Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 09.04.2024/Pykälä 33


 

Koululaisten iltapäivätoiminnan järjestäminen lukuvuodelle 2024-2025

 

 

Koululaisten iltapäivätoiminnan kokonaisuutta koskeva selvitys

 

Sivistysvaliokunta 22.11.2023 § 133 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot rehtori Tuomo Karjalainen, puh. 044-7813593,

  sivistysjohtaja Mika Silvennoinen, puh. 040 541 9082

 

Sivistysvaliokunta päätti, että iltapäivätoiminnan järjestäminen Orimattilan opetuspalveluiden omana toimintana ei ole vaihtoehto selvitettäessä tulevia toiminnan järjestäjiä. Tuleva(t) iltapäivätoiminnan järjestäjä(t) päätetään keväällä 2024 järjestettävän toiminnan kilpailutuksen perusteella. Tulevan toimijan kanssa laaditaan kaksivuotinen sopimus mahdollisella optiovuodella.

 

  Sivistysvaliokunnan kokouksessa 26.4.2023 Orimattilan

  opetuspalveluille annettiin tehtäväksi tehdä lokakuun 2023 loppuun

  mennessä koululaisten iltapäivätoiminnan kokonaisuutta koskeva selvitys. Koululaisten iltapäivätoiminnan kokonaisuutta koskevassa selvitystyössä on kartoitettu nykyisten iltapäivätoimijoiden ja

  lähialueen toimijoiden halukkuutta toiminnan järjestämiseen Orimattilassa (liite 1).

 

  Kartoituksen perusteella vaihtoehtoina toiminnan järjestämiseen ovat nykyiset toimijat, Hämeen Lastenliitto ry. tai toiminnan ottaminen Orimattilan opetuspalveluiden omaksi toiminnaksi. Kokonaisuutta koskevassa selvitystyössä on tehty kustannusvertailu eri toimijoiden osalta (liite 2).  Kustannusvertailu on suuntaa antava ja toiminnan kokonaiskustannuksiin vaikuttaa toteutuvien iltapäivätoimintayksiköiden ja oppilaspaikkojen määrä.

 

  Koululaisten iltapäivätoiminnan ottaminen Orimattilan opetuspalveluiden omaksi toiminnaksi aiheuttaisi merkittäviä lisätöitä koulujen rehtoreille ja kaupungin toimistosihteereille.

  Taloussuunnitteluun tulisi myös epävarmuutta. Edellisiin liittyen on huomioitava mm. seuraavia tekijöitä:

 

  -lähtökohtaisesti iltapäivätoiminnan ohjaajat tulisi palkata vakituisiksi työntekijöiksi

  -henkilöstön pätevyysvaatimusten mukaisten ohjaajien löytämisen haastavuus (tuntimäärän vähyys)

  -merkittävä työmäärän lisääntyminen mm. henkilöstöhallintoon liittyen (rehtorit, henkilöstöhallinto)

  -mahd. poissaolot (vaikutus palkkakuluihin)

  -työntekijöiden sijoittaminen toisiin tehtäviin / koulujen loma-ajat

 

  Iltapäivätoiminnan kokonaisuuden selvitystyön perusteella toiminta tulee todennäköisesti kilpailuttaa.Kilpailutuksessa on huomioitava laatukriteerit, jotta toiminta tulee asianmukaisesti järjestetyksi. Toiminnan kehittämisen ja pitkäjänteisemmän taloussuunnittelun

  mahdollistamisen kannalta iltapäivätoiminnan sopimuskauden kestoa tulisi pidentää vähintään kahden vuoden mittaiseksi.

 

 Esittelijä Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen

 

 Päätösehdotus

  

  Sivistysvaliokunta päättää, että iltapäivätoiminnan järjestäminen Orimattilan opetuspalveluiden omana toimintana ei ole vaihtoehto selvitettäessä tulevia toiminnan järjestäjiä. Tuleva(t) iltapäivätoiminnan järjestäjä(t) päätetään keväällä 2024 järjestettävän toiminnan kilpailutuksen perusteella. Tulevan toimijan kanssa laaditaan kaksivuotinen sopimus mahdollisella optiovuodella.

 

 

 

 Päätös Sivistysvaliokunta päätti, että iltapäivätoiminnan järjestäminen Orimattilan opetuspalveluiden omana toimintana ei ole vaihtoehto selvitettäessä tulevia toiminnan järjestäjiä. Tuleva(t) iltapäivätoiminnan järjestäjä(t) päätetään keväällä 2024 järjestettävän toiminnan kilpailutuksen perusteella. Tulevan toimijan kanssa laaditaan kaksivuotinen sopimus mahdollisella optiovuodella.

 

 

 

 

Sivistysvaliokunta 09.04.2024 § 33  

126/02.01/2024  

Valmistelu ja lisätiedot rehtori Tuomo Karjalainen, tuomo.karjalainen(at)orimattila.fi

  sivistystoimen talouspäällikkö Varpu Vilkko, varpu.vilkko(at)orimattila.fi

 

Iltapäivätoiminnan kilpailutus järjestettiin markkinavuoropuhelulla helmi-maaliskuussa 2024. Markkinavuoropuhelua käytiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Orimattila ry:n, Ampun 4H -yhdistys ry:n ja Kansallisen lastenliiton - Hämeen piirijärjestö ry:n kanssa. Hämeen Lastenliitto ilmoitti vuoropuhelun aikana, ettei ole kiinnostunut Orimattilan koululaisten iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Johtuen toiminnan kehittämisen tarpeista ja mahdollisista palveluverkkomuutoksista tarjouksia pyydettiin koskien vain lukuvuotta 2024-2025.

 

Sekä MLL että Ampun 4H -yhdistys ovat jättäneet tarjoukset toiminnan järjestämisestä lukuvuonna 2024-2025. Palveluntarjoajat jättivät tarjoukset seuraavista toimintapaikoista:

 

MLL: Jokivarren koulu, Pennalan koulu, Virenojan koulu ja Järvikunnan koulu

Ampun 4H -yhdistys: Luhtikylän koulu, Tönnön koulu, Myllylän koulu ja Vuorenmäen koulu             

 

MLL:n lähettämä tarjous koskien Jokivarren koulua ei sisällä TAO (toiminta-alueittain annettava opetus) -iltapäivätoimintaa. Se järjestetään edelleen kaupungin omana toimintana.

 

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman rajoitukset ryhmien perustamiseen (8 oppilasta/haja-asutusalueella ja 10 oppilasta/keskustan alueella) otetaan huomioon iltapäivätoiminnan toteuttajien kanssa tehtävissä sopimuksissa. Toiminta voidaan käynnistää myös muilla kouluilla, mikäli koululaisten iltapäivätoimintaan ilmoittautuneiden oppilaiden määrä saavuttaa oppilasmäärärajat. Näissä tapauksissa pyydetään nykyisiltä palveluntuottajilta markkinavuoropuhelun mukaisten ehtojen mukaiset tarjoukset.

Toiminnan järjestämisen kokonaiskustannus vaatii kaupunginhallituksen (KH) käsittelyn. Toiminnan arvioitu kustannus on noin 400 000 euroa vuosi ja Hallintosäännön 11 luvun mukaan päätösvalta on yli 150 000 euron hankkeissa Kaupunginhallituksella.

 

 Esittelijä Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen

 

 Päätösehdotus

 

  Sivistysvaliokunta päättää lähettää kaupunginhallitukselle päätettäväksi koululaisten iltapäivätoiminnan 2024-2025 palveluntuottajat ja toimintapaikat alla näkyvän erittelyn mukaisesti.

Jokivarren koulu: Mannerheimin lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ry
Tönnön koulu: Ampun 4H -yhdistys ry
Myllylän koulu: Ampun 4H -yhdistys ry
Virenojan koulu: Mannerheimin lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ry
Pennalan koulu: Mannerheimin lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ry
Järvikunnan koulu: Mannerheimin lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ry
Luhtikylän koulu: Ampun 4H -yhdistys ry
Vuorenmäen koulu: Ampun 4H -yhdistys ry

Iltapäivätoiminnan palvelusopimusten allekirjoittamiseen valtuutetaan sivistysjohtaja.

 

 Päätös Sivistysvaliokunta päättää lähettää kaupunginhallitukselle päätettäväksi koululaisten iltapäivätoiminnan 2024-2025 palveluntuottajat ja toimintapaikat alla näkyvän erittelyn mukaisesti.

Jokivarren koulu: Mannerheimin lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ry
Tönnön koulu: Ampun 4H -yhdistys ry
Myllylän koulu: Ampun 4H -yhdistys ry
Virenojan koulu: Mannerheimin lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ry
Pennalan koulu: Mannerheimin lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ry
Järvikunnan koulu: Mannerheimin lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ry
Luhtikylän koulu: Ampun 4H -yhdistys ry
Vuorenmäen koulu: Ampun 4H -yhdistys ry

Iltapäivätoiminnan palvelusopimusten allekirjoittamiseen valtuutetaan sivistysjohtaja.