Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 12.09.2023/Pykälä 110


 

Valtuustoaloite 12.12.2022, Veteraanipuistoon taideteos, kirsikkapuisto

 

Sivistysvaliokunta 15.08.2023 § 98 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen 

   mika.silvennoinen@orimattila.fi

 

  Aloitteen tiivistelmä

 

  Sivistystoimiala on saanut käsiteltäväkseen valtuustoaloitteen koskien Veteraani-puistoa Lahdentien varrella. Jari Hosiasluoman aloite (ps.) Aloite oli osoitettu kaupunkikehitys- ja tekninen toimialalla ja he omalta osaltaan ovat vastanneet aloitteeseen kirsikkapuistosta.

 

  Aloitteessa esitetään pysyvän taideteoksen perustamista Veteraanipuistossa sijaitsevan lammen varrelle, paikkaan, missä oli aiemmin kaislavene -teos. Mieluiten lammen teemaan sopiva teos.

 

  Lisäksi aloitteessa esitetään, että Veteraanipuiston läntinen puoli muutetaan kirsikkapuistoksi.

 

  Oheismateriaali: Valtuustoaloite koskien Veteraanipuistoa Lahdentien varrella.

 

  Taustaa  

 

  Orimattilan kaupunki on uudistanut Veteraanipuiston ympäristöä vuonna 2019. Puiston kunnostaminen perustui lammen pohjoispuoleisen alueen asemakaavamuutokseen ja kunnostusrakentamisen tavoitteena on jo ennakoiden sovittaa metsäinen puisto paremmin tulevaan rakennetumpaan ympäristöön, säilyttäen silti puistometsän suojaavuus sekä metsäinen reitistö.

 

  Suunnitelmassa tavoitteena oli parantaa puistolammen ympäristön viihtyvyyttä. Lammen yhteyteen rakennettiin uusi väylä Lahdentieltä puistoon, kehitettiin alueen valaistusta sekä uusittiin istutuksia. Lammen välittömään ympäristöön perustettiin nurmipinta.  

  Myös kulttuuritalon yhteyteen rakennettiin uusi poikittaispolku Lahdentieltä puistoon ja puisto on rakennettu nurmipintaiseksi. Kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala totesi, että taideteoksen sijoittamiselle Veteraanipuiston lammen läheisyyteen ei ole estettä ja tekninen valmius mm. mahdolliselle taideteoksen valaistukselle on jo puistossa olemassa. Vuonna 2021 lammen ympäristössä oli kesän ajan Tuuliajolla -taideteos. Kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala valiokunta on hyväksynyt esityksen seuraavien vuosien investointiohjelmaan määrärahoja kirsikkakujanteen suunnittelulle ja perustamiselle.

 

  Veteraani-puistossa ja lammen ympäristössä on jo olemassa olevia valmiuksia pysyvän taideteoksen perustamista varten. Taideteoksen tilaaminen ja perustaminen ko. paikalle vaatisi seuraavalle vuoden 2024 talousarvioon lisättäväksi teoksen suunnittelu- ja toteutuskustannukset.

 

  Toimenpiteet

 

  Vastauksena aloitteeseen ehdotetaan, että TA 2024:n  lisätään taideteoksen suunnitteluun ja perustamiseen tarvittava riittävä määräraha.


 

  

 Esittelijä Sivistysjohtaja

 

  Päätösehdotus

     

  

Sivistysvaliokunta esittää, että mikäli valtuustoaloite halutaan toteuttaa ja Veteraani-puistoon perustaa pysyvä taideteos, on Talousarvioon vuodelle 2024:n varattava määrärahat hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen. Esitetään edelleen kaupunginhallitukselle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi

 

  Sivistysvaliokunta esittää, että mikäli valtuustoaloite halutaan toteuttaa ja Veteraani-puistoon perustaa pysyvä taideteos, on Talousarvioon vuodelle 2024:n varattava määrärahat hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen. Esitetään edelleen kaupunginhallitukselle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi

 

 Päätös Sivistysvaliokunta palauttaa asian jatkovalmisteluun, koska pohjaehdotuksesta puutuu selkeä päätösehdotus.

 

 

Sivistysvaliokunta 12.09.2023 § 110  

    

 

Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Mika Silvennoinen, mika.silvennoinen@orimattila.fi

 

  Aloitteen tiivistelmä

 

  Sivistystoimiala on saanut käsiteltäväkseen valtuustoaloitteen koskien Veteraani-puistoa Lahdentien varrella. Jari Hosiasluoman aloite (ps.) Aloite oli osoitettu kaupunkikehitys- ja tekninen toimialalla ja he omalta osaltaan ovat vastanneet aloitteeseen kirsikkapuistosta.

 

  Aloitteessa esitetään pysyvän taideteoksen perustamista Veteraanipuistossa sijaitsevan lammen varrelle, paikkaan, missä oli aiemmin kaislavene -teos. Mieluiten lammen teemaan sopiva teos.

 

  Lisäksi aloitteessa esitetään, että Veteraanipuiston läntinen puoli muutetaan kirsikkapuistoksi.

 

  Oheismateriaali: Valtuustoaloite koskien Veteraanipuistoa Lahdentien varrella.

 

  Taustaa  


Orimattilan kaupunki on uudistanut Veteraanipuiston ympäristöä vuonna 2019. Puiston kunnostaminen perustui lammen pohjoispuoleisen alueen asemakaavamuutokseen ja kunnostusrakentamisen tavoitteena on jo ennakoiden sovittaa metsäinen puisto paremmin tulevaan rakennetumpaan ympäristöön, säilyttäen silti puistometsän suojaavuus sekä metsäinen reitistö. Suunnitelmassa tavoitteena oli parantaa puistolammen ympäristön viihtyvyyttä. Lammen yhteyteen rakennettiin uusi väylä Lahdentieltä puistoon, kehitettiin alueen valaistusta sekä uusittiin istutuksia. Lammen välittömään ympäristöön perustettiin nurmipinta.  Myös kulttuuritalon yhteyteen rakennettiin uusi poikittaispolku Lahdentieltä puistoon ja puisto on rakennettu nurmipintaiseksi. Kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala totesi, että taideteoksen sijoittamiselle Veteraanipuiston lammen läheisyyteen ei ole estettä ja tekninen valmius mm. mahdolliselle taideteoksen valaistukselle on jo puistossa olemassa. Vuonna 2021 lammen ympäristössä oli kesän ajan Tuuliajolla -taideteos. Kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala valiokunta on hyväksynyt esityksen seuraavien vuosien investointiohjelmaan määrärahoja kirsikkakujanteen suunnittelulle ja perustamiselle.

 

Veteraani-puistossa ja lammen ympäristössä on jo olemassa olevia valmiuksia pysyvän taideteoksen perustamista varten. Taideteoksen toteutuksen hinta-arvio liikkuu 20 000-50 000 euron välissä. Teosta suunnitellessa on järkevää ottaa huomioon, miten teos ympäristöönsä sopii. Teoksen suunnittelussa ja toteutuksessa voidaan käyttää monenlaisia tulokulmia, esimerkiksi teoksen koko ja muotoilu saattaisi mahdollistaa, että teos malliltaan antaisi puistossa kävijöille suojaa säätä vastaan. Kustannusarvio on liukuva, sillä siihen liittyy teoksen koko, taitelijan valinta, materiaali ja teoksen monipuolinen käyttötarkoitus. Teoshankkeeseen voisi mahdollisesti käyttää yhteisörahoituksen keinoja, esimerkiksi tarjota paikallisille yrityksille mahdollisuus osallistua taideteoksen suunnittelu ja toteutuskustannuksiin.

 

Toimenpiteet

 

Mikäli valtuustoaloite halutaan toteuttaa, kirjasto-, kulttuuri, - ja museopalvelut kerää ympärilleen työryhmän, jonka tarkoituksena on selvittää taideteoksen  tarkempaa rahoituspohjaa, mahdollisia kustannusten jakajia ja teoksen suunnittelua. TA24:n varataan lisäselvityksiä varten 2000 euroa.

 

 Esittelijä Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen

 

 Päätösehdotus

 

  Sivistysvaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Veteraani-puistoon perustetaan pysyvä taideteos valtuustoaloitteen mukaisesti ja talousarvioon vuodelle 2024:n varataan määrärahat hankkeen suunnitteluun ja rahoituspohjan tutkimiseen (2000 euroa). Lisäksi kirjasto-, kulttuuri - ja museopalvelut kokoavat työryhmän, joka selvittää taideteoksen tarkempaa rahoituspohjaa, kartoittavat kustannusten jakajia ja teoksen suunnitteluun liittyvää esityötä. Sivistysvaliokunta päättää esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi

 

 Päätös Sivistysvaliokunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kirjasto- kulttuuri - ja museopalvelut kokoavat työryhmän, joka selvittää taideteoksen tarkempaa rahoituspohjaa, kartoittavat kustannusten jakajia ja teoksen suunnitteluun liittyvää esityötä. Sivistysvaliokunta päätti esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi