Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 60


 

Kulttuuriyhdistysten avustukset vuodelle 2023

 

Sivistysvaliokunta 16.05.2023 § 60  

386/02.05.01.00/2021  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Mika Silvennoinen, mika.silvennoinen(at)orimattila.fi

 

Kulttuuritoiminta-avustukset julistettiin haettavaksi yleisavustuksena paikallisille kulttuurityötä tekeville yhdistyksille vuoden 2023 toimintaan.

 

Määräaikaan 11.4.2021 klo 15.00 mennessä sivistys- ja hyvinvointivaliokunnalle toimitettiin 13 orimattilalaisen ja 1 lahtelaisen yhdistyksen hakemukset. Yhdestä hakemuksesta puuttui liitteet, eikä niitä toimitettu kehotuksesta huolimatta eli hakemus jäi käsittelemättä.

 

Kulttuuritoiminta-avustuksia myönnetään orimattilalaisten kulttuuritoimintaa harjoittavien rekisteröityjen yhdistysten yleisen toiminnan tukemiseen. Avustukset on tarkoitettu kulttuuritoimintaan, jolla tarkoitetaan kulttuurin ja taiteen tekemistä, harrastamista, saatavuutta ja käyttöä sekä taide- ja kulttuurikasvatusta ja kulttuuriperintöä. Avustuksilla tuettavan toiminnan tulee tukea kaupungin strategian toteutumista. Kaupunki on pyrkinyt myöntämillään avustuksilla luomaan, edistämään ja tukemaan paikallista kulttuuritarjontaa.

 

Sivistystoimenjohtajan valmistelemassa jakoesityksessä avustusten tarkoituksenmukaisuutta ja määrää harkittaessa otetaan huomioon:

- hakijan toiminnan tarkoitus, laatu, laajuus ja kehittyminen

- hakijan toiminnan merkitys taide- ja kulttuurikasvatuksen kannalta. Avustusten jaossa huomioidaan erityisesti orimattilalaisten lasten ja nuorten taide- ja kulttuuriharrastustoiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen.

- hakijan toiminnan ajankohtaisuus ja paikallista kulttuurielämää uudistava vaikutus

- paikallista identiteettiä ja elinvoimaa tukeva ja kehittävä toiminta

- paikallisen kulttuuriperinnön ylläpitämistä edistävä toiminta

- osallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistävä toiminta

- hakijan järjestämät yleisötilaisuudet ja niiden yleisömäärä

- hakijan toiminnan saavutettavuus ja yhdenvertaisuus

- hakijan taloudellinen asema ja avustuksen saamisen tarve; kaupungilta haettava avustus ei voi olla toteutettavan toiminnan ainoa rahoituskeino

- hakijan muualta saamat avustukset ja niiden käyttö

 

Jakoesityksen erittely on liitteenä.

 

Kulttuuriavustuksissa näkyi orimattilalaisten yhdistysten eri ikäluokille keskittynyt kulttuuritarjonta. Uusien hakemusten määrä oli kaksi ja se omalta osaltaan vaikutti avustusten jakoon viime vuoteen verrattuna. Hakemusten kokonaismäärä pysyi samana kuin viime vuonna, mutta uusien hakemusten myötä hakemussummat olivat suurempia. Aikaisemmin rahoitusta saaneilta leikattiin viime vuoteen verrattu n. 3 % pois, jotta avustuksia voitiin myöntää myös uusille hakijoille.

 

Hakemusten yhteissumma on 54 300 euroa. Talousarvioissa 2023 kulttuuritoiminta-avustuksien määräraha on 18 000 euroa.

 

 

 Esittelijä Sivistysjohtaja

 

 Päätösehdotus

 

  Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää jakaa vuoden 2023 kulttuuritoiminta-avustukset seuraavasti:

 

MLL:n Orimattilan yhdistys ry  5 600

Orimattilan teatteri ry  5 600

Orimattilan Taideyhdistys ry  2 220

Heinämaan Pitsin Kutojat ry  1 050

Artjärven Kotiseutuyhdistys ry      480

Orimattilan naiskuoro ry     340

Länsi-Orimattilan laulajat ry     340

Niemenkylän-Tönnön Nuorisoseura ry     290

Orimattila Laulaa ja Soi ry     290

SPR Orimattilan osasto     400

Viihdekuoro Perinkonut     330

Mallusjoen nuorisoseura ry     770

Orimattila seura ry     290

 

YHTEENSÄ   18 000

 

 

 Päätös Sivistysjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen kulttuuriyhdistysten avustuksista vuodelle 2023 seuraavasti:
MLL:n Orimattilan yhdistys ry                              6 000
Orimattilan teatteri ry                                           5 670
Orimattilan Taideyhdistys ry                                2 300
Heinämaan Pitsin Kutojat ry                                1 200
Artjärven Kotiseutuyhdistys ry                                480
Orimattilan naiskuoro ry                                          350
Länsi-Orimattilan laulajat ry                                    350
Niemenkylän-Tönnön Nuorisoseura ry                   300
Orimattila Laulaa ja Soi ry                                      300
SPR Orimattilan osasto                                          400
Viihdekuoro Perinkonut                                          350                               
Orimattila seura ry                                                  300

YHTEENSÄ                                                        18 000

Arja Simola totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28 kohta 5) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Sivistysvaliokunta päätti jakaa vuoden 2023 kulttuuritoiminta-avustukset muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.