RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvoinnin ja osallisuuden jaosto
Esityslista 27.10.2026/Asianro 38
Hyvinvointityön ja vanhemmuuden tuen Heinolan malli
Hyvinvoinnin ja osallisuuden jaosto 27.10.2026
Valmistelu ja lisätiedot Hyvinvointikoordinaattori Soile Törrönen soile.torronen[at]orimatila.fi; osallisuuskoordinaattori Tytti Lönnrot tytti.lonnrot[at]orimattila.fi
Heinolan hyvinvointityö Heinola on profiloitunut pitkäjänteisenä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kehittäjänä. Kaupungin hyvinvointityötä ohjaavat hyvinvointisuunnitelma ja säännöllinen tiedolla johtaminen, ja työtä tehdään laajasti poikkihallinnollisessa yhteistyössä kaupungin eri toimialojen, järjestöjen, yhdistysten sekä hyvinvointialueen kanssa.
Heinolan hyvinvointityön keskeisiä vahvuuksia ovat vahvat HYTE-rakenteet. Hyvinvointikertomuksen mukaan Heinola on saanut erityisen hyviä tuloksia liikunnan edistämisessä, ja kaupungin HYTE-kerroin on ollut Päijät-Hämeen korkeimpia. Tulevien vuosien kehittämiskohteiksi on tunnistettu erityisesti perheiden hyvinvoinnin vahvistaminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä nuorten työllisyyden tukeminen.
Lapsiperheiden tukea on Heinolassa kehitetty varhaisen tuen periaatteella. Tavoitteena on tunnistaa perheiden tarpeet ajoissa ja tarjota apua mahdollisimman matalalla kynnyksellä ennen ongelmien kasautumista. Keskeisiä toimintamuotoja ovat muun muassa perhekoutsitoiminta, Sujuvan arjen lainaamo, avoin perhetoiminta sekä perhekeskusverkoston tarjoama tuki ja palveluohjaus.
Heinolan mallissa korostuvat eri toimijoiden yhteistyö, helposti saavutettavat palvelut sekä perheiden osallisuus. Kaupunki, hyvinvointialue, järjestöt ja seurakunta toimivat yhdessä lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Perhekeskusverkoston tavoitteena on vahvistaa vanhemmuutta, lisätä yhteisöllisyyttä, ehkäistä yksinäisyyttä sekä edistää lasten ja perheiden hyvinvointia arjen ympäristöissä.
Jaoston vierailun tavoitteena on tutustua Heinolan hyvinvointityön toimintamalleihin. Lisäksi jaostolle esiteltävässä vanhemmuuden tuen mallissa tarkastellaan erityisesti sitä, miten Heinolassa on onnistuttu kokoamaan lapsiperheille suunnatut palvelut ja tuki helposti löydettäväksi kokonaisuudeksi sekä mitä oppeja niin hyvinvointityön kuin vanhemmuuden tuen toimintatavoista voidaan hyödyntää omassa kunnassamme.
Lisätietoa Heinolan mallista löytyy Heinolan verkkosivuilta https://www.heinola.fi/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/varhaiskasvatus/kohtaamispaikkatoiminta/
Heinolan mallia jaostolle esitelevät Heinolan hyvinvointi-koordinaattori Heidi Prauda-Knuutila ja avoimen toiminnan koordinaattori Miia Salonen.
Yritysvaikutusten arviointi
Myönteinen vaikutus | positiivinen 3 | neutraali 2 | negatiivinen 1 | Kielteinen vaikutus | |
| |||||
Edistää yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
| x |
| Kaventaa yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa |
|
Lisää Orimattilan vetovoimatekijöitä |
| x |
| Vähentää Orimattilan vetovoimatekijöitä |
|
Vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja aluetalouteen |
| x |
| Ei työllisyys- tai aluetalousvaikutuksia |
|
Vaikuttaa positiivisesti yritysilmapiiriin |
| x |
| Vaikuttaa negatiivisesti yritysilmapiiriin |
|
Esittelijä Sivistysjohtaja Heidi Nygren
Päätösehdotus
Hyvinvointi- ja osallisuusjaosto merkitsee Heinolan mallin tiedoksi.
Päätös
Toimivalta
Jakelu