RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 25.08.2025/Asianro 320
Otsikko |
---|
Oheismateriaali 1Kaavoitusaloite 5.6.2025 Neoen Oy (pdf 433.08 kb) |
Oheismateriaali 2Kaavoituksen käynnistämissopimus Neoen Oy (pdf 225.34 kb) |
Uudenkartanon osayleiskaava, käynnistäminen
Elinvoimavaliokunta 19.08.2025 § 12
Valmistelu ja lisätiedot Kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta, p. 040 5155 183
Neoen Oy on tehnyt kaavoitusaloitteen aurinkovoimalan osayleiskaavan laatimiseksi Uudenkartanon alueella, Pakaan kylän pohjoispuolella.
Taustaa
Neoen Oy haki suunnittelutarveratkaisua aurinkovoimalan rakentamiseksi Pakaan Uudenkartanon alueelle elokuussa 2023. Suunnitelmasta järjestettiin kaksi kuulemiskierrosta (elokuussa ja lokakuussa 2023). Hankkelle annettiin myönteinen suunnittelutarveratkaisu (kaavoituspäällikkö 22.11.2023, kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta 12.12.2023). Hämeen hallinto-oikeus kumosi päätökset 28.5.2025.
Hämeen hallinto-oikeuden mukaan hankkeen toteuttamismahdollisuudet tulee selvittää alueen kaavoituksessa, jolloin voidaan ottaa huomioon myös alueen muiden maanomistajien rakentamistarpeet ja muu maankäyttö. Uudenkartanon alueella ei ole yleis- tai asemakaavaa. Näin ollen Neoen Oy on aloitteessaan esittänyt, että Orimattilan kaupunki käynnistäisi oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen aurinkovoimalan suunnittelualueelle.
Kaavatyön laatimista varten on neuvoteltu kaavan käynnistämissopimusluonnos. Kaavan laadinnasta vastaa ulkopuolinen konsulttiyritys. Neoen Oy vastaa kaavan laatimisen ja kaavatyössä tarvittavien selvitysten laadinnan konsulttihankinnoista ja -kustannuksista. Kaupunki vastaa kaavaprosessin hallinnollisesta valmistelusta ja päätöksenteosta. Kaupunki laskuttaa tehdystä työstä 8 000 euroa ja suorat kulut (mm. lehtikuulutukset) toteutuneen mukaisesti.
Kaupunginhallitus voi tarvittaessa päättää, että merkittävä ja kiireellinen kaavahanke otetaan työn alle ilman kaavoitusohjelman muutosta. Uudenkartanon aurinkovoimahanke on vaikutuksiltaan merkittävä. Hanke on ollut vireillä vuodesta 2023 ja jotta tehty selvitystyö ei vanhene, tulisi kaavasuunnittelu aloittaa viipymättä.
Oheismateriaali:
Kaavoitusaloite 5.6.2025 Neoen Oy
Kaavan käynnistämissopimus Neoen Oy
Yritysvaikutusten arviointi
Myönteinen vaikutus | positiivinen 3 | neutraali 2 | negatiivinen 1 | Kielteinen vaikutus | |
| |||||
Edistää yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
| x |
| Kaventaa yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
|
Lisää Orimattilan vetovoimatekijöitä |
| x |
| Vähentää Orimattilan vetovoimatekijöitä |
|
Vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja aluetalouteen |
| x |
| Ei työllisyys- tai aluetalousvaikutuksia |
|
Vaikuttaa positiivisesti yritysilmapiiriin |
| x |
| Vaikuttaa negatiivisesti yritysilmapiiriin |
|
Esittelijä Elinvoimajohtaja Sara Vilander
Päätösehdotus
Elinvoimavaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää aloittaa Uudenkartanon osayleiskaavan laatimisen aurinkovoimalaa varten ja päättää hyväksyä liitteen mukaisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen Neoen Oy:n kanssa. Osayleiskaava on merkittävä ja kaavatyö voi alkaa heti. Osayleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan käynnistämissopimus tulee voimaan sopimuksen allekirjoitusten myötä.
Päätös Elinvoimavaliokunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää aloittaa Uudenkartanon osayleiskaavan laatimisen aurinkovoimalaa varten ja päättää hyväksyä liitteen mukaisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen Neoen Oy:n kanssa. Osayleiskaava on merkittävä ja kaavatyö voi alkaa heti. Osayleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan käynnistämissopimus tulee voimaan sopimuksen allekirjoitusten myötä.
Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Toimivalta Kaavoitusohjelma 2025-2029: Kaupunginhallitus voi tarvittaessa päättää, että merkittävä ja kiireellinen kaavahanke otetaan työn alle ilman kaavoitusohjelman muutosta.
Jakelu kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 25.08.2025
188/10.02.02/2025
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää aloittaa Uudenkartanon osayleiskaavan laatimisen aurinkovoimalaa varten ja päättää hyväksyä liitteen mukaisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen Neoen Oy:n kanssa. Osayleiskaava on merkittävä ja kaavatyö voi alkaa heti. Osayleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan käynnistämissopimus tulee voimaan sopimuksen allekirjoitusten myötä.
Päätös
Toimivalta Kaavoitusohjelma 2025-2029: Kaupunginhallitus voi tarvittaessa päättää, että merkittävä ja kiireellinen kaavahanke otetaan työn alle ilman kaavoitusohjelman muutosta.
Jakelu kaavoituspäällikkö
Neoen Oy