Dynasty tietopalvelu
Orimattilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 50


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1Orimattilan kaupunki Arviointikertomus 2025
(pdf 712.07 kb)

Kokousasian teksti

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025

 

Tarkastuslautakunta 25.05.2026 § 50  

    

 

 

 

Kuntalain 121 §:ssä säädetyn mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Kuntalain 121 §:ssä säädetyn mukaisesti kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

 

Puheenjohtajan esitys

 

  Tarkastuslautakunta
1) valmistelee ja hyväksyy tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 2025,
2) valtuuttaa puheenjohtajan ja sihteerin tekemään tarvittaessa arviointikertomukseen 2025 teknisluonteisia korjauksia,
3) saattaa arviointikertomuksen 2025 valtuustolle käsiteltäväksi tilinpäätöksen yhteydessä sekä
4) esittää, että valtuusto kehottaa kaupunginhallitusta antamaan valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

 Päätös Tarkastuslautakunta
1. valmisteli ja hyväksyi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 2025,
2. valtuutti puheenjohtajan ja sihteerin tekemään tarvittaessa arviointikertomukseen 2025 teknisluonteisia korjauksia,
3. saattaa arviointikertomuksen 2025 valtuustolle käsiteltäväksi tilinpäätöksen yhteydessä sekä
4. esittää, että valtuusto kehottaa kaupunginhallitusta antamaan valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

 

 Toimivalta Kuntalaki 121 §

 

 

 Jakelu kaupunginvaltuusto