide- ja kulttuuritoiminta on mahdollisimman monen lapsen saavutettavissa. Efektin toiminta tavoitti viime vuonna noin 9 800 osallistujaa.
Efektin toimintaa hallinnoi seudullinen ohjausryhmä, joka koostuu mukana olevien kuntien edustajista. Ohjausryhmä kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa ja koordinoinnista vastaa Lahden kaupungin kulttuuripalvelut. Lastenkulttuurikeskus Efekti on Suomen Lastenkulttuurikeskusten liiton jäsen ja se on myös mukana valtakunnallisessa Taidetestaajat-hankkeessa.
Efektin rahoitus koostuu Efektin toiminnassa mukana olevien kuntien rahoitusosuuksista sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksesta. Vuoden 2025 ministeriön rahoitusosuus Efektin koko toimintaan on 90 000 euroa. Tämän lisäksi Efektin kautta voidaan hakea muita yhdessä päätettäviä rahoituksia.
Kuntien rahoitusosuudet vuonna 2025 muodostuvat seuraavasti: kunnan alle 18-vuotiaiden määrä * 0,60 € + perusmaksu 500 €.
Tilastokeskuksen tietokannan mukaan 31.3.2025 oli Orimattilan kaupungissa 0 - 17v. määrä yhteensä 2 975. Orimattilan kunnan osalta vuosikustannus alle 18-vuotiaiden osalta tullee olemaan 2 285 euroa.
Yritysvaikutusten arviointi
Myönteinen vaikutus | positiivinen 3 | neutraali 2 | negatiivinen 1 | Kielteinen vaikutus | |
| |||||
Edistää yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
| x |
| Kaventaa yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
|
Lisää Orimattilan vetovoimatekijöitä | x |
|
| Vähentää Orimattilan vetovoimatekijöitä |
|
Vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja aluetalouteen |
| x |
| Ei työllisyys- tai aluetalousvaikutuksia |
|
Vaikuttaa positiivisesti yritysilmapiiriin | x |
|
| Vaikuttaa negatiivisesti yritysilmapiiriin |
|
Esittelijä Vs. sivistysjohtaja Esa Kähkönen
Päätösehdotus
Sivistysvaliokunta päättää, että
1) Orimattilan kaupunki osallistuu Lastenkulttuurikeskus Efektin toimintaan vuonna 2025 yhteensä 2 285 eurolla ja
2) Orimattilan kaupungin rahoitusosuus maksetaan kulttuuripalveluiden kustannuspaikalta.
Päätös
Toimivalta
Jakelu