Dynasty tietopalvelu
Orimattilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 174


Kokousasian teksti

 

Omistajaohjauspyyntö, Orimattilan Asunnot Oy, Oriontie 3 ja Oriontie 5

 

Kaupunginhallitus 23.03.2026 § 109 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot kaupunginjohtaja Kalle Larsson

  kalle.larsson@orimattila.fi

 

Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan (Kuntalaki 410/2015 § 46).

 

Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu (Kuntalaki 410/2015 § 47).

 

Konserniohjeen mukaisesti Orimattilan Asunnot Oy:n hallitus on pyytänyt omistajaohjausta kiinteistökannan kehittämiseen Orimattilan kaupunginhallitukselta. (Julkisuuslaki §24, kohta 17)

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää antaa omistajaohjausta Orimattilan Asunnot Oy:lle.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa omistajaohjausta Orimattilan
Asunnot Oy:lle.
Saku Salminen totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki §28.1, kohta 5) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Varajäsen Venla Avelin kutsuttiin kokoukseen (läsnä kokouksessa klo 17.13-18.42).
Keskustelun kuluessa Pekka Törrönen esitti Ekmanin, Helstelän, Anttilan, Saarisen ja Jussilan kannattamana muutosesitystä omistajaohjaukseen. Keskustelun kuluessa Venla Avelin esitti Eirasen kannattamana muutosesitystä omistajaohjaukseen. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen keskustelun kuluessa tehdyistä ehdotuksista, mitkä hyväksyttiin ja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kaksi esittelijän esityksestä poikkeavaa kannatettua esitystä, joten on suoritettava äänestykset.
Puheenjohtaja esitti äänestykset suoritettavan sähköisessä järjestelmässä siten, että ne jotka kannattavat Törrösen muutosesityksen hyväksymistä äänestävät EI ja ne jotka kannattavat Avelinin muutosesityksen hyväksymistä äänestävät JAA. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 EI -ääntä (Helstelä, Törrönen, Anttila, Jussila, Ekman, Saarinen) ja 2 JAA -ääntä (Avelin, Eiranen).
Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi toisen äänestyksen siten, että ne jotka kannattavat kaupunginjohtajan päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavan Törrösen esitystä äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 EI-ääntä (Anttila, Helstelä, Törrönen, Jussila, Ekman), 1 JAA-ääni (Saarinen) ja 2 TYHJÄ -ääntä (Avelin, Eiranen)
Puheenjohtaja julisti kaupunginhallituksen päätökseksi tulleen Törrösen esityksen.
Avelin ja Eiranen jättivät eriävät mielipiteet päätökseen.
Omistajaohjauksena annettava liite salassa pidettävä (Julkisuuslaki 24§, kohta 17).

 

 

 Toimivalta Hallintosääntö 2. luku § 2. 5. luku § 2  

 

 

 Jakelu Orimattilan Asunnot Oy

 

 

 

Kaupunginhallitus 20.04.2026 § 174  

93/00.01.06/2026  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot kaupunginjohjtaja Kalle Larsson

  kalle.larsson(at)orimattila.fi

 

 

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää antaa omistajaohjausta Orimattilan
Asunnot Oy:lle.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa omistajaohjausta Orimattilan Asunnot Oy:lle.
Saku Salminen totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki 28.1, kohta 5) ja poistui asiankäsittelyn sekä päätöksenteon ajaksi kokouksesta.

 

 

 Toimivalta Hallintosääntö 2. luku § 2. 5. luku § 2  

 

 

 Jakelu Orimattilan Asunnot Oy