RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 14.04.2026/Pykälä 66
Varhaiskasvatuksen ulkopaikkakuntien laskutushinnaston tarkistaminen 1.8.2026 alkaen
Sivistysvaliokunta 14.04.2026 § 66
Valmistelu ja lisätiedot Varhaiskasvatuspäällikkö Johanna Lepistö johanna.lepisto[at]orimattila.fi
Talous- ja hallintoasiantuntija Matti Roivainen matti.roivainen[at]orimattila.fi
Varhaiskasvatuslakiin (540/2018) 60 § perustuen laskutamme palveluitamme käyttävän Orimattilaan sijoitetun lapsen kotikuntaa.
Edellä mainitun lainkohdan mukaan lapsen kotikunta on velvollinen maksamaan varhaiskasvatusta järjestävälle lapsen sijoituspaikan sijaintikunnalle varhaiskasvatuksesta aiheutuneita kustannuksia vastaavan korvauksen.
Laskutettavaa hintaa pyritään tarkistamaan vuosittain niin, että uusi varhaiskasvatuspalvelun hinnasto otetaan käyttöön 1.8. alkaen. Edellisen kerran hinnastoa on tarkistettu sivistysvaliokunnassa 7.10.2025 (119§).
Uusi tarkistettu hinta perustuu 2025 tilinpäätökseen ja konsulttitoimisto Vertikalilta tilattuun laskentaan. Laskennan perusteella ulkopaikkakuntien yli 3- vuotiaan lapsen vuosilaskutushinta hallinnon kohtuulliset kulut huomioiden on 21 396 euroa ja kuukausihinta 1783 euroa. Päivähintaa määritettäessä käytetään jakajana 220.
| hinta 31.7.2025 saakka euroa/pv | hinta 1.8.2026 alkaen euroa /pv |
kokoaikainen | 73,81 | 97 |
osa-aikainen, 84h/kk,5 h/pv | 55,36 | 73
|
kokoaikainen + tuki | 95,10 | 125 |
osa-aikainen + tuki |
| 94 |
vuorohoito | 80,44
| 106 |
Laskutus tehdään jokaiselta kuukaudelta varhaiskasvatuksen paikkapäätöksen voimassaoloaikana. Hinnastoa käytetään myös, kun ulkopaikkakuntalainen lapsi on Orimattilan varhaiskasvatuksessa muussa kuin varhaiskasvatuslain (540/2018) 60§ määrittelemässä tilanteessa. Mikäli varhaiskasvatuksesta muodostuu asiakasmaksua, vähennetään tämä perittävästä hinnasta.
Yritysvaikutusten arviointi
Myönteinen vaikutus | positiivinen 3 | neutraali 2 | negatiivinen 1 | Kielteinen vaikutus | |
| |||||
Edistää yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
| x |
| Kaventaa yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
|
Lisää Orimattilan vetovoimatekijöitä |
| x |
| Vähentää Orimattilan vetovoimatekijöitä |
|
Vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja aluetalouteen |
| x |
| Ei työllisyys- tai aluetalousvaikutuksia |
|
Vaikuttaa positiivisesti yritysilmapiiriin |
| x |
| Vaikuttaa negatiivisesti yritysilmapiiriin |
|
Esittelijä Sivistysjohtaja Heidi Nygren
Päätösehdotus
Sivistysvaliokunta päättää ottaa käyttöön varhaiskasvatuspalveluiden laskutushinnaston 1.8.2026 alkaen.
Päätös Sivistysvaliokunta päätti ottaa käyttöön varhaiskasvatuspalveluiden laskutushinnaston 1.8.2026 alkaen.
Toimivalta Hallintosääntö 6.luku 7§
Jakelu Varhaiskasvatuksen toimistosihteeri
Talous- ja hallintoasiantuntija Matti Roivainen
Varhaiskasvatuspäällikkö Johanna Lepistö