RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite6 | Orimattila-lisä 2023 ohje |
Työllisyyden Orimattila-lisä
Kaupunginhallitus 16.01.2023 § 15
13/02.05.01.00/2023
Valmistelu ja lisätiedot Työllisyysvastaava Jaana Lindholm jaana.lindholm(at)orimattila.fi
Orimattilan kaupungin työllisyyssuunnitelman keskeisenä tavoitteena on kaupungin työttömyydestä aiheutuvien kustannusten vähentäminen. Tavoitteena on passiivisen työmarkkinatuen maksuosuuden kääntäminen aktiiviseksi erilaisten työllistämistoimenpiteiden ja työllistämisen tukien avulla, kuten edelleen sijoittaminen, palkkatukityöllistäminen ja Orimattila-lisä.
Toimenpiteisiin kohdennettavat määrärahat päätetään vuosittain talousarviokäsittelyn yhteydessä. Vuoden 2023 Orimattila-lisän käyttöä varten määräraha on 30 000 euroa.
Kaupunginhallitus hyväksyy vuosittain ohjeet ja perusteet Orimattila-lisän maksamiselle. Orimattila-lisällä tuetaan orimattilalaisten pitkään työttöminä olleiden henkilöiden työllistämistä yhdistyksiin ja yrityksiin. Orimattila-lisä on työnantajalle myönnettävä harkinnanvarainen tuki, jota voidaan osoittaa työttömänä työnhakijana olevan henkilön palkkakustannuksiin. Tuen määrä on enintään 250,00 €/kk/henkilö tai korotettuna enintään 500€/kk/henkilö tietyin ehdoin.
Orimattila-lisää voi hakea myös ennakkoon ennen työsopimuksen laatimista, mutta tällöin myöntö on ehdollinen ja maksatus edellyttää työsuhteen alkamista.
Yksityiskohtaiset ohjeet on esitetty liitteessä,
liite nro 6
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Orimattila-lisän ohjeet ja perusteet vuodelle 2023 liitteen mukaisesti. Aiempien Orimattila-lisien päätösten osalta noudatetaan kulloisenkin viranhaltijapäätöksen aikana voimassa olleita ohjeita.
Päätös Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Orimattila-lisän ohjeet ja perusteet vuodelle 2023 liitteen mukaisesti. Aiempien Orimattila-lisien päätösten osalta noudatetaan kulloisenkin viranhaltijapäätöksen aikana voimassa olleita ohjeita.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |