RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 219
Hämeen poliisin neuvottelukunnan jäsenen ja varajäsenen valitseminen
Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 219
98/00.00.01/2025
Valmistelu ja lisätiedot hallintojohtaja Lilli Peltonen,
lilli.peltonen(at)orimattila.fi
Poliisin hallinnosta annetun asetuksen 11 §:n mukaan poliisin neuvottelukunnan tehtävänä on:
seurata poliisin toimintaan vaikuttavan ympäristön kehitystä sekä poliisin toimintaa tehdä aloitteita poliisin toiminnan kehittämiseksi antaa lausuntoja poliisia koskevista asioista sekä käsitellä ne muut asiat, jotka sen käsiteltäviksi toimitetaan. Poliisin hallinnosta annetun asetuksen 13 §:n mukaan poliisihallitus vahvistaa poliisin neuvottelukunnan jäsenten määrän. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanvaltuusto valitsee neuvottelukunnan jäsenet toimikaudekseen. Lisäksi neuvottelukuntaan kuuluu poliisilaitoksen päällikkö.
Neuvottelukunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Poliisin henkilöstöön kuuluva ei kuitenkaan voi toimia puheenjohtajana eikä varapuheenjohtajana.
Orimattilan kaupungista valitaan neuvottelukuntaan jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Luottamustoimipaikoista on laadittu ylikunnallinen sopimus ja sen mukaan Orimattilan jäsen (mies) valitaan Keskustasta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee Hämeen poliisin neuvottelukuntaan jäsenen ja varajäsenen.
Pöytäkirja tarkastetaan pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee Hämeen poliisin neuvottelukuntaan jäsenen ja varajäsenen. Pöytäkirja tarkastettiin pykälän osalta kokouksessa.
Toimivalta Kuntalaki § 39
Jakelu kaupunginvaltuusto