Dynasty tietopalvelu
Orimattilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 169


Kokousasian teksti

 

Kokouksen työjärjestys

 

Kaupunginhallitus 20.04.2026 § 169  

    

 

 

 

Päätösehdotus Todetaan esityslistan mukainen työjärjestys. Hyväksytään lähetetyn esityslistan ulkopuolelta käsiteltäväksi otettavat asiat.

 

Päätös Todettiin esityslistan mukainen työjärjestys. Todettiin muut asiat § 193 kirjattavaksi tulevat kaupunginhallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajan esille tuomat asiat.
Ennen varsinaisia kokousasioita yhdyskuntatekniikan insinööri Perttu Ylikärppä antoi katsauksen § 182 Yhteishankinta, Kuntayhdeksikön asfaltointien kilpailutus 2026-2028 sekä § 183 Orimattilan yleisten alueiden ja kiinteistöjen kunnossapidon kokonaispalvelun (alueurakan) markkinavuoropuhelukatsaus yhdessä suunnittelu- ja vihertyönasiantuntija Mari Kauppisen kanssa (kokouksessa läsnä klo 15.04-15.29). 
Lisäksi kokouksessa läsnä elinvoimajohtaja Sara Vilander (kokouksessa läsnä klo 15.30-16.30), sivistysjohtaja Heidi Nygren (kokouksessa läsnä klo 15.30-16.30 sekä ), talouspäällikkö Eero Aitkoski (kokouksessa läsnä klo 15.30-16.30 sekä ), henkilöstöpäällikkö Mari Huttunen (kokouksessa läsnä klo 15.30-16.30) sekä viestintäpäällikkö Tuomas Räihä (kokouksessa läsnä klo 15.30-16.30) § 173 Orimattilan keskustan palveluverkon uudistaminen ja strateginen periaatepäätös katsauksen ajan.
Viestintäpäällikkö Tuomas Räihä antoi katsauksen § 185 Medianäkyvyyden vuosianalyysi vuodelta 2025 (kokouksessa läsnä klo 16.38-17.03), sivistysjohtajan Heidi Nygren antoi katsauksen pykäliin 187-189 perintövaroista sekä talouspäällikkö Eero Aitkoski (kokouksessa läsnä klo 17.25-17.33) antoi katsauksen § 176 Tieran puitesopimuksen päivitys.