Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 175



 

TE2024 tahtotila

 

Kaupunginhallitus 22.05.2023 § 175  

    

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Kaupunginjohtaja Kalle Larsson ja hyvinvointijohtaja Petra Nevalainen, petra.nevalainen(at)orimattila.fi

 

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille 1.1.2025 lukien.

 

Tämä on kunnille uusi valtionosuustehtävä, jonka rahoitus tulee osana yleiskatteisesta valtionosuutta. Kunnille siirtyy myös ELY-keskusten julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät hankintatehtävät ja KEHA-keskuksen julkisiin työvoimapalveluihin liittyvät maksatustehtävät.

 

TE-palvelut siirretään kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville työllisyysalueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee olla maantieteellisessä yhteydessä toisiinsa ja niiden tulee muodostaa työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue.

 

Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta ja ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä. Valtioneuvosto voi tietyin laissa määritellyin perustein myöntää järjestämisvastuun työllisyys¬alueelle, jonka työvoimapohja on alle 20.000 henkilöä. Poikkeuslupa edellyttää, ettei palveluiden saatavuus alueella vaarannu.

 

Työ- ja elinkeinoministeriölle toimitettavasta suunnitelmasta tulee käydä ilmi:

1) laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseen varattavat taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen

2) laissa tarkoitettujen palvelujen tuottamista ja kohdentamista koskevat ratkaisut

3) toimipisteiden määrä ja sijoittuminen

4) yhteistyötahot ja -muodot

5) työperäisen maahanmuuton, työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen

6) varautuminen rakennemuutostilanteisiin

 

Päijät-Hämeessä on tehty alustavaa valmistelua kahden työllisyysalueen mallin mukaisesti, jossa Lahti muodostaisi oman alueensa ja muu Päijät-Häme muodostaisi toisen työllisyys¬alueen. Nämä kaksi toimijaa tekisivät tiivistä yhteistyötä.

 

Päijät-Hämeen työllisyysalueen valmistelusta vetovastuun on ottanut Hollolan kunta, joka on hakenut ja saanut AKKE-hankerahoitusta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 100.000 euroa, josta AKKE-rahoituksen osuus on enintään 70.000 euroa. Kuntien omarahoitusosuus on 30.000 euroa.

 

Valmistelutyön edetessä on saatu tarkempia ohjeita valmisteluun. Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeistus on ollut, että alueen maantieteelliseen yhteyteen tulee kiinnittää huomiota ja niin kutsuttuja "donitsimalleja" on syytä välttää. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa keskuskaupunki muodostaisi oman alueen ja joka puolella sen ympärille muodostuisi erillinen alue, kuten Päijät-Hämeessä on ollut valmistelun lähtökohta. Mikäli Lahti on omanaan, on Päijät-Hämeen työllisyysalueen vastuukunnaksi kaavailtu Hollolan kuntaa.

 

Hollolan kunta on pyytänyt kaikkia Päijät-Hämeen kuntia ottamaan kantaa valmistelun etenemiseen. Kysymykset ovat:

 

1. Työvoimapalveluiden järjestämismalli: Onko järjestämismalli koko maakunta vai kahden järjestäjän malli?

2. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu: Onko vastuukunta vai kuntayhtymä, jos vastuukunta, niin kuka/mikä?

3. Jätetäänkö järjestämismalli päättämättä ja näin ollen odotetaan valtioneuvoston perälautaa?

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää antaa seuraavat vastaukset esitettyihin kysymyksiin

1. Orimattilan kannalta olennaista on toteuttaa työvoimapalvelut kustannustehokkaasti ja asiakkaita lähellä. Tuleva ratkaisu tulee olla sellainen, että työllistymiseen tähtäävät toimet ovat asiakkaiden kannalta helposti saavutettavissa. Kaupunki korostaa, että kasvokkain tapahtuvat tapaamiset ovat merkityksellisiä asiakkaille ja edistävät heidän työllistymistä.

Tuleva järjestämismalli tulee olla sellainen, että yhdelläkään kunnalla ei ole yksinään oikeutta ratkaista työllisyystoimien palveluverkosta tai kustannustenjaosta. Kustannukset tulee kohdistaa käytön mukaisesti ja ne on julkaistava läpinäkyvästi.

Tulevassa järjestämismallissa on huomioitava maakunnan eri kuntien työttömyyden rakenne. Lahden työttömyyden rakenne poikkeaa muusta maakunnasta. Näin ollen, asiakkaiden kannalta olisi parasta, että Lahti olisi omana työllisyysalueena ja muu maakunta omana. Kahden työllisyysalueen välinen yhteistyö tulee olla tiivistä ja yhteisiä tukipalveluita tulee pyrkiä rakentamaan. Orimattila kannattaa kahden järjestäjän mallia, jota on valmisteltu jo pitkään hyvässä yhteisymmärryksessä maakuntien kuntien, työvoimaviranomaisten ja muiden sidosryhmien kesken. 

2. Orimattila kannattaa vastuukuntamallia ja esittää vastuukunnaksi Hollolaa, joka on ilmaissut alustavan valmiuden toimia vastuukuntana.


3. Orimattilan mielestä järjestämismalli tulee päättää maakuntien kuntien kesken.

 

 Päätös Kaupunginjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti:
Kaupunginhallitus päätti antaa seuraavat vastaukset esitettyihin kysymyksiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti seuraavasti:
1. Orimattilan kannalta olennaista on toteuttaa työvoimapalvelut kustannustehokkaasti ja asiakkaita lähellä. Tuleva ratkaisu tulee olla sellainen, että työllistymiseen tähtäävät toimet ovat asiakkaiden kannalta helposti saavutettavissa. Kaupunki korostaa, että kasvokkain tapahtuvat tapaamiset ovat merkityksellisiä asiakkaille ja edistävät heidän työllistymistä. Tuleva järjestämismalli tulee olla sellainen, että yhdelläkään kunnalla ei ole yksinään oikeutta ratkaista työllisyystoimien palveluverkosta tai kustannustenjaosta. Kustannukset tulee kohdistaa käytön mukaisesti ja ne on julkaistava läpinäkyvästi. Tulevassa järjestämismallissa on huomioitava maakunnan eri kuntien työttömyyden rakenne. Lahden työttömyyden rakenne poikkeaa muusta maakunnasta. Näin ollen, asiakkaiden kannalta olisi parasta, että Lahti olisi omana työllisyysalueena ja muu maakunta omana. Kahden työllisyysalueen välinen yhteistyö tulee olla tiivistä ja yhteisiä tukipalveluita tulee pyrkiä rakentamaan. Orimattila kannattaa kahden järjestäjän mallia, jota on valmisteltu jo pitkään hyvässä yhteisymmärryksessä maakuntien kuntien, työvoimaviranomaisten ja muiden sidosryhmien kesken. Mikäli maakunnallisesti päädyttäisiin yhden työllisyysalueen malliin, kaupunki korostaa lähellä asiakkaita tuotettavien palveluiden välttämättömyyttä ja kustannusten läpinäkyvyyttä. Yhteisen hallinnon toimintakulut tulee jakaa asukasperustaisesti.
2. Orimattila kannattaa vastuukuntamallia ja esittää kahden työllisyyden hoitoalueen ratkaisussa vastuukunnaksi Hollolaa ja Lahtea.
3. Orimattilan mielestä järjestämismalli tulee päättää maakuntien kuntien kesken.