Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 16


Liite 13 Valtuustoaloite uusi reliefi (Sikkilä)

 

Vastaus / valtuustoaloite 13.12.2021: Reliefin hankkiminen kaupungille

 

Sivistysvaliokunta 12.12.2023 § 144 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot  sivistysjohtaja Mika Silvennoinen

 

Sivistystoimiala on saanut käsiteltäväkseen valtuustoaloitteen Sari Sikkilän (ps.) koskien reliefin hankintaa juhlavuodelle 2022. Orimattilan kaupunki täytti vuonna 2022 ja valtuustoaloitteessa ehdotetaan uuden reliefin hankintaa juhlavuoden kunniaksi. Lisäksi aloitteessa ehdotetaan suunnittelukilpailun järjestämistä, aikataulutusta ja kustannusten suunnittelua. Toiveena oli uuden reliefin paljastus vuodelle 2022.

Oheismateriaali: Valtuustoaloite koskien reliefin toteutusta ja hankintaa.

 

Orimattilan kaupungin 30-vuotisjuhlavuosi olisi ollut hyvä ja arvokas hetki uuden reliefin hankintaan. Vaikka juhlavuodesta onkin aikaa, reliefin hankinta voisi olla toki ajankohtainen edelleenkin. Toteutuksen haasteeksi muodostuu joulukuussa 2023 käynnistyneet talouden tehostamisohjelma ja yhteistoimintaneuvottelut, joiden päättymisen jälkeen on vasta selvillä eri toimintaresurssit ja -mahdollisuudet kaupungin toimintojen osalta.

 

 Esittelijä  

 

 Päätösehdotus 

 

  Sivistysvaliokunta päättää esittää, että valtuustoaloitetta ei toteuteta vuodelle 2024, sillä toteutuksen haasteeksi muodostuu joulukuussa 2023 käynnistyneet talouden tehostamisohjelma ja yhteistoimintaneuvottelut, joiden päättymisen jälkeen on vasta selvillä eri toimintaresurssit ja -mahdollisuudet kaupungin toimintojen osalta.

 

 Päätös Sivistysvaliokunta päätti esittää, että valtuustoaloitetta ei toteuteta vuodelle 2024, sillä toteutuksen haasteeksi muodostuu joulukuussa 2023 käynnistyneet talouden tehostamisohjelma ja muutosneuvottelut, joiden päättymisen jälkeen on vasta selvillä eri toimintaresurssit ja -mahdollisuudet kaupungin toimintojen osalta.

 

 

Kaupunginhallitus 15.01.2024 § 20 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot sivistysjohtaja Mika Silvennoinen, mika.silvennoinen(at)orimattila.fi

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus antaa aloitteen johdosta annetun selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa aloitteen johdosta annetun selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Täytäntöönpano:

Pöytäkirjanote: aloitteen tekijä

 

Kaupunginvaltuusto 26.02.2024 § 16  

    

 

  

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi ja totesi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Pöytäkirjanote: Aloitteen tekijä