RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 145
Talouden seuranta 3/2026
Kaupunginhallitus 13.04.2026 § 145
50/02.02.02/2026
Valmistelu ja lisätiedot talouspäällikkö Eero Aitkoski, eero.aitkoski(a)orimattila.fi
Orimattilan kaupunginhallitus johtaa ja kehittää kaupungin taloutta. Jotta kaupunginhallitus pystyy johtamaan kaupungin taloutta, tulee kaupungin taloutta raportoida säännöllisesti. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa on määritelty aikataulu osavuosikatsauksille, mutta tämän lisäksi raportoidaan kaupunginhallitukselle kaupungin talouden seurannasta kuukausittain.
Orimattilan kaupunki ostaa Kuntaliitolta veroennustekehikkopalvelua, missä Kuntaliitto arvioi kuntakohtaisia verojen kertymiä pohjautuen valtakunnallisiin verotilityksiin ja verottajan arvioihin verokertymistä. Helmikuun 2026 veroennuste arvioi, että Orimattilan kaupungin verotulot jäisivät vuoden 2026 osalta 35,3 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaisi noin 1,0 miljoonan euron alitusta talousarviossa arvioituun verotuloihin. Veroennusteen alema perustuu siihen, että vuoden 2025 valtakunnallisten verotulokertymien toteuma oli merkittävästi pienempi kuin syyskuun 2025 veroennustekehikossa arvioitiin, ja veroennusteessa on myös arvioitu verotilitysten jaksotuksien muutoksia kuntien kesken. Tammikuusta maaliskuuhun toteutuneet verotilitykset Orimattilan kaupungille olivat vielä talousarvion toteuman mukaisia.
Kymenlaakson Sähkö Oy on esittämässä yhtiökokoukselleen osakekohtaisen osingon kasvattamista 50 eurosta / osake 60 euroon / osake. Kymenlaakson Sähkö Oy:n yhtiökokous tulee kevään aikana tekemään päätöksen omistajille maksettavasta osingosta. Orimattilan kaupunki omistaa Kymenlaakson Sähkö Oy:n osakkeita. Mikäli yhtiökokous päättää yhtiön esittämällä tavalla, tämä tarkoittaisi sitä, että Orimattilan kaupungin rahoitustuotot ylittäisivät talousarvioon arvioidut noin 600 000 eurolla.
Liitteenä kaupungin talouden seuranta 3/2026.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi talouden seurannan 3/2026.
Päätös Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi talouden seurannan 3/2026.
Toimivalta Hallintosääntö 6 luku § 1