Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointivaliokunta
Pöytäkirja 07.06.2023/Pykälä 69


Aloite Lokkilammen alueen kehittämisestä

 

Vastaus: aloite Lokkilammen alueen kehittämisestä

 

HyvVal 07.06.2023 § 69  

94/10.03.01.01/2023  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Liikunta- ja vapaa-aikapäällikkö Teija Savolainen, p. 050 587 0733, kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta, p. 040 515 5183, kunnallistekniikan työnjohtaja Janne Komulainen, p. 044 781 3619.

 

Orimattilan pohjoinen aluekumppanuuspöytä on tehnyt aloitteen Virenojalla sijaitsevan Lokkilammen alueen kehittämiseksi. Aloitteessa pyydetään selvittämään virkistyskäyttömahdollisuudet erityisesti uimarannan osalta.

 

Aloite kokonaisuudessaan asian oheismateriaalina.

 

Taustaa

Lokkilammet ovat muodostuneet Virenojan tiilitehtaan toiminnan myötä. Nimensä lammet ovat saaneet siellä pesivistä lokkiyhdyskunnista. Eteläisimmän ja suurimman lammen rannalla on pitkään ollut uimaranta. Uimaranta poistui virallisesti käytöstä yksityisen maanomistajan toiveesta, mutta rannalla on uitu jokamiehenoikeudella.

 

Keskusta-Virenoja osayleiskaavassa Lokkilampien ympärillä on noin 12 hehtaarin suuruinen virkistysalueen varaus ja oma merkintä uimarannalle. Ympärillä on runsaasti haja-asutusta ja jonkun verran kesäasuntoja. Kaupunki on saanut omistukseensa lähes koko virkistysalueen. Yksi yksityisessä omistuksessa oleva lomakiinteistö sijaitsee keskeisesti lammen rannalla, muut sijoittuvat virkistysalueen reunoille. Vanha tiilitehtaan rakennuskanta on käyttökelvottomassa kunnossa keskellä virkistysaluetta. Kaupunki on kunnostanut 2022 tehdasalueen maaperää.

 

Uimarannan perustaminen

Lokkilammet on osayleiskaavassa varattu virkistyskäyttöön ja uimarannalle on oma kaavamerkintä, joten kaupunki voi perustaa omistamalleen kiinteistölle yleisen uimarannan. Perustamisesta tulee tehdä terveydensuojelulain 13 §:n mukainen ilmoitus Päijät-Hämeen ympäristöterveyteen vähintään 30 vrk ennen suunniteltua käyttöönottoa. Rannalle tulee hankkia ympäristöterveyden ja Tukesin edellyttämät rakenteet ja palvelut.

 

Rakenteiden ja palvelujen kustannukset koostuvat pakollisista kertaluonteisista perustamiskustannuksista, jotka kodistuvat perustamisvuodelle ja niiden lisäksi vuosittaisista ylläpitokustannuksita sekä pidemmän aikavälin peruskunnostuskustannuksista. Erittely kustannuksista on alla.

 

 

 

Kertaluonteiset perustamiskustannukset:

3 000 € P-alueen perustaminen (yhdyskuntatekniikka)

2 000 € käymälä ja sen perustamiskustannukset

2 000 € opasteet

4 000 € rannan ruoppaus ja hiekoittaminen, hiekat sekä laiturin asentaminen

6 000 € pukusuojat

140 € Terveydensuojelulain mukainen perustamisilmoitus

160 € kannellinen roska-astia

100 € ilmoitustaulu

80 € pelastusrengas

17 480 € yhteensä

 

Vuosittaiset kustannukset:

1 000 € Käymälän tyhjentäminen ja siivous

180 € ympäristöterveyden tarkastuskäynti

600 € vesinäytteet

220 € rannan sukellustarkistus

300 € jätehuolto

500 € P-alueen ylläpito (yhdyskuntatekniikka)

200 € Lentopallokentän ylläpito

3 000 € yhteensä

 

10 vuoden välein:

3 000 € laiturin uusinta

3 000 € Alueen peruskunnostus

6 000 € yhteensä

 

Rannalla on valmiina lentopallokenttä ja pieni pysäköintialue, jotka vaativat kunnostamisen.  Työnjaollisesti uimarannan ja lentopallokentän hoito kuuluisi liikuntapalveluille ja pysäköintialueen hoito yleisten alueiden ylläpidon alueurakkaan.

 

Uimaranta on hyvin saavutettavissa niin Pennalasta kuin Orimattilan keskustasta. Virenojantie on maantie, jonka varrelta puuttuu kevytliikennetie. Autottomiin kulkuyhteyksiin tulee jatkossa panostaa. Aloitteessa toivottiin mm. luontoarvojen selvittämistä. Koko virkistysalueen jatkokehittämistä varten tulisi tehdä yleissuunnitelma, jonka yhteydessä selvitetään tarkemmin alueen arvot ja toimintaa rajoittavat tekijät. Alueelle tarvitaan asemakaava vain, mikäli sinne on tarpeen toteuttaa merkittävää rakentamista.Uimarannan käyttöön ottamiseksi ei ole tarpeen tehdä tässä vaiheessa erillistä suunnitelmaa.

 

Yhteenveto

Kaupunki voi perustaa yleisen uimarannan Virenojan Lokkilammille kesällä 2024, mikäli vuoden 2024 talousarvioon varataan perustamiskustannuksiin 17 480 euroa, vuosittaisiin ylläpitokustannuksiin vuodesta 2024 eteenpäin 3 000 euroa ja peruskunnostukseen 10 vuoden välein 6 000 euroa.

 

Kustannuslaskemissa ei ole huomioitu rannan hoito- ja ylläpidon osalta henkilöstöresurssin tarvetta, sillä se voidaan toteuttaa liikuntapalveluiden omalla henkilöstöllä, mikäli talousarvion 2024 henkilöstösuunnitelman mukainen resurssi toteutuu. Nykyisellä liikuntapaikanhoitoresurssilla rannan ylläpito on ulkoistettava ja siitä aiheutuu lisämäärärahatarve palvelujen ostoihin.

 

 Esittelijä Vs. hyvinvointijohtaja Petra Nevalainen

 

 Päätösehdotus

 

  Hyvinvointivaliokunta merkitsee aloitteen vastauksen tiedokseen, ja toteaa että aloite on siirretty toteutusvaiheeseen ja eri toteutusvaihtoehtoja selvitetään. Operatiivisena työnä selvitetään, onko uimarantaa mahdollista toteuttaa jonkin hankkeen avulla vai tuleeko koko määräraha varata talousarvioon 2024. Mikäli asia on talousarvioasia, lopullinen päätös toteutuksesta tehdään valtuuston hyväksyessä 2024 talousarvion. Aloitteen vastaus annetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

 

Nuorisovaltuuston edustaja Pinja Hämäläinen poistui esteellisenä kokouksesta käsittelyn ajaksi klo 16.44-16.48 ja klo 17.12-17.14 välisiksi ajoiksi.

 

 

 Päätös Hyvinvointivaliokunta merkitsi aloitteen tiedokseen päätösehdotuksen mukaisesti ja lähettää aloitteen vastauksen tiedoksi kaupunginhallitukselle.