RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinvoimavaliokunta
Esityslista 08.09.2026/Asianro 150
Elinvoimatoimialan lausunto vuoden 2025 arviointikertomuksen havaintoihin
Elinvoimavaliokunta 8.9.2026
231/00.03.00/2026
Valmistelu ja lisätiedot talous- ja hallintoasiantuntija Päivi Järvinen, puh. 044 781 3887, paivi.jarvinen(a)orimattila.fi, elinvoimajohtaja Sara Vilander, puh. 044 781 3722, sara.vilander(a)orimattila.fi
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on
arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden
tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja
tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään
arviointikertomuksessa. Tarkastuslautakunta on hyväksynyt ja
allekirjoittanut arviointikertomuksen kokouksessaan 25.5.2026 § 50.
Arviointikertomus on käsitelty valtuustossa tilinpäätöksen
yhteydessä 15.6.2026 § 53. Valtuusto merkitsi tiedoksi liitteenä
olevan arviointikertomuksen ja pyysi kunnanhallitukselta vastineetta
arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin. Lisäksi
kaupunginvaltuusto kehotti kaupunginhallitusta ottamaan huomioon
arviointikertomuksessa esitetyt suositukset valmistellessaan
seuraavia talousarvioita ja taloussuunnitelmia.
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 29.6.2026 lähettää arviointikertomuksen toimialoille ja valiokunnille tutustuttavaksi ja lausunnoille.
Toimialojen tulee osaltaan esittää lausunnot arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin sekä kannanotot siihen, mihin tarkastuslautakunnan havainnot ovat johtaneet, siten että valiokunnat käsittelevät vastaukset 8.9.2026 mennessä ja toimittavat lausunnot tiedoksi kaupunginhallitukselle 14.9.2026 mennessä.
Oheismateriaalit:
- Orimattilan kaupunki arviointikertomus 2025
- kaupunginhallituksen pöytäkirjanote § 300 Vuoden 2025 arviointikertomuksen havaintoihin vastaaminen
Liite:
- Elinvoimatoimialan lausunto vuoden 2025 arviointikertomuksen havaintoihin
Esittelijä Elinvoimajohtaja Sara Vilander
Päätösehdotus
Elinvoimavaliokunta päättää hyväksyä ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle elinvoimatoimialan lausunnon vuoden 2025 arviointikertomuksen havaintoihin.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Toimivalta Kuntalaki § 121
Jakelu kaupunginhallitus