Dynasty tietopalvelu
Orimattilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 213


Kokousasian teksti

 

Käräjäoikeuden lautamiesten vaali, valtuustokausi 2025-2029

 

Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 213  

98/00.00.01/2025  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Hallintojohtaja Lilli Peltonen,

lilli.peltonen(at)orimattila.fi

 

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestö ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.

 

Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 3 §:n mukaan käräjäoikeuden lautamiesten lukumäärän vahvistaa Tuomioistuinvirasto. Tuomioistuinvirasto on 20.5.2025 antamallaan päätöksellä vahvistanut, että Orimattilan lautamiesten määrä on

kaksi (2).

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se suorittaa käräjäoikeuden lautamiesten vaalin.
Pöytäkirja tarkastetaan pykälän osalta kokouksessa.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se suorittaa käräjäoikeuden lautamiesten vaalin. Pöytäkirja tarkastettiin pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 Toimivalta Kuntalaki § 39

 

 

 Jakelu kaupunginvaltuusto