RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinvoimavaliokunta
Pöytäkirja 14.04.2026/Pykälä 74
Kokouksen työjärjestys
Elinvoimavaliokunta 14.04.2026 § 74
Päätösehdotus Todetaan esityslistan mukainen työjärjestys. Hyväksytään lähetetyn esityslistan ulkopuolelta käsiteltäväksi otettavat asiat.
Päätös Valiokunta päätti yksimielisesti hyväksyä esityslistan mukaisen työjärjestyksen sillä muutoksella, että pykälän 79 käsittely päätettiin siirtää seuraavaan kokoukseen, koska puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan jääviyden ja yhden jäsenen poissaolon vuoksi kokous ei olisi ollut päätösvaltainen sen osalta. Pöytäkirjan pykälänumerointi muutettiin sen vuoksi.
Venla Avelin totesi olevansa esteellinen pykälissä 81 ja 85 ja poistui kokouksesta pykälien käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Kokouksen alussa olivat paikalla asiantuntijoina projektihenkilö Kai Teva klo 17.04-17.14, kiinteistöisännöitsijä Marja Ovaska klo 17.04-18.05, yhdyskuntatekniikan insinööri Perttu Ylikärppä klo 17.04-18.10 ja suunnittelu- ja vihertyöasiantuntija Mari Kauppinen klo 17.04-18.18.