Dynasty tietopalvelu
Orimattilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 27.07.2026/Asianro 319


Kokousasian teksti

 

Johtajasopimuksen mukainen kaupunginjohtajan irtisanoutuminen

 

Kaupunginhallitus 27.7.2026    

   

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot vs. kaupunginjohtaja Lilli Peltonen

 

  Kaupunginjohtaja Kalle Larsson on ilmoittanut irtisanoutuvansa Orimattilan kaupunginjohtajan virasta 29.6.2026 lähettämällään sähköpostiviestillä (oheismateriaalina). Irtisanoutuminen tapahtuu Larssonin ja Orimattilan kaupungin välillä voimassa olevan lainvoimaisen kaupunginjohtajan johtajasopimuksen (kh 13.6.2022 § 258) mukaisesti.

 

  Virkasuhde päättyy kahden kuukauden irtisanomisajan kuluttua, työntekovelvollisuus on päättynyt välittömästi. Johtajasopimuksen mukainen kahdeksan kuukauden palkkaa vastaava siirtymäkorvaus maksetaan kertakorvauksena erillisen sopimuksen mukaisesti (sopimus oheismateriaalina).

 

  Hallintosäännön 19 luvun 17 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.             

 

 

 

 

 Esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

 Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää

1.     merkitä tiedoksi kaupunginjohtaja Kalle Larssonin irtisanoutumisilmoituksen

2.     merkitä tiedoksi siirtymäkorvauksen maksamisesta laaditun erillisen sopimuksen

3.     panna täytäntöön kaupunginjohtaja Kalle Larssonin irtisanoutumisen johtajasopimuksen mukaisesti

4.     todeta, että työntekovelvoite on päättynyt välittömästi

5.     todeta, että hallintosäännön mukaisesti kaupunginjohtajaa sijaistaa sekä virkaa hoitaa ensisijaisesti hallintojohtaja ja hänen ollessa estyneenä johtoryhmän virkaiältään vanhin toimialajohtaja

6.     todeta, että elinvoimajohtaja on toimitunut vs. kaupunginjohtajana ajalla 1.7.-19.7.2026 hallintojohtajan ollessa vuosilomalla.

 Pöytäkirja tarkastetaan pykälän osalta kokouksessa.

 

 Päätös

 

 

 

 Toimivalta Johtajasopimus

  Hallintosääntö 8 luku § 16

  Hallintosääntö 2 luku § 1

 

 

 

 Jakelu  henkilöstöpäällikkö

  henkilöstösihteeri

  Larsson